Blog

Purjevene ja keväthuolto Kuva: Jukka Jaakkola

Onko purjehdus elitististä kakkaa?

”Ei mitään tuollaista elitististä paskaa, mistä kukaan ei ymmärrä yhtään mitään”, kommentoi eräs, kun ehdotin purjehdusta työn alla olevan tarinan aiheeksi.

Kauhistuin.

Juuri noin minä ajattelin vielä 17 vuotta sitten, kunnes opin tekemään paalusolmun.

Purjehdus Kuva: Terhi Jaakkola

Mitä jos blogini lukijat ajattelevat, että olen elitistinen paskiainen, jonka jutuista ei ymmärrä yhtään mitään? Joku varmasti ajatteleekin. Ei haittaa. On oma valintani jakaa ajatuksiani julkisesti. Purjehdus lajina ansaitsee kuitenkin puolustuspuheenvuoron.

Purjevene ja keväthuolto Kuva: Jukka Jaakkola

Kerran vuodessa tykkään viettää aikaa peilin ääressä

Onko purjehdus elitististä?

Sanakirja.fi selittää elitistisen mm näin: Suppealle harrastajajoukolle tarkoitettu (ja vaikeatajuinen) esim. Elitistinen taide.
Jos tämä on määritelmä ja purjehdusta väitetään edelleen elitistiseksi, kuka päättää tämän suppean harrastajajoukon? Kuka valitsee mukaan pääsijät?

Kahdesti olen saanut kutsun kisamiehistöön sopivan pienen kokoni vuoksi. Joskus kuitenkin tarvitaan kunnolla läskiä laidalle. Kiloista ei voi olla kyse.

Purjevene ja lomaelämää Kuva: Jukka Jaakkola

Lomaveneessä elitistisiin tiskihanskoihin verhoutuneena. Shampanjaakohan tuolta laatikosta putsaan vai rotankakkaa?

Varmista, että asenteesi on oma

Ensimmäiset 27 vuotta olin varma, ettei minulla ole asiaa merelle. Ei käynyt edes mielessäni. Salaa toki halveksin elitististä tepastelua kansitakeissa. Kirjoitan tätä tarinaa keikkuvan karttapöydän äärellä, jotta edes yksi ihminen päätyisi ajattelemaan toisin. Antaisi pienen avoimen ajatuksen lajille.

Purjevene ja pöytä Kuva: Terhi Jaakkola

Olen ollut onnekas. Venekimppaan päätyi mukaan taidokas kaksikko, joiden kädenjäljistä olen saanut nauttia mm tämän pöydän ja upean tapin myötä

Lajiin sisään pääsy on hieman hankalaa. Kun jalan on saanut oven väliin, voisi merellä viilettää vaikka joka päivä koko kauden ajan. Aina joku vene kaipaa siirtomiehistöä tai reipasta kisagastia. Siksi olenkin aina ehtiessäni raahannut merelle jokaisen, joka edes vahingossa ojentaa palan pikkusormeaan tälle ajatukselle. Yrittänyt auttaa alkuun.

Kun ohitseni ladulla pyyhältää tuhansien eurojen tamineissa hiihtäjähirmu. Ajattelenko, että laji on elitistinen? Ethän anna yhden henkilön määrittää kokonaista lajia?

Täällä koko tarina siitä, miten päädyin merelle: Solmu, joka vei seikkailuihin.

Veneen huoltoa Kuva: Jukka Jaakkola

Vuoden 2016 ensimmäinen kesälomaviikko vierähti vesivahingon jälkiä korjatessa. Hioin, lakkasin, hioin, lakkasin.

