Lehtoukonhattu & luontopolku mystisen myrskyhatun jäljillä
Aconitum-kierros (6,5 km), Tohmajärvi, Pohjois-Karjala Muinaissuomalaiset uskoivat Ukko Ylijumalan napanneen hatukseen lehtoukonhatun ylimmän terälehden. Ruotsiksi kasvin nimi on Nordisk stormhatt, pohjoismainen myrskyhattu. Ukko Ylijumala nostatti sateiden lisäksi myös ukkoset ja myrskyt.
Avantouinti – kolmen saunan viikonloppu Pohjois-Karjalassa
Kaupallinen yhteistyö: VisitKarelia Matkaan pitkin talvista tietä kohti Kiteetä ja yhden avannon sijaan peräti kahta hyistä lammikkoa. Puolisäännöllinen viileään altaaseen pulahtelu on vaihtunut viimeisen kolmen vuoden aikana aamukahvinkeittoon. Mieli kehittää tekosyyn
Joululahjavinkit luontoliikkujille
Mielessäni asuu ikuista satua elävä joulutonttu. Tänäkin vuonna olen jo kesäkuussa koettanut kuluneessa nutussaan touhottavalle hahmolle myydä ajatusta täysin aineettomista joululahjoista. Reippain ottein tonttu lisää idean loputtomille, salaisille listoilleen ja
Karhunpolku – 133 km itäistä neulasmattoa lokakuussa
Kesällä selaan vanhaa muistivihkoani. Seisahdun aukeamalle, jossa itärajan tuntumassa kulkevia retkeilyreittejä kehutaan vuolaasti. Mukana listalla myös Karhunpolku. Luulen ajatuksia ensin omikseni, kunnes huomaan päivämäärän: 10.10.2015. Mietteet eivät olekaan minun vaan
Melontaretkellä Pohjoisen Saimaan saaristossa, Rääkkylässä
Kaupallinen yhteistyö Rääkkylä Aurinko on jo hereillä, mutta muu saaristo tuntuu vielä nukkuvan kesäunta. Sileällä vedellä meloessa olen hetken piilossa pandemioilta – nykyisiltä ja menneiltä. Vesiretkeni alkoi Rääkkylän Paksuniemen rannasta, samasta
Vätsäri – packraft-vaelluksella ja rastitalkoissa
Syyskuussa 2017 istahdan reissubussissa nuoren miehen viereen. Hän on palannut erämaavaellukselta. Rauhallisin elkein hän suurentaa karttakuvaa esitellen erämaan parhaita herkkuja. Kartan päällä lukee Vätsäri. Olemme matkalla Lemmenjoelle, mutta mieleni säntää
Rääkkylän Saaristo Trail: Pyöräretkellä Pohjoisen Saimaan saaristossa
Kaupallinen yhteistyö Rääkkylän kanssa ”Minä poljen, sinä ohjaat, niin kuin tanssi matka käy. Mummolaan kun pyöräilemme, pilvenhattaraa ei näy.” Yritän toppuutella päähäni kiipeävää idylliä kesäisestä pyöräretkestä. Mielikuvassa kukat huojuvat, lämmin myötätuuli
Pohjois-Karjalan erikoisimmat majoituspaikat luontomatkaajalle
Kaupallinen yhteistyö VisitKarelian kanssa Puiden välissä leijuvia minitelttoja, kokonainen kotakylä, saunattomia saunamajoja ja tunnelmallisia autiotupia - tiesitkö, että Pohjois-Karjalassa voi majoittua uskomattoman monin tavoin? Lähdin testaamaan muutamia maukkaimmista. Miltä tuntuisi nukkua omenatarhassa
Patvinsuon kansallispuisto – keväinen festivaalimatka
Huhtikuiselle taivaalle revähtänyt aurinko paahtaa poskea. Vaikka lumilampareet nostavatkin ilmaan aika ajoin viilentävän hattaran, luovun kuorivaatteistani ja jatkan kansallispuistoretkeäni kerrastossa. Pandemia on sulkenut ne konserttisalit ja areenat, joihin voi lunastaa
Pöllöretki – ihan(an) pimeää puuhaa
"Oletko käynyt pöllöretkellä?" kysyi paikallinen lintukuiskaajani vuosi sitten. Ennen kuin ehdin aiheeseen perehtymään, olivat ensimmäiset muuttolinnut sylissä ja teerien kuhinat lähisuolla kiivaimmillaan. Olin pöllöilyineni kuukauden myöhässä. Nöyrästi naulasin ajatuksen pöllöretkestä