Kiteen Hepovaara: ilta sadussa
Kaupallinen yhteistyö Kiteen kaupungin kanssa Oletko ollut joskus sadussa? Sellaisessa, jossa lohikäärmeillä on riittävästi elintilaa ja kaikilla aarteita omiksi tarpeikseen? Sadussa, jossa prinssit ja prinsessat ratsastavat halki kumpuilevien kukkaniittyjen perhosten lennellessä
Islantilainen retki, jolla kaikki sujui kuin elokuvissa
Listaamattomista, itselleni selkeistä syistä olin odottanut tätä retkeä kuin kaikki Suomen lapset kaikkia jouluja yhteensä vuosien 1970 ja 2019 välillä. Olin huhkinut talkoita islantilaisella tilalla jopa islantilaisittain poikkeuksellisen sateisen kesän
Kiteen sykähdyttävimmät kohteet kameran kanssa kulkeville
Kaupallinen yhteistyö Kiteen kaupungin kanssa Kun lähden retkelle, kulkee kamera aina mukanani. Kohteet valikoituvat yleensä minun mieltymysteni mukaan. Nyt päätinkin miettiä retkeni kohteet kameraani ajatellen. Alla kuusi kiteeläistä kohdetta, joissa kamerani