Swimrun pohdintaa Saaristomerellä
Luodolta toiselle uidessa vilkaisen taakseni. Kaverin oranssi poiju vilkkuu turvallisen matkan päässä. Auringonvalo värjää rakkolevän oranssiksi, veden turkoosiksi. Maisemaan ui parvi pikkuruisen pieniä kalasia. Olemme tutustumassa vasta viime vuonna kaikelle kansalle
10 ohjetta swimrun-tapahtuman ensikertalaisille
Viime syksynä, juuri ennen vesien valmistautumista luistelukauteen, tajusin Nuuksion järvien upeuden uimarin näkökulmasta. En ymmärtänyt, miksi olin vain juossut lampien rantoja tai hiihtänyt yli, kun tarjolla on aina ollut täydellinen
Elastiikkaa etsimässä eli syyt siihen, miksi en saanut lähtölupaa swimrun-kisaan
[Sain mukaan juhannusretkelle Codderin kautta grillin. Grilli komeilee tämän postauksen kuvissa, ja näin tämä juttu on Endorfiininmetsästäjä-blogin ensimmäinen kaupallisen yhteistyön sisältämä julkaisu. Juhlan kunniaksi allekirjoitin PING Ethics -koodiston. Koodiston tavoitteena on
Uusin ihastukseni: swimrun
Nyt kerron teille salaisuuden, jonka kaikki muut jo tiesivätkin: syksyllä järvien vesi kirkastuu aivan ihmeellisen ihanaksi. Koko elämäni ajan metsät ovat olleet täynnä kaikille avoimia järviä ja lampia, lähes yksityisiä