heinäkuu 2016

Luodolta toiselle uidessa vilkaisen taakseni. Kaverin oranssi poiju vilkkuu turvallisen matkan päässä. Auringonvalo värjää rakkolevän oranssiksi, veden turkoosiksi. Maisemaan ui parvi pikkuruisen pieniä kalasia. Olemme tutustumassa vasta viime vuonna kaikelle kansalle avautuneen Örön kansallispuiston vedenalaiseen taikamaailmaan. Snorkkelit päässä merta ihmetellen kertyy

Kesäkuun lopussa kirjoitin Facebook-seinälleni: ”Kesäloman odottelun herkullisimpia asioita on täydellisen kirjapinon rakentelu. Pinooni kuuluu yleensä ainakin yksi elämäkerta, yksi aikuistensatu, yksi dekkari ja mielellään joku matkakohteesta, tai ainakin joku vieraasta kulttuurista kertova kirja. Tämän kesän kirjapinossa on vielä tilaa. Mikä kirja

Viime syksynä, juuri ennen vesien valmistautumista luistelukauteen, tajusin Nuuksion järvien upeuden uimarin näkökulmasta. En ymmärtänyt, miksi olin vain juossut lampien rantoja tai hiihtänyt yli, kun tarjolla on aina ollut täydellinen swimrun-temmellyskenttä! Mikä typerys olinkaan ollut jo vuosikymmenten ajan! Syksyn huuma unohtui

[Sain mukaan juhannusretkelle Codderin kautta grillin. Grilli komeilee tämän postauksen kuvissa, ja näin tämä juttu on Endorfiininmetsästäjä-blogin ensimmäinen kaupallisen yhteistyön sisältämä julkaisu. Juhlan kunniaksi allekirjoitin PING Ethics -koodiston. Koodiston tavoitteena on edistää sisältömarkkinoinnin läpinäkyvyyttä ja reiluutta. Lista kaikista koodiston allekirjoittaneista asuu