Ei niin kallista, kuin ensivilkaisulta luulisi

Jos unelmasi on valtava Swan, astahtele toki sitä kohti. Pienet veneet ovat minun mieleeni. Ensimmäiset vuodet keikuin miehistöissä mukana investoiden omiin paukkuliiveihin sekä kunnon ’kurapukuun’. Kenkiin törsäsin, kunnes totesin vaaleapohjaisten poluilta veneeseen siirrettyjen kenkien pitävän kannella parhaiten. Kurapuku on kallis kertainvestointi (300 – 1000 €), mutta kestää parhaimmillaan vuosia. Nykyisen ostin 40-vuotiaana ajatellen: ”Voi hurja, seuraavan pukuni ostan, kun täytän 50.” Pitäviä käsineitä saa rautakaupan työhanskahyllystä muutamalla eurolla. Jalassani ovat tietenkin lähes koko kauden äidin lankapalkalla neulomat villahousut.

Purjehtija merellä Kuva: Tom Toivonen

Sattumien kautta päädyin ostamaan neljänneksen pienestä h-veneestä. Siivuni hinta oli silloin 2 500 €. Vuosikustannukset kimppa-h-veneessä ovat satoja – eivät tuhansia euroja. Olen kuullut joidenkin polkevan tätä kalliimmalla polkupyörällä.

Purjehdus ja pentteri Kuva: Jukka Jaakkola

Parhaita hetkiä. Akku lopussa niin veneestä kuin miehistöstäkin. Kokkaan pienellä kaasuliedellä otsalampun valossa.

Avomerelle olen päässyt hieman isomman veneen kyydissä. Omaa elämääni helpottaakseni olen nyt ostanut tuohon veneeseen kaksi kampea perättäisinä vuosina. Kulut 109 € / vuosi. Muuten ansaitsen paikkani olemalla koko kauteen reippaasti sitoutuva miehistön jäsen – en taitavin mahdollinen, mutta taatusti aina mukana.

Lomavene onkin sitten ihan oma tarinansa, mutta sitä venettä en ole ostanut vaan siihen rakastunut. Silloin kustannuksia kutsutaan purjehduseuroiksi, eikä niitä enää lasketa.

Uiva gasti Kuva: Jukka Jaakkola

Takana myrskyinen yö. Poukamassa ankkurit, veneet ja köydet täysin sekaisin. Uin rantaan pelastamaan omat köytemme ja sain kaiken tuotua sekoilun keskeltä ehjänä veneelle. Huippuhetkiä ja hyvä aamulenkki.

Ainutlaatuista

Purjehduksen kautta olen päässyt kokemaan häkellyttävän upeita elämyksiä merellä. Elämyksiä, jotka eivät ole vaatineet rahaa tai aateliarvoa – vaan ihan hieman tuuria, roimasti reippautta, avoimuutta, kärsivällisyyttä ja viitseliäisyyttä.

Olen saanut tutustua mielenkiintoisiin ihmisiin. Täysin ainutlaatuisiin. Ovatko he elitistisiä? En tiedä. Osa puhuu äidinkielenään ruotsia. Ai ai, olisiko tässä nyt kuitenkin hieman elitismiä ilmassa?

Purjehdus ja I haven -kyltti Kuva: Terhi Jaakkola

Ruotsinkielisten kavereiden liittyessä mukaan kimppaveneeseen opimme, ettei tässä suloisessa kyltissä lue oikeastaan mitään järkevää – ainakaan ruotsiksi. Ja siksi siitä tulikin entistä tärkeämpi.

Onko purjehdus paskaa?

Kesäloman kolme ensimmäistä päivää menivät tänä vuonna lomaveneen kunnostukseen, pesuun ja pakkaamiseen. Vihdoin, lukuisten touhuntäyteisten tuntien jälkeen hyrisin kuin muumimamma. Muona- ja vesivarastomme olivat niin täynnä, että voisimme sujuvasti viettää merellä ainakin viikon. Vene oli kaikin puolin merikelpoinen.

