Title Image

Blog

Synkkä Syysunelma 2017 Kuva: Helena Skogman

Synkkä Syysunelma 2017 – pisin koskaan jalkaisin kulkemani matka

Vastoin kaikkia järjen ääniä ja kisajärjestäjien toiveita, kurvaamme lähtöalueelle vain muutamia minuutteja ennen lähtökellon kilinää. Säntäämme, sähläämme ja pääsemme matkaan viimeisten joukossa. Emme ehdi tuplatarkistamaan omia varusteitamme, emmekä vilkaisemaankaan kaveria. Kävelemme ensimmäisen tienhaaran ohi.

Suunnistusvastuu on jaettu meistä kolmesta kahdelle. Normaalisti toimiva ajatus- ja puhemylly takkuaa ensimmäisestä inahduksesta lähtien. Tiuskimme teinien tavoin. Kolmas, iki-iloinen kellottajamme, kommentoi jotain kepeää ja kannustavaa. Päätän etten puhu mitään enää-ikinä-koskaan tuolle typerälle suunnistuskaverille. Takana on yksi rasti ja edessä 23, matkaa yli 100 kilometriä. Tästä näyttää tulevan ennakoitua pidempi matka.

Synkkä Syysunelma - Kuva Terhi Jaakkola

Kisan kinkkisin nousu. Aidan vihreämmällä puolella kulkevat tukevat ja pitkät Puolustusvoimien portaat.

(Mistä Synkkä Syysunelma -iloittelussa on kyse? Lue ennakkotarinani tämän vuoden reissusta täältä.)

Tuskien taival

Jo matka toiselle rastille paljastaa reissun juonen. Kaikki marssia varten tankkaamani eväs päättää asettua vatsaani poikittain ja turvota käytettävissä olevaan tilaan nähden tupla kokoon. Mitään ei liiku ylös eikä alas. Tuskanhiki kihelmöi ohimolla. Jokainen askel sattuu vatsaan. Katson sammalikkoja kaiholla. Voisinpa vain käpertyä puun juurelle.

Synkkä Syysunelma 2017 Kuva: Terhi Jaakkola

Uimarasti oli asteen verran jännempi, kun karttamme väitti Vesijärvessä asuvan jos jonkinlaisia kummajaisia.

En ymmärtääkseni ollut koliikkivauva, mutta nyt minusta on tullut koliikkiaikuinen. Nostaisiko joku minut olkapäälleen ja kanniskelisi rauhallisesti kuiskaillen ja taputellen halki yön? Tuorein ja vastaladattu lamppuni akku hyytyy. Kompuroin pimeässä muiden lamppujen kajoa varastaen. Mietin ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni keskeyttämistä ihan todella ja vakavasti.

Kaikki voimani hupenevat jalkojen siirtelyyn. En pysty keskittymään mihinkään muuhun. En voi olla enää vihainen kenellekään, ainoastaan nöyrä ja kiitollinen. Ynisen toiselle suunnistajalle: ”Voisitko ottaa suunnistusvastuun. Minusta ei ole mihinkään?” Ja suostuuhan hän, suunnistaja, jonka olen itse opettanut alkuun, ja joka on ihan omatoimisesti opetellut valtavasti lisää. Oma mestariteokseni johdattaa meitä nyt läpi synkän yön.

Synkkä Syysunelma 2017 Pirunpesä Kuva: Terhi Jaakkola

Pirunpesän rastin edustalla synkistelevä lampi hämmästytti. Elokuussa samassa paikassi vieraillessani lammen tilalla oli pikkuruinen lätäkkö. Upea paikka kummallakin kerralla. Suosittelen!

Jännitystä molemmille puolille ruutua

Olemme kulkeneet samalla joukkueella noin 100 kilometrin matkan alle vuorokaudessa jo kahdesti. Aikaisempina vuosina lähdimme varmoina siitä, että ehtisimme koko reitin annetussa ajassa. Tämän vuoden reittisuunnitelmamme oli 114 kilometrin mittainen. Joukkueemme haluaa edetä reippaasti kävellen ja vain harvoin kevyesti hölkäten. Ehdimmekö maaliin ajoissa? Emme tiedä.

