Ohjeita nilkkaleikkauksesta toipuvalle
Tasan kolme vuotta sitten vasen nilkkani leikattiin kolmannen kerran. Viime viikonloppuna luistelin saman järven jäällä, jolla tein päätöksen leikkaukseeen lähdöstä lähes kolme vuotta sitten. Nyt vastaavan operaation juuri kokenut kyseli
Ei enää yhtään telakkapäivää
"Olipa mahtavaa juosta! Juokseminen on vaan niin hienoa! Miksi en ole juossut moneen viikkoon?!", hihkun miehelleni yhtenä vuoden pimeimmistä päivistä. "Niin eikös sulla ollut joku ongelma kantapäässä?", saan vastaukseksi ja
12 ajatusta kuntoutujalle
Postilaatikkooni tipahti viesti: "Olen lukenut blogiasi, ja muistin, että sinultahan leikattiin nilkka viime vuonna. Minulla on sama ruljanssi edessä kuukauden päästä…kuntoutuksesta haluaisin pitää huolta. Olisiko sinulla vinkkejä leikkauksen jälkeiseen elämään
Helpoin on haastavinta – miten onnistua kuntoutumisessa?
Kun ystävä pyytää mukaan uuteen urheiluhullutukseen, mietin harvoin ehdinkö, pystynkö, jaksanko tai osaanko. Jos tarjolla on jotain, mitä en ole ennen kokeillut, jotain mitä voin tehdä pidempään tai pidemmälle, kuin
Silitystä ja stunt-videoita eli ohjeita toipilaille
"Mutta eihän tämä ole sinun jalka ollenkaan!", hämmästelee maailman paras Tatu-hierojani, joka tuntee jalkani paremmin kuin minä itse. "Eeeeeei - älä sano noin!", kiljun. Olen ensimmäistä kertaa hierontapöydällä jalkaleikkaukseni jälkeen, ja
Espoon luontokohteet: Edelfeltin huvilan tammi ja Veinin siirtolohkareikko
Lojun pihalla pyörääni nojaten eikä satula houkuta yhtään. Olon pitäisi olla pelkkää riemuloikkaa, kun pääsen kuukausien tauon jälkeen takaisin satulaan. Toisella kuntoutumisviikollani saan pyöräillä pienellä vaihteella tasamaita rauhalliseen tahtiin. Pieni,
”Rouva, sun perse putoo!” – fysioterapeutilla leikkauksen jälkeen
[caption id="attachment_420" align="aligncenter" width="660"] Ei olla kavereita.[/caption] No tietenkin takapuoli tippuu, kun olen keskittynyt seitsemän viikon ajan fiikkaamaan ja virkkaamaan. Ja tippuu ihan rehellisesti juostessa muutenkin, jos en hinkkaa tunnollisesti keskivartalon
Haljennut peroneusjänne: 2 jalkaa ja lupa haaveilla
"Ai nytkö se on leikattu? Milloin oikein päätit mennä leikkaukseen?", kysyi ystäväni kuullessaan kipsistäni. Peroneusjänne parsittuna en osannut vastata. Syksyllä havahduin jalan kestokipuun. Vältin kipua aiheuttavia lajeja loppiaiseen asti. Talven keräsin
Näköispatsas
Otaniemestä löysin näköispatsaan. Tosin näköisyys ilmenee vain toisen jalan kohdalla. Kulmikasta lakkia ei hyllystäni löydy vaan puolihumanistina minuun pätee Retuperän WPK:n erään palopuheen lausahdus: "Humanistissa ei koulutus valu hukkaan" Iloista
Endorfiininmetsästys remonttitauolla
Tarinat endorfiinimetsästyksestä jatkuvat taas, kun jalka osoittaa enimmän aikaa alaspäin ja pää ylöspäin. Muokkaus 16.4.2014: Siro ja viehkon valkoinen kipsi vaihtui hieman kömpelömpään kapistukseen. Tämän kanssa kolistelen seuraavat viikot: