Title Image

Vaellus

Kesällä selaan vanhaa muistivihkoani. Seisahdun aukeamalle, jossa itärajan tuntumassa kulkevia retkeilyreittejä kehutaan vuolaasti. Mukana listalla myös Karhunpolku. Luulen ajatuksia ensin omikseni, kunnes huomaan päivämäärän: 10.10.2015. Mietteet eivät olekaan minun vaan

Lokakuisena sunnuntaina 2019 ymmärsin olevani keskivertoa surkeampi takinvahaaja, omaavani vain läpimärkiä lapasia ja kosteannahkeita pähkinöitä. Oivalsin myös, ettei silmieni edessä ollut vaaleanpunaisia linssejä, vaan maisema oli todellakin pöhelön kauniiksi punastunut.

Lähes kaksi vuotta sitten luin Maailmanäärellä-blogin lumoavan tarinan lokakuisesta viikonlopusta kuuraisessa Patvinsuon kansallispuistossa ja lähistön mökissä tähdenlentojen räiskeessä. Siitä lähtien olen haaveillut palaavani puistoon juuri lokakuussa. Hellinyt unelmaa täysin hiljaisista

Kuljin Pogostan kierroksen testatun ja täydelliseksi todetun vaelluskaverini, Tiukusen kanssa neljän lokakuisen vuorokauden aikana. Saimme kuulijoiltamme podcastimme Pogosta-jaksoa varten mainioita kysymyksiä. Voitkin nyt nautiskella Pogosta-tarinat monessa muodossa. Hieman rönsyilevämmän muodon