Ensimmäinen yö merellä paljasti kauneimman ikinä näkemäni tähtitaivaan. Nukuin kannella. Havahduin askeliin vasemmalla hartiallani, ihmettelin pieniä jalkoja selässäni, takapuolen tallautuessa heräsin ja pienten jalkojen pinkoessa pohkeeni kohdalla avasin silmäni. Ja sitten rotta olikin jo veneessä. Oli hiljaista ja pimeää. Viritin muovipulloista rottaesteet keulaköysiin lisävieraita torjumaan ja palasin peiton alle.

Aamulla tiskialtaassa ja konekopan päällä lojui pieniä papanoita. Kun eläin rohkeni näyttäytyä pyhällä maalla – uimamaskini vieressä ja luikahtaa lomakirjapinoni taakse, oli rottasota julistettu. Kyllä. Purjehdukseen liittyy joskus kakka.

Purjehdus Kuva Jukka Jaakkola (1 of 1)

Myöhemmin tässä tekstissä väitän, että veneessä kaikki on aina tallessa. No ihan aina ei ole, mutta todennäköisesti etsimäni on kuitenkin miljoonalaatikossa.

Hieman enemmän kakkaa oli tarjolla avomerikilpailussa muutama vuosi sitten. Miehistön kaikkein pahoinvoivin jätti wc-reissullaan pöntön nupin väärään asentoon. Jokaisella aallon heilautuksella pieneen koppiin pumppautui lisää sitä itseään. Kunnes seuraava avasi oven. Kakka pysyi turvassa veneen vasemmalla kyljellä niin kauan, kun etenimme samaan suuntaan, vene reippaasti kallellaan. Ongelmana oli kuitenkin vastassa oleva Tallinna. Jossain vaiheessa olisi pakko vaihtaa suuntaa eli kääntyä toiselle kyljelle. Kaikkein kakankestävimmän purkaessa tätä pommia, istuin turvaköyteen kiinnitettynä veneen takatuhdolla ja oksensin. Purjehdukseen liittyy joskus kakka ja usein myös muita haisevia asioita.

Vietän usein viikkoja vessattomassa ja suihkuttomassa veneessä luonnonpoukamia suosien. Kakan ympäristöystävällisesti järkevään paikkaan siirto on usein mielessä.

Onko purjehdus laji, josta kukaan ei ymmärrä yhtään mitään?

Mitä tarkoittaa lajin ymmärrys? Milloin joku ymmärtää jotain suunnistuksesta? Juoksemisesta? Milloin voi väittää ymmärtävänsä maastohiihtoa? Jalkapalloa? Tikanheittoa?

Genua Kuva: Terhi Jaakkola

Miksi käsittämättömiä termejä? Miksi golfari sanoo: ”Tein birdien”? Eikä: ”Onnistuin niin hyvin, että tulokseni oli yhdellä väylällä yhden lyönnin vähemmän, kuin kentän suunnittelija on ajatellut”?

Purjehdus vaatii monen asian ymmärrystä. Miten ja miksi vene liikkuu? Miten tulkita tuuliennusteita? Miten navigoidaan? Miten venettä huolletaan? Miten ankkuroida turvallisesti muita häiritsemättä? Meriteidensääntöjäkin pitäisi kai ymmärtää tai ainakin osata. Kilpapurjehdus tuo soppaan mukaan lisää ymmärrettävää: sääntöjä, luokkia ja tasoituksia.

Purjehdus ja vanttifyysikko Kuva: Jukka Jaakkola

Purjehduksen kautta olen päässyt tutustumaan mm vanttien sielunelämään.

Kuinka moni on joskus ihastunut johonkin, sitä täysin ymmärtämättä? Rakastunut? Ehkä päätynyt jopa naimisiin jonkun kanssa, jota ei täysin ymmärrä? Ajatellut, että tähän mysteeriin haluan paneutua lopun elämääni.

Ennen merelle lähtöä on tärkeää ymmärtää yksi asia: luonto päättää, ei ihminen. Jokainen hetki eletään luonnon ehdoilla. Loput asioista voi opetella matkan varrella, kokeillen ja kokeneilta oppien.

