Blog

Lainapyörän selässä

Maantiekarkki Kuva: Terhi JaakkolaAamukahvilla alkukesäisen aamu-uinnin jälkeen triatlonista innostunut Myynnin Teräsmies pohti erilaisia polkupyöriä ja iloitsi opittuaan lenkkipyöräilyn lisäksi polkemaan hitaasti ja hikoilematta, palaverista toiseen siirtyen. Hän väitti, että mitä nopeampi pyörä, sen vaikeampaa sillä on polkea hitaasti ja hikoilematta. Pyöräytin salaa silmiäni ja ajattelin hänen olevan vain yksi pyöräteiden pöyhkeä arkikisaaja muiden joukossa. Kunnes pääsin itse maantiepyörän selkään. Aikomuksena oli ihan vain rauhallisuuden pilvessä leijuen polkaista toimistolle. En pystynyt. Pyörä halusi mennä kovaa. Maantiepyörän sarvia puristaen ja hikeä tursuten muistelin ystävääni A:ta, joka perusteli lievää ylinopeutta Lahden tiellä kaahaillessaan: ”Autoni ominaisvauhtinopeus on noin 121 km/h”.

Keväällä onni potkaisi ja voitin Pian Kaukomara-blogin arvonnasta lahjakortin Velo&Oxygen-kauppaan, pyöräilijän karkkitaivaaseen, jossa saa kamaeuronsa tärvättyä helposti niin vuokra- kuin ostopyöriinkin. Elokuussa kalenterista löytyi vihdoin sopiva viikko maantiepyörän kokeilulle. Nappasin mukaani mintunvihreän, kepeän karkin.

Ensimmäinen ilta vierähti innosta täristen. Lopulta tärisin vain kylmästä, kun en millään malttanut kääntyä kotiin, vaikka ilta kääntyi jo yöksi. Pyörä kiiteli. Ja minä pyörän mukana. Huikeaa!

Seuraavana aamuna takapuoli vaatii jo paluuta omaan satulaan. Mutta eikö viiden päivän ajan voi polkea millä vain satulalla? Voihan?

Lainapyörän satulassa Kuva: Terhi Jaakkola

Lounaalla päädyn pöytään, jossa vaihdetaan vinkkejä hyvistä maantiepyöräilyreiteistä. Maantiekiiturilla pyöräteiden reunat ja pienetkin montut ovat muuttuneet kauhistuttaviksi. Aikaisemmin en olisi tajunnut tästä keskustelusta yhtään mitään. Nyt kuuntelen kiinnostuneena ja tajuan, että kyseessä onkin ihan oma lajinsa. Maantiepyörällä ei pääse joka paikkaan, mutta vastapainoksi voi polkaista vaikka Porvooseen ja takaisin – ihan vain huvikseen. Kaipaan reittihakua, joka näyttäisi Suomen tuoreimmat asfalttitiet.

Kolmantena aamuna en voi enää istua lainapyörän satulaan. On pakko ruuvata tilalle oman pyörän satula. Toivottavasti ihan kaikki maailman ihmiset ovat jo tajunneet hankkia omaan pyöräänsä omalle takapuolelle sopivan satulan. Ero on merkittävä ja investointi jokaisen euron arvoinen. Lähetän mielessäni jälleen kerran kiitoksia Nummelan Pro Bikeen, missä noin vuosi sitten näin valon bike fittauksen merkeissä.

Maantiekiituroimassa Kuva: Terhi Jaakkola

Viimeisenä vuokrapäivänä pääsen todellisen maantiekiituroinnin makuun. Hotkin aamupalaksi kilometrejä maratonin verran ja illalla saman annoksen. Mielestäni pyöräilijöiden viljelemä n+1-yhtälö pyörien määrästä on ollut hymyilyttävä lohkaisu. Nyt en vain tajua sen olevan totta, vaan myös tunnen. Kun on aika palauttaa maantiekarkki, tuntuu n+1 ihan joka paikassa. Varpaat ja vatsakin kipristelee. Pyörän palauttaminen ei niinkään satu, vaan sen tajuaminen, ettei yhden pyörän hankkiminen riittäisi ikinä. Jos ostan maantiepyörän, hingun heti cyclocrossia, kepeämpää maantiepyörää, uutta seikkailupyörää, uusia kiekkoja.

Palaan nöyränä oman Konani selkään. 14 vuotta yhteistaivalta menettää merkityksensä, kun vanha pyöräni haluaa diivailla. Puhkaisee renkaansa maanantaiaamun kunniaksi. Vannon polvillani ikuista rakkautta, mutta rengas ei täyty. Määränpäähän on tosin vain talutusmatkan verran metrejä. Ehkä meillä on vielä toivoa?

Rengasrikko Kuva: Terhi Jaakkola

COMMENTS

  • 16.10.2014
    reply

    Hyvää tarinaa! Fillarointi on ihanaa!

    • 16.10.2014
      reply

      Kiitos! Fillarointi on todellakin ihanaa. Olen ihan hurahtanut tähän hommaan. Yöpöydällä pelottavan monta pyöräilymatkakertomuskirjaa pinossa ja vieressä yksi cyclocrosseja listaava lehti.

Kommentoisitko? Jakaisitko oman oivalluksesi? Ehkä olet jostain eri mieltä? Tai haluat kysyä lisää?