Blog

Ensimmäinen ultrajuoksuni

Terhi Jaakkola NUTS Karhunkierroksen lähdössä Kuva: Minttu Mustonen

3 metriä takana, 82 000 metriä edessä

“Miten juostaan ultramaraton? Avaa rintasi, laita jalka toisen eteen, äläkä lopeta ennen kuin olet ylittänyt maaliviivan”, neuvoo Dean Karnazes kirjassaan Ultramarathon Man: Confessions of an All-Night Runner. Ahmin Karnazesin neuvoja NUTS Karhunkierros  -tapahtumaa edeltävällä viikolla. Olen hermostuneempi, kuin muistan koskaan ennen olleeni. Kun olen pohtinut kaiken järkevän kisaan liittyvän, ryhdyn pohtimaan päättömyyksiä. Mietin miten selviäisin koko matkasta yksittäisen, ikävän korvamadon iskiessä? Entä jos olenkin arvioinut kaiken väärin? Eihän minun jaloillani voi juosta 80 kilometrin matkaa. Jalkani tuntuvat ompelulangan paksuisilta, ja peilistä katsova tyyppi maailman isoimmalta ääliöltä. Dean Karnazes paljastaa kirjassaan sekopäisyyteni täysin normaaliksi kisaviikon olotilaksi.

Lyhyen ja levottoman yön jälkeen pääsen vihdoin raikkaaseen tihkusateeseen Karhunkierroksen luontokeskuksen lähtöviivalle 57 muun sitkeän kanssa.

NUTS Karhunkierros nukkuva Terhi Jaakkola Kuva: Tom Toivonen

Vielä viikkoa aikaisemmin reitti oli ennätyksellisen kevättulvan vuoksi poikki. Nyt polku on vain paikoin pehmeä. Letkassa muistellaan viime vuoden lumikaaoksen kamaluuksia. Minä muistuttelen itselleni, että tänään on se päivä, jota varten olen kevään harjoitellut. Nyt pitäisi nauttia ihan joka metristä.

Ensimmäinen 10 kilometriä opettaa, ettei tällä reitillä Karnazesin neuvoma jalan toisen eteen laittelu auttaisi. Reitti yllättää juurakkoisuudellaan. Jokainen askel on aseteltava huolella. Vastaan tulee edellisenä iltana Rukalta matkaan lähteneitä 160 kilometrin sarjalaisia. Pitkänmatkalaisten hymyt ovat hyytyneet vaativan yön aikana. Päädyn leppoisaan letkaan, jossa vauhtia pidetään kurissa kahden miehen voimin. Voin keskittyä läkähtymään luonnosta. Koski pauhaa ja metsä on pakahduttavan upea. Syke pysyy tasaisena, ruoka ja juoma uppoaa. On ihanaa.

Karhunkierroksella Kuva: Anniina Erkkilä

Ninni, kiitos hilpeästä seurasta & kivoista kuvista!

Oulangan luontokeskuksella odottaa vaihtovarustesäkki. Vaihdan vesipullot täysiin, nappaan mukaan kuivia käsineitä ja täytän repun taskut eväillä. Olen varannut vaihtovarusteita ja varavarusteen varavarusteita. Kaikki on kuitenkin aivan täydellistä. Ei ole kylmä eikä kuuma. Jatkan matkaa samoilla varusteilla. Letka jatkaa reitillä, mutta päätän tehdä pienen pikaisen koukun ja käyn ihailemassa Kiutakönkään kuohut. Kannatti!

Kiutakönkään kuohuja Kuva: Tom Toivonen

Kiutakönkään kuohuja

30 kilometrin kohdalla rohkenen nostaa sykettä pienen pykälän verran. Letkamme kutistuu kahden hengen joukkueeksi. Maisemat muuttuvat jylhemmiksi. Mukaan liittyy 160 kilometrin sarjalainen, jolla on takana jo 120 kilometriä. Hänen mielialansa on kuopassa. ”Ei minusta ole ultrajuoksijaksi”, hän harmittelee. Muutaman kilometrin päästä hän huikkaa hieman veryttelevänsä jalkojaan ja katoaa nopeasti näkyvistä.

Kulmakkavaaran nousu ennen Jussin kämppää näytti kartalla reisiä rääkkäävältä. Nousu ei tappanut, mutta loputon juurakkoristikko nakersi yllättävän paljon mieltä.

Karttakaverit Kuva: Tom Toivonen

Reitistä oli helpompaa nauttia, kun matkan oli kulkenut mielessään ulkoilukartan avulla pariin kertaan edellisinä iltoina. Kartanlukukaverina polkujuoksutapahtumaan ensimmäistä kertaa osallistunut Helena.