Synkkä Syysunelma 2017 Lahden urheilustadion Kuva: Helena Skogman

Suuren urheilujuhlan tuntua. Kuva: Helena Skogman

Kisan jälkeen somevirta paljastaa ennätysmäisen innokkaan virtuaaliyleisön kannustaneen meitä lähes koko kisan ajan. GPS-seurannan kautta pallomme kulkua ovat jännittäneet uskomattoman monet. Läkähtyneen iloinen kiitos teille kaikille kannustuksesta! Ehkä innostusta lisäsi jo ensimmäisen rastin supersekoilumme. Näytimme heti ensi metreiltä lähtien: luvassa on niin viihdettä kuin jännitystäkin!

Synkkä Syysunelma 2017 ja Tiirismaan hiihtohissi Kuva: Helena Skogman

Tiirismaan hiihtohissi suljettiin vuonna 1996. Kuva: Helena Skogman

Heikot eväät

Tapahtumasta julkaisemani Instagram-kuva saa seuraajani kysymään: ”Kiinnostaisi kyllä kuulla millaisella energiakattauksella sait seikkailun läpi.” Pystyn liikkumaan poikkeuksellisen vähällä vedellä ja leivällä. Ultramatkojen eväiden täytyy täyttää kolme kriteeriä: kevyttä kantaa, paljon kaloreita ja nieltävissä vielä tuntienkin tarpomisen jälkeen. Se mikä maistuu kenellekin, on hyvin yksilöllistä. Toisilla on taskussa pekonia, toisilla nallekarkkeja.

Synkkä Syysunelma 2017 Kuva: Terhi Jaakkola

Kisassa leimataan repäisemällä mukaan omaa kilpailunumeroa vastaava sivu. Joku onneton turjake ei osannut numeroita ja repi suurimmasta osasta kirjoja MEIDÄN sivumme mukaansa. Anteeksiantamatonta tunarointia.

En suosittele kenellekään synkkääkin synkemmän reissuni evästystä. Ensimmäisten 12 tunnin aikana syöminen oli taistelua, eväitä ei reissussa juurikaan kulunut. Näillä taivalsin Vesijärven ympäri:

    • Minigrip-pussillinen karkkeja + kaverilta muutama Sirkus-aakkonen
    • ½ Minigrip-pussillista suklaapähkinöitä
    • 120 g smoothie (täyttää vain kolmannen kriteereistä)
    • ½ RedBull-tölkki
    • ½ Minigrip-pussillista lihaa
    • Marabou-keksi
    • 2 kuppia kahvia
    • Juustotäytteinen croissant
    • 2 dl mehua
    • 2 kourallista ranskalaisia perunoita
    • 5 dl hunaja-suola-sitruuna-vettä. Todellinen pelastusjuoma! Tätä me kisaajat saimme tankata juomapulloihimme Valosen hunajatilan rastilta. Kiitos hunajaiset huolenpitäjät!
    • 6 dl vettä

*TÄYDENNYS 24.10.2017: Lukijapalautteesta viisastuneena korostan vielä kaikille tätä lukemaan eksyneille: yllä listatulla energia- ja vesimäärällä ei terve ihminen selviä 24 tunnin kävelystä helpoissakaan olosuhteissa. Mukanani kulki tuplamäärä evästä. Vettä oli tarjolla poikkeuksellisen monessa paikassa. Ethän kopioi tätä listaa käyttöösi. Käy sen sijaan kopioimassa erittäin suositeltavan hunaja-urheilujuoman ohje käyttöösi täältä. Kiitos.

Synkkä Syysunelma 2017 Kuva: Helena Skogman

Hammonjoki ylitetty ja ylistetty – uimatta. Kuva: Helena Skogman

Ultramatkan hienous ja karmeus

Puolessa matkassa oloni helpottuu. Voin taas tarttua karttaan. Pieniä ajatusvirheitä mahtuu matkaan, mutta me etenemme. Kirimme aikataulua kiinni, rohkenemme pysähtyä kahville, saamme uutta virtaa. Ehkä sittenkin ehdimme maalin? Ehdimme viimeiselle vaikeaksi ajattelemallemme rastille valoisan vallitessa. Ylipitkällä rastivälillä 20-21 kaverin tahti hidastuu. Nappaan hänet hinausköyden päähän. Sovimme, että minä pidän tahtia, hän suunnistaa. Kiidämme ennätysvauhtia. Rastin 23 jälkeen uskallamme huokaista: nyt näyttää todellakin siltä, että ehdimme maaliin ajoissa.

