Title Image

Blog

Ladulla ihmehiihtäjän kanssa

Kuertunturilla Kuva: Terhi Jaakkola

”Olen juuri lähdössä ladulle ja näytän mielelläni reitin, jos haluat lähteä mukaan”, ehdotan juuri saapuneelle ulkomaalaiselle, jolle vastaanottotiskin henkilö yrittää kartan avulla neuvoa helpointa reittiä hiihtämään.

Olisiko sittenkin kannattanut olla vain suomalainen mörökölli ja tuijottaa omia suksenkärkiä?

Kuertunturilla Kuva: Terhi Jaakkola

Turisti tarttuu ehdotukseeni ja sinnittelee ladulle perässäni puoliumpihankireittiä pitkin. Hän hiihtää hetken vierelläni kertoen jotain itsestään, kunnes singahtaa vauhtiin ja katoaa hiihtämään itsekseen. Hiihdän mielelläni ajatuksissani omaa lenkkiäni, mutta ihmehiihtäjä hidastaakin vauhtiaan kertoakseen taas jotain itsestään. Ahaa, olemmekin siis yhdessä hiihtolenkillä? Ei, hän kiihdyttää taas. Ei, emme ole yhdessä lenkillä. Minä olen ladulla yksikanavaisen pätkäradion kanssa. Hän hidastaa jälleen. Kertoo jotain ja kiihdyttää, ennen kuin ehdin kommentoimaan. Miten saan tämän radion pois päältä? Miten vaihdan kanavaa? En halua jättää lenkkiäni kesken.

Kuertunturilla Kuva: Terhi Jaakkola

Ihmehiihtäjä: Tällä ladulla on kiviä
Minä: Ei, ne eivät ole kiviä. Tuo musta on poronkakkaa.
Ihmehiihtäjä ei kuule, on taas kadonnut horisonttiin.

Ihmehiihtäjä: Mitä reittiä tästä kannattaa mennä?
Minä: Tuo oikeanpuoleinen reitti nousee korkealle tunturille. Nousen sen ehkä huomenna, mutta tänään haluan hiihtää tätä matalampaa. Voit toki valita kumman vain.
Ihmehiihtäjä: Ha! Onko TUO muka joku MÄKI! (Kyseisen tunturin korkeus merenpinnasta 474 metriä)
Minä: Se on yksi alueen hienoista tuntureista. Sieltä on upeat maisemat. Ehkä haluat hiihtää sinne huomenna ja ottaa vaikka muutaman kuvan muistoksi?
Ihmehiihtäjä: Minulla on todella suuri kamera.

Typerää kiltteyttäni lupaan kyyditä ihmehiihtäjän vielä ruokakauppaan matkallani luontovalokuvailtaan.

Ihmehiihtäjä: Sinulla on liian pieni auto
Minä: Tämä on minulle juuri sopiva. Saan tänne mahtumaan kaikki talviurheiluvälineeni sekä yhden seikkailuystävän leluinensa. Kesällä kyytiin mahtuu kaksi maastopyörää, kun niistä irrottaa etupyörän.
Ihmehiihtäjä: Minä en halua irrottaa pyöriä. Sinulla on liian pieni auto.

(Saan myöhemmin kirjeen, jossa ystävällinen poliisi muistuttaa nopeusrajoituksista ja nimittää pikku-Golfiani farmariksi. Liikuttavaa. Taitavasti pakaten olen toki saanut mukaan saman verran tavaraa, kuin huolimattomampi farmarimalliin.)

Aamiaisella
Minä: Olen iloinen, että olet ostanut rohkeasti ruisleipää
Ihmehiihtäjä: Tämä on ihan tavallista leipää
Minä: Niin on, mutta ei ruisleipää saa sinun kotimaastasi
Ihmehiihtäjä: Ei saa, mutta tämä on ihan tavallista leipää

Neuvon kartalta ihmehiihtäjälle vielä mielestäni hauskimmat paikat hänen päivän hiihdolleen. Hän kertoo olevansa tutkimassa aluetta ja aivan varmasti palaavansa tänne ystäviensä kanssa. Miksi ihmeessä? Tähän tasaiseen, liian pienten asioiden ja tavallisen leivän maahan?

Kesänkitunturilla Kuva: Terhi Jaakkola

Kesänkitunturilla Kuva: Terhi Jaakkola

Kesänkitunturilla Kuva: Terhi JaakkolaOnnellisena kiipeän uudelle tunturille ihan vain itseni ja miljoonan mielikuvitusystäväni kanssa. Talvinen luonto on niin mystisen kaunis, että tekee mieli huutaa. En tohdi. Puut nukkuvat raukean, rauhallisen näköisinä. On hiljaista. Ajattelen ystäviäni. Mietin kuinka onnekas olenkaan, kun polulleni on osunut niin monta huikean upeaa tyyppiä. Aurinko on saapunut hymyilemään monen pilvisen päivän jälkeen.

Edessä on taas yksi touhukas retki, jonka päätteeksi valo loppuu ja ihan jokainen varvas ja sormi vaativat hartaan sulattelun, ennen kuin pystyn ajattelemaan mitään muuta. Olen onnellinen.

Kesänkitunturilla Kuva: Terhi Jaakkola

COMMENTS

  • 15.3.2016
    reply

    Upeita kuvia – taas.

Kommentoisitko? Jakaisitko oman oivalluksesi? Ehkä olet jostain eri mieltä? Tai haluat kysyä lisää?