Blog

Utö lokakuussa

Muutama vuosi sitten, kolme päivää kestäneen pienellä purjeveneellä vastatuuleen kyntämisen jälkeen, saavuin elämäni ensimmäistä kertaa Utön saarelle. Meri sileni, aurinko paistoi ja kesäidylli oli pelkkää postikorttia. Mietin millaista ulkosaaressa olisi syksyn hiljaisuudessa.

Varaan mökin ja saan houkuteltua mieheni mukaan maistelemaan lokakuisen saariston hiljaisuutta. Jo menomatkalla kuulemme, että samalle saarelle on kanssamme matkaamassa ystävämme työkaveri 50 iloisen syntymäpäiväjuhlijan kanssa. Mökin vieraskirja paljastaa, etteivät juhlijat ole ensimmäiset merkkipäivänviettäjät Utössä. Sivut juoruavat, että saarelle tullaan kahdesta syystä: juhlistamaan täysiä kymmeniä tai bongaamaan lintuja. Saaren monitoiminainen Hanna lisää listalle kaksi muuta kulkijatyyppiä: kaltaisemme hiljaisuuden etsijät sekä myrskybongarit.

Herkullisimmat hetket myrskyjen bongaukselle tarjoillaan joulukuussa. Muutama vuosi sitten saaressa tuuli koko joulukuun keskimäärin 15 m/s. Mutta milloin voisi ahmia todellista hiljaisuutta? Hetken mietittyään Hanna vastaa: ”Viikonloput ovat aika täysiä, mutta joulukuun puolivälissä ja tammikuussa loppiaisen jälkeen täällä on tyhjää.”

m/s Eivor kulkee Utön saarelle läpi vuoden Kuva: Terhi Jaakkola

M/S Eivorilla pääsee Utön saarelle ympäri vuoden. Laivamatka on tunnelmallinen ja täysin ilmainen. Omia eväitä voi syödä, mutta aluksessa on myös kelpo ravintola. Koko laiva on anniskelualuetta.

Utö - Salpausselkä alkaa täältä Kuva: Jukka Jaakkola

Salpausselkä III:n alkaa Utöstä

Utö - ekumeenisen kirkon kristallikruunu Kuva: Terhi Jaakkola

Vuonna 1929 haaksirikkoutuneen Draken-aluksen 19-vuotias kokki pyyhkiytyi mereen. Bönehuset-kirkon kristallikruunu on lahjoitus kokin siskoilta.

Utö - majakka ja savupiippuja lokakuussa Kuva: Terhi Jaakkola

Venäläisten rakentamissa taloissa on muita jykevämmät savupiiput.

Onneksemme mahdumme mukaan opastetulle majakkakierrokselle. Saarella syntyneen ja vuonna 2004 paluumuuton tehneen Hannan tarinat saavat mausteet perheen omista tarinoista. Hannan äiti ja isovanhemmat olivat mukana pelastamassa Park Victoryn miehistöä vuoden 1947 jouluaaton haaksirikon jäljiltä. Hänen isoisänsä oli auttamassa vuonna 1929 lähiluodolle pelastautuneita Draken-aluksen miehistön jäseniä. Saarella elo ei ole pelkkiä haaksirikkoja. Tänä vuonna majakan kirkossa on vihitty kolme paria ja kastettu tuorein saarelainen.

Lähes kolmen tunnin kierroksen jälkeen Hanna hätistelee: ”Tämä kierros oli nyt tässä.” En oikein haluaisi lähteä. Voisin kuunnella tarinointia loputtomiin. Mökissä villapaita kutsuu kuitenkin houkuttelevasti. Luulin majakkakierroksen olevan vain pikainen käynti tornissa, portaissa tarpomista ja sisätiloissa istuskelua. Pääsemme kuitenkin kunnolliselle saarikierrokselle, istumaan kahden kylmän kirkon penkkeihin ja nauttimaan syystuulesta majakan kyljessä. Kun lähdet samalla kierrokselle, pukeuduthan all in -periaatteella.

Utö - Park Victor upposi jouluaattona 1947 Kuva: Terhi Jaakkola

1947 jouluaattoaamu oli maa musta. Illalla lunta oli tuprunnut niin, että opas-Hannan 152 cm pitkä mummo upposi kinoksiin vyötäröään myöten. Näissä olosuhteissa upposi Park Victor. Saarelaiset pelastivat suurimman osan miehistöstä. 10 menehtyi. Kuolleiden muistona Bönehuset-kirkossa on alttarikynttilärivistö.