Synkkä Syysunelma 2017 Kuva: Helena Skogman

Vauhdilla kohti Vääksyä ja rastia nro 21. Kuva: Helena Skogman

Ja sitten iskee ultramatkan hienous ja karmeus: pää ei toimi. Kenenkään pää ei toimi. Naaraamme viimeisen rastin maaston senttimetri senttimetriltä, mutta rastia ei ole missään. Tai onhan se, juuri siellä, mihin olemme sen kartalla piirtäneet. Rastimääritettä tulkitessa hylkäämme kartanluvun ja keskitymme vain toimimaan typerästi. Kirimämme aika hupenee sekoiluun. Viimeisen rastin ja maalin välissä on noin 6 kilometriä maantietä. Olemme aivan puhki. Paikalle saapuu toinenkin joukkue, sekoilee kanssamme hetken, kunnes kuuluu huuto: ”Täällä se on!” Kiitos ja kumarrus!

Synkkä Syysunelma 2017 Kuva: Helena Skogman

Mikä on inhimillistä?

Nappaan taas kolmannen meistä kuminauhan hinattavaksi. Ensimmäinen kilometri menee hiljaisuudessa. Toisen aikana tunnen kuminauhan jo heilahtelevan. Kaveri ei pysy enää tolpillaan. Vielä 45 minuuttia aikaa. 30 minuuttia. Hölkkäämme alamäet. Vielä 20 minuuttia.

Tapahtuman nimi on Synkkä Syysunelma. Kisassa ei jaeta MM- eikä SM-mitaleita. Suoritustamme ei tulla kirjoittamaan merkittäviin historiankirjoihin. Maaliin pääsymme on tärkeää vain meille. Kuinka tärkeää? Onko maaliin pääsymme niin tärkeää, että saan hinata hyvän ystäväni täysin tainnoksiin, kiskoa kärsimään kilometritolkulla? Ei niin saa tehdä kenellekään. Mutta antaisiko kuminauhan päässä kulkeva ikinä anteeksi, jos en nyt hinaisi joukkuettamme maaliin, kun siihen kuitenkin pystyn. Kuminauhan päästä kuuluu: ”Onko tuo maalitalo?” ”Ei kai, näyttää joltain puimurilta”, vastaan.

Mutta on se sittenkin maali. Kaikki joukkueemme kuusi jalkaa saa jostain virtaa. Juoksemme yhdessä maaliin. Virallinen aika 23.57. Kuljimme yhdessä 115,3 kilometriä. Näin pitkää matkaa kukaan meistä ei ole taivaltanut jalkaisin koskaan ennen.

Synkkä Syysunelma 2017 Kuva: Terhi Jaakkola

Aurinkokunnan parhaat synkistely-ystävät Lahden hyppyrimäen rastilla. Matti N lienee ollut muusana, kun rastin kirjaksi valikoitui kirjallisuuden klassikko: Yllättävä kosinta.

Jälkikirjoitus:

Reissuraporttia viimeistellessäni samassa kisassa taivaltanut kaveri viestittelee synkän osuvasti:

”Edelleenkään ei taida olla yhtään järkevää syytä osallistua tapahtumaan, eli siksi tästä saattaa muodostua perinne. Tiivistys on tämän biisin kertsissä. Älkää kysykö miksi.”

”In the heat of the night
You’ll lose your heart
And sell your soul
I lose control
In the heat of the night
It’s much too late
To leave the trade” 

Sandra

Synkkä Syysunelma 2017 Kuva: Terhi Jaakkola

Unohtakaa jo keinokuituiset kisapaidat ja kolisevat mitalit. Synkkiksen osallistujapalkinnot jaksavat yllättää ja ilahduttaa. Viime vuonna saimme kisarätin, tänä vuonna ämpärin, ruisleipää ja tarinoita rastipisteistä. Priceless.

Muiden reissuraportteja:

Muita tarinoitani ultramatkoista sekä Synkästä Syysunelmasta:

 

Kommentoisitko? Jakaisitko oman oivalluksesi? Ehkä olet jostain eri mieltä? Tai haluat kysyä lisää?