Blog

300 kilometriä, 290 000 ilometriä

Edessä 300 km. Kuva: Terhi Jaakkola

Edessä 300 km.

Viime viikolla Liikkujan viikko innosti suomalaiset ylös, ulos ja liikkeelle. Samaisen viikon torstaina Kansallinen etätyöpäivä edisti etätyötä ja liikkuvaa työtä. Koska arjessani olen jo nyt kaiken läppärin äärestä liikenevän ajan ylhäällä, ulkona ja liikkeellä, ja työnikin teen aina kuhunkin hetkeen ja työtehtävään mahdollisimman mielekkäästä paikasta, halusin kokeilla teemaviikkona jotain minulle uutta. Parhaat lomapäiväni koostuvat ulkoilmasta, liikkeellä olosta ja yksinkertaisuudesta. Vielä en ole keksinyt keinoa lomailla ihan joka päivä. Siksipä pohdinkin miten voisin lisätä näitä lomapäivien mieluisia elementtejä arkeeni. Keuruun lähistöllä asuva veljeni oli kutsunut kylään jo muutaman kuukauden ajan. Ja näistä aineksista se ajatus sitten lähti…

Pyöräilijä Kuva: Terhi Jaakkola

Päätin pyöräillä Keuruulle ja pysähtyä matkalla työpäivien ajaksi. Matka kauhistutti: 300 km suomalaista tietä maastopyörällä. En ole koskaan pyöräillyt yhtä pitkää matkaa. Sääennuste lupasi kesän viimeisiä upeita kelejä. Kalenterini näytti etäpäiville vihreää valoa. Minä ja pyöräni olimme kutakuinkin ehjinä. En keksinyt mitään syytä lähtemättömyydelle. Paitsi että pelotti. En tiennyt mikä. Vai oliko se tervettä jännitystä?

Viiriäisen munia. Kuva: Terhi Jaakkola

Tuollako? No rouskuja, hirviä ja jäniksiä aivan varmasti.

Reitti siivuttui mukavasti kolmeksi 100 km:n koitokseksi. Pakkaan reppuni ja hyppään satulaan. 14 km:n kohdalla en jääkään oikealle kääntyvän auton alle. Opin miltä tuntuu liukua pyörällä hyvin lähelle peltiä. 16 km:n kohdalla kuulu RAKS! Allani ei olekaan satulaa. Tunnin kuluttua lähden melkein reitille osuneesta Variston Bike Planetista kiitollisuutta tursuillen. Kiitos, kun olitte avoinna! Kiitos, kun ehditte auttamaan! Kiitos, kun korjasitte kaikki nekin viat, joita en ollut itse pyörästäni löytänyt! Äärimmäisen ystävällistä, nopeaa ja ammattitaitoista palvelua. Suosittelen!

Varikkopysähdys. Kuva: Terhi Jaakkola

Satula narisi koko kesän. Opin mutterin olleen löysällä, kuluneen ja lopulta katkenneen.

Klaukkalassa huomaan takarenkaan vuotavan. Osaan vaihtaa renkaan, mutta touhu on edelleen toivottoman hidasta tuhertamista. Pimeys lähestyy ja päätän vain pysähtyä tankkailemaan ilmaa tasaisin väliajoin. Meno on jatkuvaa sähläystä. En koe hippustakaan haaveilemaani maantie-euforiaa. Lopen tienoilla olen uupunut ja käännän Konan keulan pimeälle pikkutielle. Tämän reitin olin valinnut, eikä lähistöltä tunnut järkevää vaihtoehtoa löytyvän. Tie pienenee ja pimenee. Ensimmäisestä lampusta loppuu akku. Tajuan ettei minulla ole paperikarttaa mukana. Eikä varapuhelinta. Toisen lampun akku hyytyy. Notkelmissa sumu tulee suuhun ja näkyvyys on lampunkin kanssa nolla. Tankkaan rengasta ja yritän keksiä suunnitelman B, jonka avulla löydän perille pimeässä, jos kolmaskin lamppu päättää mennä nukkumaan ennen minua. Kiukuttaa, itkettää ja pelottaa. Miten tyhmä voin ollakaan! Vajaa valmistautuja ja liian ison haasteen haukkaaja. Typerys. Yritän tatuoida mieleeni selviä sanoja siitä, etten ole mikään oikea seikkailija. Olen surkea arkajalka. Nautin kolmannen lampun viimeiset valonhäiveet katuvalojen ilmestyessä näköpiiriin. Kaikenlaisia valokylttejä olen nähnyt, mutta en koskaan mitään niin kaunista, kuin Turengin syksyisen yösumun keskeltä kajastava punainen Hotelli Meskun kyltti.

