Blog

Elämäni ensimmäinen yö yksin metsässä, riippumatossa

Suomen Latu kannusti kaikkia nukkumaan yön ulkona 17.-18.9.2016. Päätin yhden yön sijaan nukkua kolme ja nukkumisen ohessa toteuttaa haaveeni: nukkua yön yksin metsässä.

Avovedessä uidessa meren ja järvien möröt jahtasivat minua sinnikkäästi vuoden verran. Kaikki vuosien 1789 – 2010 välillä vesistöihin kadonneet heräsivät puoliksi henkiin ja ilmestyivät tuijottelemaan. Toistaiseksi tuntemattomat merikäärmeet ja vesihirviöt saapuivat Suomen vesistöihin ja halusivat tarttua varpaasta.

Mikään todellinen ei pelottanut. Halu voitti pelon. Halusin uida luonnon vesissä, tehdä maailmasta ammeen. Onnistuin. Möröt luovuttivat. Miten kävisi metsässä?

Uimari retkellä Nuuksion lammessa Kuva: Terhi Jaakkola

Kolmena aamuna sain pulahtaa upeaan metsälampeen, omaan, yksityiseen altaaseen.

Riippumatto retkellä Nuuksiossa Kuva: Terhi Jaakkola

Luonto vaihtoi jo iltataulut järviin ennen kuin ehdin leiripaikkaani.

Riippumatto retkellä Nuuksiossa Kuva: Terhi Jaakkola

Maasta hohkavaa kylmyyttä vastaan virittelin vanhasta makuupussista alapeiton.

Olen liikkunut pimeässä metsässä lukuisia kertoja, yksin ja yhdessä. Kulkiessa on aina ollut suunta. Tehtävä on mennyt pimeyden edelle. Miltä tuntuisi kiikkua riippumatossa odottamassa, että mörkö haukkaa?

Turun Yliopiston psykologian tutkijatohtori Katja Valli kertoo Tutka.pro-sivustolla pelkojen olevan primitiivisiä: ”Lapset raportoivat sellaisia pelkoja, joita oli jo esi-isien maailmassa. Eläimiä on järkevää pelätä, pimeää on järkevä pelätä, koska ei näe mitä pimeydessä on

Mutta pimeässä metsässä ei ole mitään. Mitä pelkään?

Riippumatto retkellä Nuuksiossa Kuva: Terhi Jaakkola

Riippumatto retkellä Nuuksiossa Kuva: Terhi Jaakkola

Metsä on täynnä mielenkiintoisia koloja. Tästä mahtuu juuri ja juuri aikuinen kulkemaan. Väylän päässä on luola.

Riippumatto retkellä Nuuksiossa Kuva: Terhi Jaakkola

Helpoin tapa pitää kengät kuivina suota ylittäessä.

Metsään lähtö menee sähläämiseksi. Suutun itselleni ja ajattelemattomuudelleni. Pakkaus ei suju ja puhelimen akku on lopussa.”Pelkäämme vähemmän, kun olemme hyvällä tuulella ja onnellisia. Jos taas olemme maassa ja pahalla päällä, riskit korostuvat. Poikkeuksen kielteisissä tunteissa tekee viha: se vähentää riskin pelottavuutta yhtä paljon kuin onnellisuus.” kirjoittaa Mikko Puttonen Tiede-lehden juttussa. Itselleni kiukusta kihisten marssin rivakasti syvälle metsään. Saan keskittää kaikki ajatukseni etenemiseen, jotta ehtisin leiripaikalleni ennen pimeää. Ehkä juuri kiire ja kiukku pitävät pelon poissa.

Tiristän päivän valosta viimeiset rippeet ja pujahdan paksuun makuupussiini. Kaipaan jotain turvallista. Taikakalua tai pesäpallomailaa. Kaivan repusta riippumaton taskuun turvakseni pienen pullon Jallua ja puukon. En tiedä mitä tekisin puukolla.

Pimeyttä on liikaa. Se tunkeutuu silmiin, nenään ja korviin. Otsalampun valo tuntuu liian kirkkaalta. Tarvitsisin kurkihirren, jolla nostaa pimeys pois naamalta. Kaivaudun maton turvalliseen poimuun ja nukahdan.

Normaalin tajupois-unen sijaan olen normaalia koirampi, mutta nukun kuin nukunkin kokonaisen yön.

Riippumatto retkellä Nuuksiossa Kuva: Terhi Jaakkola

Maisema riippumatosta, juuri silmät avattuani.

Riippumatto retkellä Nuuksiossa Kuva: Terhi Jaakkola

Aurinko nousee. On läkähdyttävän ihanan hiljaista ja häkellyttävän kaunista. Käytössäni on kokonainen metsälampi, hurmaava niemeke, kokonainen metsä. Kurkistelen riippumaton uumenista epäuskoisena. Onko tämä kaikki kauneus minun? Eihän tämä voi olla ilmaista? Tämän on pakko olla laitonta.

Sienet trangiassa riippumattoretkellä Kuva: Terhi Jaakkola

Riippumattoretkellä Nuuksiossa Kuva: Jukka Jaakkola

Pyhä hetki: santsikuppi & kirja. En ole tavattavissa kenellekään.

Aamulla muistelen vuoden takaista yöswimrun-retkeämme. Iloisen letkan kanssa juoksimme pimeässä illassa lammelta toiselle ja uimme vesistöjen halki. Yöpymispaikkani lampi oli yksi reittimme vesistä. Olisin kuollut säikähdykseen, jos pimeästä vedestä olisi yhtäkkiä noussut viisi märkäpukuhahmoa. Onneksi ei noussut.

Nukuin yön yksin metsässä. En kuollut mihinkään. Halu voitti pelon.

 

Lisää Suomen Ladun tempauksesta:

Muita juttujani retkeilystä ja riippumattoilusta:

Tilaa blogin artikkelit sähköpostiisi

Syötä sähköpostiosoitteesi tilataksesi blogin artikkelit ja saadaksesi päivityksiä sähköpostitse.






COMMENTS

  • 20.9.2016
    reply

    jaanavaananen

    Ihana Terhi, kuvasit niin hyvin noita pelontunteita, että ihan eläydyin kokemukseesi. Olet ihana, vahva seikkailija vailla vertaa ☺

  • 22.9.2016
    reply

    Huh miten vaikuttava postaus! Tuollaista pitäisi joskus itsekin kokea, vaikka en ole varma uskaltaisinko 🙂 Kuvat ovat taas kertakaikkisen upeita!

  • 24.9.2016
    reply

    Asian ytimessä! Tuo on totisinta totta, että väsyneenä ja stressaantuneena pelottaa enemmän. Yritän yksin retkeillessä mennä mahdollisimman aikaisin nukkumaan, ettei väsynyt mieli tee jekkuja.

Kommentoisitko? Jakaisitko oman oivalluksesi? Ehkä olet jostain eri mieltä? Tai haluat kysyä lisää?