Ohjeita nilkkaleikkauksesta toipuvalle
Tasan kolme vuotta sitten vasen nilkkani leikattiin kolmannen kerran. Viime viikonloppuna luistelin saman järven jäällä, jolla tein päätöksen leikkaukseeen lähdöstä lähes kolme vuotta sitten. Nyt vastaavan operaation juuri kokenut kyseli
Retkiluistelua ja lintubongausta
Joulukuussa paljastin blogissani: retkiluistelu ei ehkä olekaan vaanivan vakavaa touhua. Samalla teemalla temmelsimme tänään pitkin Päijännettä. Homma lähti sivuluisuun ihan ensimmäisestä potkusta lähtien. Lennokas linturasti tarjosi joutsenen laskeutumis- ja lähtöjäljet. Meidän
Luksuslomalla Leivonmäen kansallispuistossa
YHTEISTYÖSSÄ LOMALEIVON MÖKKIKYLÄN KANSSA. Saan yhteisen elämämme ensimmäisen tekstiviestin kummipojaltani: "Mikäsesunsyntäriyllätyson?" Minuuttia myöhemmin: "Vastaa nyt!" "Menemme yhdessä retkelle kansallispuistoon ja sitten yövymme mökissä. Mökissä on poreamme. Miltäs kuulostaa?" "Jeeeee" [caption id="attachment_3536" align="aligncenter" width="1024"] "Onko siellä reitillä jotain
Leivonmäen laavulla ihmislihasta rentouttamassa
"Kroolin käsiveto koostuu veto- ja palautusvaiheista. Käsivedon palautusvaiheella tarkoitetaan vedenpinnan yläpuolella tapahtuvaa osaa, jossa käsi viedään reiden sivulta yläkautta pitkälle eteen. Tässä vaiheessa tärkeintä on pyrkiä minimoimaan veden vastus nostamalla