Islantilainen retki, jolla kaikki sujui kuin elokuvissa
Listaamattomista, itselleni selkeistä syistä olin odottanut tätä retkeä kuin kaikki Suomen lapset kaikkia jouluja yhteensä vuosien 1970 ja 2019 välillä. Olin huhkinut talkoita islantilaisella tilalla jopa islantilaisittain poikkeuksellisen sateisen kesän
Mistä tilata islantilainen villapaita?
Luettuaan kirjoitukseni 10 seikkaa islantilaisesta villapaidasta, ulkoilijan unelmavaatteesta, lukija kysyy: "Osaatko kertoa voiko mistään tilata islantilaista villapaitaa?" En osannut, mutta otin selvää, jotta kaikki muutkin pääsisivät nauttimaan elämästä islantilaisen ihanuuden kanssa.
10 seikkaa islantilaisesta villapaidasta, ulkoilijan unelmavaatteesta
Heinäkuussa kävelin liian isoissa saappaissa islantilaisen lammastilan pellolla. Pohdin ääneen isännälle haavettani. Toiveenani oli aito, islantilainen villapaita, lopapeysa. Tuttuun tapaan hän on hiljaa - näyttää tarkkailevan lampaiden kulkua ja kommentoi
14+1 arktista nojatuolimatkaa – kirjavinkkejä viileän viiman ystäville
Hiihtoa vuonosta vuonoon, venematkalta kyytiin tuore turska ja rannasta simpukat. Napakettu jolkottaa rauhallisena rannassa ja valas vilauttaa pyrstöään. Aurora Arktikan aluksilla, Islannin Länsivuonoilla voi päästä seikkailuihin, joita ei ole osannut
Kansainvälinen majakkapäivä 2019 ja top-7-elämyslistani
Sisällä majakassa on kylmää ja kosteaa. Kovat seinät hohkavat viileää vastaanottoaan vuodenajasta riippumatta. Kun merellä kohtaa majakan valopyyhkäisyn, on jotain jännittävää tekeillä - olen liikenteessä pimeässä. Mikä tekee majakoista niin
Majakkamaalari Mathilde Morant
See below (=scroll down about 2,5 kilometers) to read the interview of Mathilde Morant and Project Viti in English! Kahlaan sankassa sumussa kohti kallion kielekettä, jolta tulen pian näkemään elämäni ensimmäiset
Muun maan mustikat ja grönlantilainen kasvimaa
"Mitä marjoja nämä ovat?" kysyn, kun maistelen Islannissa skyrini päälle pudottelemiani, erehdyttävästi mustikkaa muistuttavia marjoja. "Blueberries", vastaa islantilainen. "Mutta nämä eivät maistu mustikoilta." tivaan. "Ehkä sekaan on eksynyt muita marjoja." hän toteaa olkiaan
Islanti: 14 vinkkiä laavasaarelle matkaavalle
See below for the summary of the same list in English! Kun suomalaisella on peukalo keskellä kämmentä, on islantilaisella kymmenen peukaloa. Alla kantapään kautta keräämäni lista, jonka avulla pidät reissupeukaloidesi määrän
Kesäkelissä Islannin Länsivuonoilla s/y Auroran kyydissä
Maalis-huhtikuun vaihteen kylmä tuuli vei Islannin Länsivuonoilla matkaavalta pipon päästä, tarjoili vaakalunta ja vauhdilla vaihtelevaa talvisäätä. Huhtikuun alussa Euroopan nurkalle istahti tukeva korkeapaine. Aurora-vene lipui auringonpaisteessa ulos täysin tyyneltä Ísafjörðurin
Keväinen hiihtoloma Ísafjörðurissa, Islannin Länsivuonoilla
"Meillä matkaa Hólmavíkiin nyt noin 100 km", viestii ystävä. Olen 223 kilometrin päässä, Ísafjörðurissa ja selaan vielä kerran alueen kimppakyytisivustoja (Carpooling ja FB-ryhmä) Busseja ei kulje kesäsesongin ulkopuolella. Suunnitelmat B,