Miten varustautua arktiselle purjehdukselle?
Yhdestä toteutuneesta haaveesta syntyy usein monta uutta. Eivor lautta koukkasi Jurmon kautta keikutellessaan meitä Utöstä kohti kotia. Vierasvenesataman poijut nuokkuivat käyttämättöminä. Muistelin ystävien tarinoita heinäkuisen lomasesongin köysien ja hampaiden kiristelyistä kyseisen
Synkkä syysunelma 2016 eli Kyöppelinharjun kirjallisuuspiiri
Täyspäisten kansalaisten kohennellessa takkatulia perjantai-illan pimeydessä starttasi matkaan Suomen pimein kirjallisuuspiiri. Jotta nämä 100 piilokulttuurinhimoista voisi lähteä jahtaamaan salaa kirjoja syksyiseen metsään 24 - 30 tunniksi, olivat järjestäjät antaneet kisalle
Utö lokakuussa
Muutama vuosi sitten, kolme päivää kestäneen pienellä purjeveneellä vastatuuleen kyntämisen jälkeen, saavuin elämäni ensimmäistä kertaa Utön saarelle. Meri sileni, aurinko paistoi ja kesäidylli oli pelkkää postikorttia. Mietin millaista ulkosaaressa olisi syksyn
Melomassa Siuntiojoella
Viime vuoden pimeimpänä hetkenä sain päähäni ajatuksen 100 kilometrin mittaisesta pyörälenkistä. Mitä kiinnostavaa löytyisi 50 kilometrin päästä? Näin päädyin polkemaan kolmen muun iloisen kanssa Suomen kuuluisimmalle tammelle. Hyvät ideat poikivat aina
Mammuttimarssi & Synkkä Syysunelma – muistoja ja muistilistoja
"En tiedä mitä tapahtuu en tiedä mistä herään, tajuun etten tunne koko kaupungista ketään.." soi päässäni, kun herään viime syksyn harmaana sunnuntaina yllätyksekseni forssalaisessa hotellihuoneessa. "Tauskina tärisen, tää on madafakin