Jännittää jäsentämättömästi. Kauhistuttaa. Pelottaa. Valehtelenko nyt itselleni vai muille? Mitä minä täällä teen? Onko tämä varmasti sitä, mitä haluan? Istun vienosti märältä sukalta tuoksuvassa bussissa ja keskityn hengittämään.

Upean ystävän kysymyksen ansiosta olen matkalla Erä- ja luonto-opaskoulutuksen vaellusreissulle Lemmenjoelle. Ystävä istuu käytävän toisella puolella. Vuosien takaisen uimahallin kahvilassa käydyn keskustelun perusteella olemme päättäneet, että me umpiugrit, suomenkielessä mielellään kierivät ihmiset, voisimme oppia ruotsia opiskelemalla jotain ruotsiksi. Aikomuksenani on opiskella 2,5 tiivistä ja elämänmakuista vuotta päivätyöni ohessa Axxell:n erämaajakkaralla. Tavoitteena Yrkesexamen för Vildmarks- och Naturguide.

Rinkkaputki.com-blogin Anne kertoo Erä- ja luonto-oppaan tutkinto -jutussaan selkokielisesti siitä, mistä erä- ja luonto-oppaan koulutuksessa on kyse.

Rinkka- ja ruotsipaniikki

”Jag har aldrig vandrat mer en två dagar och en natt. Jag har aldrig pratat svenska mer en tre satser utanför ett klassrum. Jag har aldrig varit i Lappland på hösten. Men allt det här ska jag göra inom fyra nätter. Vandring 1 ska bli en utmärkt blandning av nya upplevelser och kompakt lärande.” kirjoitan ohjaajillemme ennakko-odotuksistani.

Hukkaan opiskelupaikan vastaanottamisen ja vaellukselle lähdön väliin jäävän ajan. Kun kalenterissa on jäljellä kaksi viikkoa, iskee paniikki. En osaa ruotsia eikä minulla ole varusteita. Lainaan rinkan ja kävelen 20 kg kuorma niskassani töihin kuunnellen ruotsinkielistä äänikirjaa.

Suorituksia vai oppeja ja elämyksiä?

Bussimatkalla ohjaaja selventää opintokokonaisuutta. Saadakseen tutkinnon kasaan, voi monet osioista suorittaa näyttökokein. Mutta haluanko? Olenhan lähtenyt tälle matkalle elääkseni ja oppiakseni, en saadakseni titteliä tai todistusta. Aloitussyksyn aikana on tarjolla hengissä selviytymistä ja eräruuanlaittoa, jos selviämme hengissä.

Matka paljastaa bussin penkeiltä löytyvän monia muitakin, jotka ovat valinneet juuri tämän koulutuksen oppiakseen toki eräoppaantaitoja, mutta myös hienon ruotsin kielen. Miltä ohjaajistamme tuntuu, kun joutuvat ohjaamana kielen kanssa takeltelevaa joukkoa? Uusien opiskelukavereiden kannustava suhtautuminen ihan jokaisen ruotsinkielisen sanan sanomisen yritykseen ällistyttää. Tack och förlåt!

Minua vaivaa ummetus. Kieltä menee sisään kilotolkulla, mutta mitään ei tule ulos. Mihin tämä kaikki ruotsi menee?

Vegaani ja metsästäjä

Sokean leikin perusteella letkamme jaetaan kolmen hengen ruokaryhmiin. Ruokanyssäköitä sortatessa opin yhden kolmikostamme olevan vegaani ja toisen innokas metsästäjä. Saamme käyttöömme vuosikymmenten kokemuksen omaavan trangian. Kattilat saanevat matkassamme muutaman uuden kolhun.

Onneksi kukaan ei ole vain ruokavalio tai harrastus vaan monikerroksinen ihminen. Onneksi meidät jaetaan näin sattumanvaraisesti, jotta saan tutustua juuri näihin ihmisiin, joiden kanssa en muuten päätyisi kokkaamaan.

Jokaisella menomatkan pysähdyksellä panikoin. Onko rinkassa nyt kaikki tarvittava? Riittääkö ruoka? Jäädynkö? Tuntuu, että jotain pitäisi vielä ostaa.

Ostan paketillisen espressoa ja olen valmis siirtymään opiskelijaksi erämaan puolelle.

Jälkikirjoitus:
Ruotsia enemmän huolestutti ruoka. Riittääkö? Koulutuksen ensimmäiselle vaellukselle ohjaajamme hankkivat ruuat keskitetysti. Kolmenhengen ruokaryhmiin jaettu sakki moninaisine ruokavalioineen muodosti täysin mahdottoman palapelin, josta joku suoriutui ihailtavalla tavalla. Ruoka oli olosuhteisiin mielestäni erittäin kelpoa ja sitä oli riittävästi. Oman retkeni nautinnollisuutta lisäsin pakkaamalla mukaan aero press -laitteen, hyvää kahvia, pienen maitotölkin, merisuolaa, kardemummaa ja levyn suklaata.

Lue myös:

Minut mukaan houkutelleen Mian kirjoitus: Eräopiskelu alkoi villahousuista.