Reitin kurvatessa Kitkanjoen varteen on kilometrejä takana melkein 50. Juoksukaverini ilmoittaa olevansa minulle liiaksi jarruna. Ojennamme toisillemme kannustavat lauseet evääksi loppumatkalle. Nyt annan itselleni luvan unohtaa numerot ja vain nauttia juoksusta. Muistan koulun valmentajan opastaneen ultrajuoksija Dean Karnazesia: ”Älä juokse jalkojesi vaan sydämesi tahtiin”. Näin teen. Sykemittarista tulee vellikello. Tarkkailen vain tasatunteja säilyttääkseni oikean ruokailutahdin. Leijailen. Unohdan kilometrit ja ajan. Tuntuu todella hyvältä. Luonto tykittää elämyksiä. Lisään cocktailiin endorfiineja isolla kauhalla.

Liihottelevaa onnea riittää noin 15 kilometrin matkalle. Sitten hiipii ensimmäinen seinä vastaan. Raekuuro raapii naamaa. Jylhät kosket ovat vaihtuneet hakkuuaukeaan. Vankka tuuli puskee vastaan. Lonkkiin sattuu. Mutta kaikkein eniten nujertaa se, etten pysty lainkaan piiskaamaan itseäni. Olen oman maailmani mestari huijaamaan itseäni. Katteettomien lupausten turvin jalkaparkani ovat juosseet monet kerrat tuskaisia tunteja. Mutta nyt pää on ihan turta. Yritän huutaa ja möykätä, mutta kukaan ei vastaa. Mitä jos jalkani pysähtyvät kokonaan? Jäänkö tänne hyiseen sateeseen istumaan? Luulin päätäni reisiä rautaisemmaksi.

Yksi syy lähteä tarpomaan ultramatkaa oli se, että halusin tutustua uuteen puoleen itsestäni. Millaisen minän löytäisin, kun matkaa on mittarissa enemmän kuin tarpeeksi? Nyt ylevä ajatus tuntuu typerältä. Täällä rajan toisella puolella on todella ärsyttävä tyyppi. Ei kannattanut tulla moikkaamaan. Masentaa.

Muutaman tuskaisen tuokion jälkeen muistan: pakkasin korvanapit ja soittolistat mukaan heikkoa hetkeä varten. Eikö nyt ole sellainen? Poppi korvissa ja karkkipussi kädessä jatkan hiipivää askellusta. Saan jalkani toimimaan. Meno on puolisitkuttelua, mutta etenen. 31 ja 53 kilometrin sarjalaisten käveleviä selkiä tulee hiljalleen vastaan. Niitä on mukavaa napsia. Mutta ei ole helppoa. Jokainen askel vaatii työtä. Ynisen.

Polkujuoksukengät Kuva: Terhi Jaakkola

Ei rakkuloita, ei mustelmia, ei yhtään hiertymää. Olikohan varvassukkien ja superisojen kenkien ansiota?

Repussani kulkee GPS-laite, jonka avulla kulkuani voi kuka tahansa seurata. Pohdin heitä, jotka lähettivät tsemppiviestejä etukäteen ja heitä, jotka nyt aivan varmasti tuijottavat pistettäni. Ajattelen heidän työntävän minua vähä vähältä eteenpäin. Nousen pahamaineista Konttaista edeltävälle Kumpuvaaralle näiden virtuaalikannustajien voimilla.

Muistelen lukemaani Karhunkierroksen historia: ”…Reitti valmistui 1955, kun Konttaisen ja Rukan väli suunniteltiin. Reitti kulkee vielä nykyäänkin samaa polkua vaarajonon ja kaikkien huippujen kautta. Reitin lopetuksesta olikin tarkoitus tehdä sellainen, että se varmasti tuntuu kulkijoiden jaloissa.” (Karhunkierros retkeilyopas ja kartta, Karttakeskuksen matkaoppaat) Pahin olisi siis vielä edessä. Miten ikinä selviäisin maaliin asti?

Konttaiselta laskeutujat palkitaan juomapisteellä. Tarjolla on jo tuttujen suklaiden, perunalastujen ja urheilujuoman lisäksi myös Red Bull -tölkkejä. Seuraava nousu vaatii melkein konttausotteita. Kulauttelen hämmästyksekseni mukaan nappaamaani energiajuomaa ja tyhjennän suklaamantelipussin. Ja yhtäkkiä saan siivet takaisin kantapäihini. Juoksen. Juoksen loivat mäet ja portaat ja osan alamäistäkin. Ylhäällä tuivertaa myrskytuuli ja tuntuu niin hyvältä, että melkein itkettää.

Karhunkierros 82 km Kuva: Terhi Jaakkola

Suomen suosituin vaellusreitti, Karhunkierros, täyttää tänä vuonna 60 vuotta.