rengasrikko Kuva: Terhi Jaakkola
Kypärä kainalossa hoipun sisään hotelliin samalla hetkellä, kun Rampe herätellään karaokevuoroaan kajauttamaan. Baarimikko-hotellivirkailija nostaa takapuoleeni tarttuneen Rampen ystävän eleettömäsi sivuun oikealla kädellään ja ojentaa vasemmalla minulle huoneeni avaimen. Olen perillä Kaurismäellä. Paikan pizzauuni ei jaksanut odottaa saapumistani, joten illalliseksi kuuntelen hotellihuoneesta käsin alakerran peikkojen lauluja ja nakerran pähkinäpatukoitani.

Oppeja pyöräretkeltä. Kuva: Terhi Jaakkola

Aamiaisella ei näy baaripeikkoja. Peikot ovat ryömineet koloihinsa ja tilalle on saapunut Hämeen herttaisin hotellinomistajapariskunta. Aamiainen on täydellinen. Aurinko kurkistelee jo ikkunasta, kun avaan läppärin kannen ja aloitan työpäiväni.

Pälkäneen rauniokirkko Kuva: Terhi Jaakkola

Pälkäneen rauniokirkko

Online-koulutusta kuunnellessani vaihdan renkaan. Olen ladannut lamput, ostanut varapattereita, täyttänyt evästaskut. Aurinko paistaa. Onnea pursuillen poljen Aulangon kylkeä. Matkan maaseutumaisemat ovat juuri niin kauniita, kuin odotinkin.

Lahtuan tilan aamiaisherkkuja Kuva: Terhi Jaakkola

Lahtuan tilan aamiaisherkkuja

Soitan seuraavan yön majapaikkaan. Lumoava ihminen kertoo olevansa ravustamassa ja että mökissä minua odottaa salaatti oman tilan luomuaineksista, aamiaistarvikkeet ja sauna. Taas itkettää. Nyt ilosta. Ei voi olla näin ihanaa. Voiko pyörää halata? Entä maantietä? No maatilan Marjaanaa ainakin voi. Halaankin heti, kun saan hänet käsiini.

Lahtuan tilan mökki aamu-auringossa Kuva: Terhi Jaakkola

Lahtuan tilan mökki aamu-auringossa

Saunan lämmössä edellisen yön epätoivoinen sekoilu jo hymyilyttää. Tajuan unohtaneeni syödä ja juoda. Olin liikenteessä liian väsyneenä. Päälle pari pientä vastoinkäymistä ja johan leikkasivat aivot kiinni. Kaikilla ei leikkaa. He voittavat niin seikkailukisoja kuin arjenkin.

Aamu-uinnilla mökin omassa järvessä Kuva: Terhi Jaakkola

Aamu-uinnilla mökin omassa järvessä

Kolmantena päivänä pyöräily jo naurattaa ja laulattaa vaikka takapuoli protestoikin repun painon alla todella vankasti. On perjantai ja takana on 300 km suomalaista maantietä maastopyörän selässä. Ensimmäisenä arki-iltana löydän itseni kirjakaupasta ja tulen kotiin Pyörällä maailman ympäri -kirja kainalossani.

Keuruulla. Melkein perillä. Kuva: Terhi Jaakkola

Keuruulla. Melkein perillä.

 

 

COMMENTS

  • 27.9.2014
    reply

    Olipa ihanaa lukea koko seikkailusi….ja niin pääsit myös perille…hyvä sua reipas-Terhi <3

    • 3.10.2014
      reply

      Mukavaa, kun ehdit lukemaan! Lahtuassa on kyllä ihan oma, uskomattoman rauhallinen tunnelma. Mielessäni olen palannut usvan halailemaan mökkiin, leppoisaan saunaan ja järvimaisemaan moneen kertaan. 🙂

Kommentoisitko? Jakaisitko oman oivalluksesi? Ehkä olet jostain eri mieltä? Tai haluat kysyä lisää?