kirja Tag

Juhannuksen keikuin pienen veneen sylissä, hurmaavan hyperaktiivisesta kesän alusta palautuen ahmin Lori Nelson Spielmanin kirjaa: Kymmenen unelmaani (The Life List, 2013). Kirjojen keskellä -blogi kuvaa tätä hotkintani kohdetta osuvasti: "Kymmenen unelmaani sopii täydellisesti luettavaksi sellaiseen tilanteeseen, kun ei millään jaksaisi

Tasan vuosi sitten istuin Pallaksen hotellin pienessä huoneessa ja nykersin blogini siirtoa uuteen osoitteeseen. Ohimoiden hikikarpaloihin tiivistyi intoa, jännitystä ja ährintää. Omiin pikseleihini tuijotellessa en ymmärtänyt avaavani uusia ovia juuri Kalevalan päivänä. Parempaa päivää en olisi voinut vahingossa valita. Kalevalan tarinat

Varhaisilla tontuilla on jo lahjat paketeissa. Jos satut kuulumaan meihin myöhäistonttuilijoihin, alla 10 lahjaideaa vapaasti pöllittäväksi. 1. Seikkailijalle: Siipimuttereita, nippusiteitä ja pilli Useimmissa seikkailu- ja swimrun-tapahtumissa pilli on pakollinen varuste. Ja aina hukassa. Pillejä ei ole kenelläkään liikaa (ei, ei juomapilliä, vaikka

Täyspäisten kansalaisten kohennellessa takkatulia perjantai-illan pimeydessä starttasi matkaan Suomen pimein kirjallisuuspiiri. Jotta nämä 100 piilokulttuurinhimoista voisi lähteä jahtaamaan salaa kirjoja syksyiseen metsään 24 - 30 tunniksi, olivat järjestäjät antaneet kisalle nimen Synkkä syysunelma 2016 (Feat. Barkley Ultra Marathon). Innokkaimmat uskoivat Barkley-maininnan

Kenen kaikki nämä tavarat ovat? Miksi näitä on näin paljon? Sama tavarapaljouskauhistus vyöryy syliin joka vuosi palatessani kotiin veneessä vietetyltä kesälomalta. Lomaveneessä on vain äärimmäisen tarpeellisia ja äärimmäisen rakkaita tavaroita. Olo on suur-zen. Kaikelle on oma paikka. Kaikki on paikoillaan.