Oma versioni kollegani lausahduksesta nyt, 16 vuoden purjehduskokemuksella, on:
Purjehdus on monelle kokeilemisen arvoinen laji, johon liittyy jonkin verran kakkaa ja josta nauttiakseen ei tarvitse ymmärtää ihan kaikkea.

Merellä Kuva: Terhi Jaakkola

Jälkikirjoitus:

Tätä kirjoittaessani törmään Sanna Walleniuksen blogiin, jonka postaus Totuus purjehtijoista kumoaa purjehdukseen liittyviä ennakkoluuloja. On hauska huomata, miten eri tavoin samaa laji voi lähestyä.
Useista kirjoittajan listan kohdista olen samaa mieltä. Näistä hieman toisella kannalla:

  • Kohta 3: Anttilan tuulipuku pitää itikat ja viiman loitolla.
    Kantani: Niin pitää, muttei vettä. Ainut asia, johon suosittelen investoimaan jo ensimmäisten vuosien aikana ovat kunnon purjehdushousut.
  • Kohta 5: Hernekeittoa ja näkkileipää
    Kantani: Veneessä kulkee aina mukana hernekeittoa hätävaramuonana. Hyvää ruokaa ei tarvitse aina haudutella. Veneissä, joissa purjehdin syödään lähes poikkeuksetta pöyristyttävän hyvää ruokaa.
  • Kohta 7: Merellä ei saa edustavia Facebook-profiilikuvia. Tässä kohdassa mainitaan rasvoittuva tukka ja ripsiväri.
    Kantani: En meikkaa maalla enkä merellä. Merellä en pese tukkaa. Juuri nyt en muista, milloin viimeksi kävin suihkussa – uinut olen toki joka päivä monta kertaa. Eilen merellä otetuista kuvista joku varmasti päätyy Facebook-profiilikuvakseni. Merellä ja metsässä koen itseni kauniimmaksi, kuin siisteissä sisätiloissa. Toki merellä koen itseni usein kauniin lisäksi myös uitetuksi koiraksi, hypotermiseksi merimakkaraksi, nääntyneeksi rätiksi ja meripihkapalan onnelliseksi itikaksi.
  • Kohta 9: Veneessä tavarat häviävät
    Kantani: Vene on ainut paikka, johon en päästä entropiaa sisälle. Veneessä on vähän tavaraa ja kaikki aina paikoillaan. Myrsky voi iskeä milloin vain ja silloin pitää olla valmiina lähtöön.
  • Kohta 11: Jossain vaiheessa purjeveneidylli muuttuu ahdistavaksi ja on pakko päästä pois.
    Kantani: Tämän haluaisin vielä kokea. Tämä on unelmani. Neljä viikkoa ei riitä. Tarvitsen pidemmän ajan.
Purjehdus Kuva: Terhi Jaakkola

Varo, ettet rakastu. Tämä vene vei sydämeni. Käyttäydyn järjettömästi. Puolustan jokaista kulunuttakin mutteria. Mikään ei saisi muuttua. Silitän, halaan, nuuhin, kuuntelen ja kunnostan. Vailla järkeä.

Muita tarinoitani purjehduksesta:

Purjehdus ja ruokailu Kuva: Terhi Jaakkola

Juhannuksena löysimme h-veneelle täysin veloituksettoman, upean parkkipaikan Stora Brändön laiturista. Mittumaarin ytimessä pakkasimme kainaloihin eväskorin ja grillin ja saimme käyttöömme upeimman mahdollisen rantapöydän.

COMMENTS

  • 27.7.2017
    reply

    Mahtava tarina ja totta joka sana!

Kommentoisitko? Jakaisitko oman oivalluksesi? Ehkä olet jostain eri mieltä? Tai haluat kysyä lisää?