Utö - majakkakirkko Kuva: Terhi Jaakkola

Utön majakan kirkko on maailman ainoa kirkko, joka on aivan ylhäällä, heti linssistön alapuolella. Kirkon lattiassa on reikä.

Mökin hellalle jää muhimaan Kokkeillaan-blogin ohjeen mukaan hämmennelty vorschmack. Lähdemme tutustumaan retkikahvinkeittovälineet repussa saaren polkuihin ja rantakiviin. Itäniityltä löytyy etsimäni rauha. Täällä ei ole yhtään ketään. Hurmaava hiljaisuus.

Utö - Itäniitty Kuva: Terhi Jaakkola

Utön majakka Kuva: Jukka Jaakkola

Ennen kynttilöitä ja öljylamppuja majakan valo tuotettiin polttamalla puuhiiltä metallikorissa.

Utö ja ahdinparta Kuva: Terhi Jaakkola

Retkiviikonloppunamme merivesi oli noin 40 cm normaalia matalammalla. Ahdinparta oli kuivunut kauniin valkoiseksi.

Hannan ohjeita kuunnellessani ja mökkikansiota selaillessani huomaan olleeni ensimmäisellä Utön vierailukerrallani melkoinen turistiaasi. Selkeitä käyttäytymisohjeita löytyy pala sieltä ja toinen täältä. Tässä lista oppimistani:

  • Anna luotsin nukkua
    • Vuorotyötä tekevät luotsit nukkuvat majakan vieressä olevalla luotsiasemalla. Kovaääninen picnic ikkunan alla ei ole hyvä idea. Sen sijaan majakan seinustoilla voi hyvin iloita ja istuskella.
  • Pysy poissa pihoilta ja laitureilta
    • Saarella asuu ympäri vuoden 30-35 henkilöä. Saarelle saapuu turisteja joka viikonloppu. Saarelaiset haluavat ymmärrettävästi pitää pihat ja laiturit omina premisseinään. Kahta päälaituria lukuun ottamatta, kaikki muut laiturit ovat yksityisiä.
  • Pysy poluilla
    • Vaikka tietä käyden onkin tien vanki, toivovat saarelaiset kulkijoiden pysyttelevän poluilla. Jos jokainen tallaa oman uransa, on pieni saari pian pelkkää polkua.
  • Noudata kulkukieltokylttejä
    • Saaren yhtä kulmaa viivoittaa puolustusvoimien aita. Sama kohtalo uhkaa myös saaren pohjoisreunaa. Vaikka tykin kanssa olisikin hauska poseerata, noudatathan kulkukieltokylttejä, ettei toista aitaa tarvita?
  • Lue lintubongareille laaditut ohjeet
    • Birdlife.fi-sivusto on laatinut ohjeen Utön lintubongareille. Kaltaiseni ulkoilma-addiktin kannattaa lukea nämä ohjeet. Samoissa ruovikoissa me nuuskimme, vaikkei  toinen erotakkaan tavia tunturikiurusta.

Retken päätteeksi kaivaudumme kallion koloon majakan juurelle odottamaan auringonlaskua. Silokallion suojissa, sinisen hämärän peitellessä maisemaa, saamme kokea saariston taikaa. Suomen vanhin valomajakka väläyttää yön ensimmäisen säteen. Ylhäällä majakassa pyörii 452 käsin hiottua prismaa. Linssistö on kannettu ylös majakkaan jo 110 vuotta sitten.

Pitkiin seikkailuihin valmistautuessani löydän joka vuosi uusia, entistä valovoimaisempia otsalamppuja, kestävämpiä akkuja. On liikuttavaa ajatella saman laitteiston valaisseen ulkosaariston kulkijoita jo yli vuosisadan ajan miljoonan kynttilän valoa vastaavalla voimalla.

Utö majakka Kuva: Terhi Jaakkola

Seitsemän tuntia hauduttuaan pata on valmis. Tuuli kääntyy etelään. En osaa päättää haluaisinko palata saarelle ihailemaan joulukuun myrskyjä vai maaliskuun jäitä. Ehkä sittenkin tammikuun ytimeen, hiljaisuuden hiipimistä kuuntelemaan?

Linkkejä

COMMENTS

  • 17.10.2016
    reply

    Sami

    Oi, olipa kiintoisa ja houkutteleva kirjoitus! Kiitos 🙂

Kommentoisitko? Jakaisitko oman oivalluksesi? Ehkä olet jostain eri mieltä? Tai haluat kysyä lisää?