Blog

Yksin massahiihdossa – ensimmäistä kertaa Pogostassa

Patvinsuolla Kuva: Terhi Jaakkola

Kisan aattona hiihtelin liukulumikengillä Patvinsuon Kansallispuistossa

Luin tänään viimeisen sivun Jens Andersenin Astrid Lindgrenin elämästä kertovasta kirjasta Tämä päivä, yksi elämä. Lidgrenin saduissa on usein sydäntäsärkevän yksinäisiä lapsia.

Olen reissannut viime viikkojen aikana pitkin Suomea satoja kilometrejä ihan yksin. Majoittunut metsämökkeihin, hotelleihin ja hostelleihin. Könynnyt metsissä ja kahvitellut laavuilla. Yksin, mutten yksinäisenä.

Patvinsuolla Kuva: Terhi Jaakkola

Patvinsuolla näkyivät minun ja hirven jäljet

Eilen saavuin EU:n itäisimpään kuntaan, Ilomantsiin osallistuakseni elämäni toiseen massahiihtoon. Yhtäkkiä ympärilläni on ihmisiä. Massahiihtoahmatteja. Sukset täynnä osallistumistarroja.

Lattiamajoituksessa mainitaan Kalevan kierros, Savonia- ja Lapponia-hiihdot. Käsilaukusta pilkottaa suksen karhennuksen sopivaa hiekkapaperia ja salin toiseen reunaan heitetään kysymys: ”Niin etkös sä nukkunut viime vuonna tuolla samalla paikalla?” ”Juu!”

Ja näiden kaikkien keskellä iskee ihan litistävän painava yksinäisyys. Mitä ihmettä minä täällä teen?
Ehkä yksinäisyys onkin joukkoon kuulumattomuutta? Jos on ihan yksin, voiko silloin edes olla yksinäinen? Kun ympärillä on muita, kokee eron.

Maalialuetta katselemassa Kuva: Terhi Jaakkola

Käyn näyttämässä suksille maaliviivaan. Tälle olisi tarkoitus päästä. Yhdessä. Meillä on tällä kaudella takana (ennen kisaa) vasta 72 yhteistä kilometriä. Riittääkö se?

En voitele suksia. En osaa voidella suksia. Edessä on 51 kilometriä pohjoiskarjalalaista, jäistä latua. Onneksi ostin ammattiapua. Haen sukset Vauhti Racing Team:n huollosta, hyppään ladulle ja haluan kiljua ilosta. Näin hyvin toimivia lankkuja ei allani ole ollut ainakaan tällä vuosituhannella.

Vauhti Racing Teamin huoltamia suksia valmiina lähtöön Kuva: Terhi Jaakkola

Vauhti Racing Teamin huoltamia suksia valmiina lähtöön

Ilomantsi on Suomen ortodoksisin kunta. Isä Ioannis Lampropouloksen puhe hiihtäjille lähdön kynnyksellä alkaa puuroisena. Tuhisen jo hetken: ”Tämä on sketsi!” – kunnes kanava selkiytyy ja mieshän puhuu viisaita. Hän muistuttaa, että meillä hiihtäjillä on nyt juhla, johon olemme valmistautuneet. Aivan kuten he ortodoksitkin valmistautuvat kirkkovuotensa juhliin. Hän ei tyrkytä, vaan muistuttaa meillä olevan nyt juhlapäivä, josta tulee nauttia.

Lähtöviivalla Kuva: Terhi Jaakkola

Lähdössä opin, että parhaat starttiruudut varataan viemällä sukset paikalle hyvissä ajoin

Kuuntelevatkohan nämä aikatavoitteitaan keskenään pohtivat Lampropouloksen sanoja?

Sukset kunnossa Kuva: Terhi Jaakkola

Vauhti Racing Team paljasti päivän sekoituksen Facebook-seinällään: ”Pitotällinä K-sininen ja sen päälle K-violetti + K-universal 50/50 sekoitettuna keskenään, pitoalueen päihin pitopulveri.”

Latu on loistavassa kunnossa. Sukset toimivat. Reitti on selkeä ja kaunis. Juotto- & syöttöpisteitä tuntuu olevan aivan yhtenään ja niillä on aivan käsittämättömän paljon iloisia, vapaaehtoisia ojentelemassa urheilujuomaa, suolakurkkuja, rusinoita, velliä (!), sosekeittoa (!!!) ja AH! viimeisellä eväspisteellä appelsiinilohkoja. Siellä seisahdun mutustelemaan koko mukillisen. Pogostan hiihto on joskus palkittu Suomen toiseksi parhaaksi massahiihtotapahtumaksi heti Finlandia-hiihdon jälkeen. Ansaitusti.

Alaselkä kitisee liiasta tasatyöntelystä ja pikkusormeen hankautuu reikä. Muuten on ainoastaan liihottelevaista. Voin vain hiihtää. Kaikesta muusta huolehditaan puolestani.

Mäntyjä Kuva: Terhi Jaakkola

Maisemista painuvat mieleen lukuisat mäntykankaat

Maalissa hymyilyttää. Naurattaa. Tekee mieli jakaa tämä ilo jonkun kanssa. Kelle voisin sanoa: ”Hei mulla sujui ihan hirmuisen hyvin! Onnistuin!” Parkkipaikalla kokeneempi herrasmies kysyy: ”Miten meni?” (Jee!!!) Kysyn häneltä samaa ja saan vastaukseksi listan numeroita sekä vertailuja vuoden muiden massahiihtojen numeroihin. Hän on kyllä kovin innoissaan, mutta taidamme liikkua kovin eri syistä. Onneksi hiihdän vain tämän yhden. Voin olla vertailutta onnellinen. (Ai niin. Minähän olen ilmoittautunut mukaan myös sunnuntain lähtöön.)

Voitelua Kuva: Terhi Jaakkola

Palatessani koulumajoituksen tatamille ovat muut pakanneet makuupussinsa ja kiiruhtaneet koteihinsa. Saan olla ihan yksin. Enkä enää yhtään yksinäinen.

Jumppasalissa Kuva: Terhi Jaakkola

Koko jumppasali ihan vain minun käytössäni

 

COMMENTS

  • 14.3.2016
    reply

    Irma Tikka

    Tervetuloa toistekin Pogostalle. Ihana kirjoitus. t. yksi talkoolainen

  • 14.3.2016
    reply

    Sinikka Mutanen

    Minä muistan ensimmäisen oman osallistumiseni varmaankin hamaan kuolemaan asti. Kokemattomuuttani läksin liian innokkaasti matkaan. En tiennyt vielä silloin, ettei tapa matka, vaan aika. Hammasta purren hiihdin kuitenkin maaliin.
    Tätä kokemusta viisaampana hiihtelin monet ” pakostat”. Vieläkin haaveilen joka talvi osallistumisesta, mutta jengi, jonka kanssa hiihtelin hajosi . Kuka vanhuuttaan kuka raihnasuuttaan jätti hiihdon.
    Liukkaita latuja vaan hiihtäjille.

Kommentoisitko? Jakaisitko oman oivalluksesi? Ehkä olet jostain eri mieltä? Tai haluat kysyä lisää?