Maalissa kuulen olevani sarjani kolmas.

Linkkejä:

Reissutarinoita blogosfäärissä:

27.5.2015 lisättyjä linkkejä:

Lisätty 28.5.2015:

Yksi hauskimmista reissutarinoista on Juoksutarinoita-blogissa: NUTS Karhunkierros 2015

COMMENTS

  • 27.5.2015
    reply

    Vautsi, oot hurja!! Tosi kiva raportti oli ja ihanasti oot selviytynyt pitkältä matkalta. 🙂 Jee! Lähdetkö uudestaan tutustumaan tuohon ”rajan toisella puolella olevaan tyyppiin” ? 😉

    Mulla jonkinlainen tutustuminen ultrajuoksuun tulee heinäkuussa, kun menen Nuts Pallas 55k -juoksuun. Jännäää :)!

    • 27.5.2015
      reply

      Kiitos kivasta kommentista! Neljä yötä on nyt kulunut juoksusta. Mielen möröt hiljenneet ja melkeinpä vain elämyksen hienot puolet jääneet mieleen. Taidan olla koukussa. Seuraava pitkä koitos on elokuun lopulla kisattava Rogainingin MM-kilpailu Kiilopäällä. Luvassa 24 tuntia tarpomista tunturissa.
      NUTS Pallas minulla vielä kokematta, mutta niin monet ovat reittiä kehuneet, että joskus aion sen vielä juosta. Iloisia treenejä kohti Pallasta! Lisäsin kirjoitukseni perään vielä muutamia uusia linkkejä muihin blogeihin. Ehkä niistä löytyy hyviä valmistautumisohjeita.

  • 27.5.2015
    reply

    Mahtavaa! Onnittelut huikeasta juoksusta ja huipusta raportista:) Ootte te ultrajuoksijat kyllä käsittämättömiä sissejä!!! 🙂

    • 27.5.2015
      reply

      Kiitos! Kanssani samassa majoituksessa oli hyviä ystäviä, joilla myös kyseessä ensimmäinen ultra. Maistelimme juoksun jälkeen moneen otteeseen sanaa ’ultrajuoksija’ ja kyselimme toisiltamme: ”No, voinko minä nyt sanoa olevani sellainen?” ”Olenko minä nyt ultrajuoksija?” Ainakin olimme ultrailoisia. 🙂

  • 2.6.2015
    reply

    Merja

    Onnea hienosta juoksusta ja sijoituksesta! Minulla on muutama ultra takana ja Karhunkierros-viikonloppu houkuttaisi. Mörköjä en enää pelkää, ne on jo kohdattu 🙂 mutta oikeat varusteet reitille ja energioiden riittävyys mietityttää. Mahtavaa kun olit lisännyt linkkilistan postauksen loppuun. Täytyy käydä lukemassa muidenkin tarinoita ja kerätä vinkkejä mahdollisesti ensi vuotta varten.

    • 5.6.2015
      reply

      Kiitokset kivasta kommentista! Mukavaa, jos linkkilistasta on iloa muillekin! Itsellänikin vielä pari viimeisintä reissuraporttia lukematta. Muiden kirjoitusten myötä on ollut mukavaa palata viikonlopun tunnelmiin. Heititkin minulle hyvän vinkin tulevaa kirjoitusta varten: varusteet ja energiat. Sähköpostitsekin minulta on kyselty samoista aiheista, joten etsinpä lähiviikkojen aikana kolon puuhakalenteristani näiden ajatusten kirjoittelulle.

  • 13.6.2015
    reply

    Nyt vasta ehdin lukemaan tämän jutun. Hienosti kirjoitettu (niin kuin aina) ja onnea hienosta suorituksesta! Polkujuoksukuume nosti taas päätään… ehkä joku päivä jos kroppa kestää! Onneksi metsään voi mennä muutenkin nautiskelemaan.

    • 18.6.2015
      reply

      Kiitos! Luin tämän kivan kommenttisi matkalla Jukolaan. Ilahdutti! Metsään voi todellakin mennä nautiskelemaan NIIN monella tavalla. Minäkin juoksen vain juhlahetkinä. Perustreeni on tahkottava muilla lajeilla, muuten ei koivet kestä. Onneksi olen onnistunut hurmaantumaan moneen sellaiseenkin lajiin, joita aikaisemmin tahkosin hampaat irvessä korvaavina treeneinä. Eri reissuraportteja lukiessa kyllä polkukuume kohoaa! Tekisi mieli juosta aivan kaikki upeat reitit läpi.

Kommentoisitko? Jakaisitko oman oivalluksesi? Ehkä olet jostain eri mieltä? Tai haluat kysyä lisää?