Blog

10 tikkiä laudalla

Koira vai lammas? Kuva: Terhi Jaakkola

Koira vai lammas?

19 vuotta sitten toukokuussa Suomi voitti jääkiekon MM-kultaa ja vasen nilkkani avattiin toistamiseen. Arpia oli kertynyt matkan varrella muitakin. Päätin: haluan kävellä 50-vuotiaana, en nilkuttaa. Suunnistusmitalit saivat jäädä muiden metsästettäväksi. Kannustin itseni keskittymään muihin asioihin. Päätin ettei jalkojani enää leikattaisi. Jos jotain irtoaa, voi sen ommella kiinni. Muut vaivat hoitukoon yrttiteellä.

Viime lokakuussa havahduin: nilkka on yrittänyt huudella huomiota jo kuukausien ajan. Lopetin juoksun. Lopetin kaiken mikä aiheutti kipua – siis jalkaan. Välillä testailin varovaisen toiveikkaana voisinko jo juosta. Kävin hierojalla, kiropraktikolla, työpaikkalääkärillä. Kahlasin netin tietosuossa. Hain apua ostopaatilta ja lopulta jopa karjalaiselta jäsenkorjaajalta. Sitkeästi etsin netistä oireisiini täsmäävää tarinaa ja ongelmaan avun löytänyttä, edes jotain johtolankaa.

Kun kipu täytti puoli vuotta, halusin saada sille nimen. Ajattelin, että diagnoosi kainalossa on helpompi aloittaa luomuhoitokierros uudelleen. Taskuun ostin valmiiksi osteopaatin sarjalipun.

Tammikuisena keskiviikkoiltana vietettiin nimenantojuhlaa: ruptura longitudinalis tendinis peroneus longus (”lienee useampi etunimi turva sen pienen ihmisen”). Lääkäri kysyi: millainen vakuutus sinulla on?

Peroneus longus jänteessäni on calcaneuksen distaalipään seudussa osarepeämä. Lääkäri ei tarjonnut vaihtoehtoisia parantumiskeinoja. Taas olisi tikkejä tarjolla. 39-vuotiaana ryhdyn neuvottelemaan 21-vuotiaana itselleni laatimiani lakeja uuteen muotoon.

Löytyykö joustoa? Vielä en tiedä.

Peroneus Longuksen seikkailut Kuva: Terhi Jaakkola

COMMENTS

  • 3.2.2014
    reply

    Hurjaa. Leikkaus on aina iso juttu, jossa ei takeita tunneta. Vaikeita valintoja sulla edessä.

    • 3.2.2014
      reply

      Niinpä! Aina ei leikkaamalla tule palasista parempaa. Huomenna pääsen juttelemaan kahdenkin asiantuntijan kanssa. Mielenkiintoinen päivä edessä. Onneksi taskussani on myös sellaisia kokemuksia, joissa lääkäri on sanonut: ”Ei tästä enää entistä tule” .. ja niin vain olen aina palannut poluille pomppimaan. 🙂

      • 3.2.2014
        reply

        Onneksi sulla on asenne ja tahto kohdallaan. Valitettavasti on myös niitä, jotka jättäytyvät pankolle istuskelemaan, ”kun kerran ovat hajalla”. Mulla vaivasenluut vaivaavat. Pelkään ajatustakin siitä, että niille pitäisi pikku hiljaa tehdä jotain.

  • 3.2.2014
    reply

    Kiitos kivasta kommentista! Toivon voivani esimerkilläni roiskutella hieman tsemppiä heillekin, joilla sitä ei ole. Liikkuminen on minulle vähän kuin hengittämistä. Ilman voi hetken olla, mutta nopeasti tulee tukala olo. Olen hyväksynyt sen tosia-asian (pitkään itsekseni jupistuani ja maristuani), että välillä täytyy vähän rempata ja nähdä vaivaa voidakseen taas nautiskella. 🙂

    • 4.2.2014
      reply

      Just noin! Mutta hei, positiivinen juttu on se, että olet hajoittanut itsesi liikkumalla, et olemalla liikkumatta 😉 Mulla lapset ajavat mut lenkille: ”Mamma mene nyt springaamaan, niin sä et ole AAGGgrrgg###hhzzxx###nhgsu66%%.” Meillä koko perhe siis tietää liikkumisen tärkeyden ja mitä ilman sitä arki on.

      • 4.2.2014
        reply

        🙂 !! Oon just tollainen AAGG jne liikkumattomana .. ja siksi on parempi pysyä liikkeessä. 🙂

Kommentoisitko? Jakaisitko oman oivalluksesi? Ehkä olet jostain eri mieltä? Tai haluat kysyä lisää?