Blog

Miten inhosta tuli ilo eli sanoja kirjoittamisesta

Katukahvilassa istuu nainen ja kirjoittaa. Kahvilan naisen ohittaessani ajattelen: ”Istuisinpa minäkin juuri nyt tuossa kirjoittamassa.” Miten hyvältä tämä ajatus tuntuikaan!

2009 kesäloman kynnyksellä, aamu-uinnin jälkeen puimme kahvikupin ääressä ystäväni Mian kanssa maailmaa kuntoon. Tuskailin silloisiin työtehtäviini liittyvää pientä tekstinpätkää. Ihmettelin, miten kirjoittaminen voikin olla niin vaikeaa ja työlästä. En ollut koskaan kirjoittanut mitään kouluaineita ahkerampaa, en tuottanut tekstejä, en kiintynyt kirjoittamiseen. Nyt oli kuitenkin puolipakko pakertaa jotain maailmalle.

Ystäväni antoi ymmärtämättään kaksi niin hyvää ohjetta, että jopa tänään, kuusi vuotta myöhemmin, kesäloma-aamuna, halusin herätä katsomaan ensin auringonnousun, ja sitten kirjoittaa pelkästä kirjoittamisen ilosta.

Parhaat kestit Kuva: Terhi Jaakkola

Ensimmäisen ohje oli: kirjoita. Kirjoita mitä vain. Kirjoita vain itsellesi. Kirjoita jostain, mistä pidät.

Ja niin minä kirjoitin. Joka toinen päivä, koko kesäloman ajan avasin saman Word-tiedoston, johon kirjoitin asioita lomastani, tutuista paikoista, ruuista, tuoksuista, mauista, tunnelmista. Tärkeintä oli, ettei tekstiä ollut tarkoitus näyttää kenellekään. Ei korjata. Ei kritisoida. Ei muokata. Tavoitteena oli vain kirjoittaa. Harjoitella.

Toinen ohje oli: verryttele. Ennen varsinaiseen tekstiin tarttumista, kirjoita jotain. Helppo lämmittelyharjoitus on kirjoittaa siitä, mitä juuri sillä hetkellä näkee: Pöydällä on turkoosi hiiri, postikortti ja ostoskuitti. Ostoskuitin kääntöpuolelle on kirjoitettu sitaatti. Kärpänen surisee.

Miten typerä olinkaan ollut. Jos joku kertoisi yhden, täyttä vauhtia puristetun juoksuyrityksen jälkeen, ettei juoksu ole hänen lajinsa, osaisin toki opastaa oivalluksen polulle. Maratonille tähtäävän on syytä ymmärtää, että kyseessä on matka, joka alkaa kävelyaskelin. Erilaisten urheilulajien opetteluun olen ollut aina valmis sijoittamaan aikaa ja ajatuksia, mutta kirjoittamisen ajattelin olevan sisäinen lähde, jota minulla ei vain ole.

Ei keskeytyksiä Kuva: Terhi Jaakkola

Ei. Kirjoittaminen on laji, jota voi harjoitella.

Kun päättää lähteä matkalle – oppimaan uutta lajia tai selättämään kirjoituskammoa, ei tiedä mihin päätyy.

Kirjoittaminen ei jäänytkään yhteen tekstiin. Inhosta tuli into. Rakastuin sanoihin ja niiden yhteen virkkailuun, mutta ennen kaikkea ryhdyin jäsentämään ajatuksiani kirjoittamisen kautta. Jäin koukkuun siihen, miten kirjoittamisen ajattelu ohjaa tarkistamaan löytyisikö haituvasta merkitystä – oivallusta, jonka voisin jakaa. Opin vaatimaan omilta ajatuksenpoikasiltani metrin verran enemmän.

Mutta tärkein kaikesta on ilo.

Helposti opittu ja omaksuttu taito tuottanee iloa. Taito, jonka saavuttaakseen on taivaltanut matkan, hikoillut, kolhiutunut ja oppinut – sellainen taito tuo iloa, joka saa varpaatkin kipristymään riemusta aina uudelleen ja uudelleen.

Kun taidosta tulee hinku, voi onnellisena kadehtia katukahvilassa kirjoittajaa. Huokaista ohi pyyhältäessään ja olla itsestään ylpeä: miten mielenkiintoisen matkan olenkaan kulkenut!

Vimeinen sana kuva: Terhi Jaakkola

COMMENTS

  • 22.7.2015
    reply

    Olipa hyvä teksti ja hienosti kirjoitettu! Oot kyllä oppinut sen sanojen yhteen virkkailun hienosti. Itsellekin tää vasta alkanut blogin kirjoittaminen on välillä hankalaa, kun tähän asti on tullut kirjoitettua oikeastaan vain koodia tai teknistä tekstiä. Ehkäpä tää tästä vielä helpottuu…

  • 26.7.2015
    reply

    Ihailen toimittajia, jotka saavat päivästä toiseen aikaiseksi hyvää ja kiinnostavaa tekstiä. Tai ainakin järkevää ja luettavaa. Itselläni kirjoittamnen on aaltoliikettä. Välillä en saa mitään aikaiseksi, toisinaan taas hakkaan konetta hirveällä draivilla ihan vain kirjoittamisen riemusta.

    Olen läpikäynyt rankat elämänvaiheet kirjoittamalla. Ei niitä tekstejä tule koskaan kukaan lukemaan, ainakaan toivon mukaan. Kun tunteet ja tapahtuneen on saanut paperille, osa ahdistuksesta on kadonnut sen mukana.

    Blogini sai alkunsa tarpeesta kirjoittaa. En saanut / joutunut enää työssäni kirjoittamaan, joten tyhjiö oli täytettävä jollain tapaa. On ihana saada kirjoittaa omalla äänellä virheineen kaikkineen. Duunijutut kun ovat aivan toisenlaisia.

    • 10.8.2015
      reply

      Juuri näin – itsekin ihmettelen, miten ammattitoimittajat voivat ammentaa laadukasta tekstiä ihan joka päivä! Onneksi saan itse virkata sanoja jonoon juuri silloin, kun siltä tuntuu.
      Kirjoittaminen on kyllä mielettömän hyvä keino pyöritellä omia ajatuksia – niin hyviä kuin huonojakin. Kynä ja paperi ovat ehkä terapiatarkoituksiin näppäimistöä paremmat työkalut.
      Omassa blogissa saa todellakin loiskutella luovuutta ja saada jotain konkreettista aikaiseksi myös niin päivinä, joina työt ovat pysyneet enemmän teoreettisella tasolla. 🙂

Kommentoisitko? Jakaisitko oman oivalluksesi? Ehkä olet jostain eri mieltä? Tai haluat kysyä lisää?