Vuosi sitten kompuroin kasvikurssin pähkyläisellä polulla. Pänttään, panikoin ja lopulta läpäisen testin. Nyt kuljen taas varvukossa kirja kädessä, mutta tunnelma on toinen. Koe ei kummittele, vaan kukat ojentelevat kutsuvasti terälehtiään. ”Opettele minut”, ne pyytävät.

Kasvikurssi tiivisti antiinsa maamme faunan Utöstä Nuorgamiin, kosteikoista kallioille. Grönlannin kesässä saan keskittyä rauhassa vain yhden vyöhykkeen rajattuun valikoimaan.

Alla muutama minut Grönlannissa polvistumaan saaneista kasveista. Kieli poskessa ja otsa kurtussa olen tunnistanut, tarkistanut nimiä niin kasvikirjasta kuin muutamasta internetinkin lähteestä. Olen varmasti tunnistanut jonkun väärin. Mukavaa, jos innostut oikaisemaan virheeni!

Lapinpikkulaukku

Pikkulaukun, tuon keltaisen kaunokaisen alalajit saavat olemattoman shoppaajan sisälläni heräämään: kesäpikkulaukku (ssp. minor), syyspikkulaukku (ssp. stenophyllus) ja kuvan lapinpikkulaukku (ssp. groenlandicus). Voinko kohdata tulevaa syksyä ilman syyspikkulaukkua?

Grönlanniksi kasvin nimi on uummatasaq eli sydämenmuotoinen. Latinnankielinen rhino taas viittaa nenään.

Merisaunio

Nimestään huolimatta tämä saunio ei vaadi merimaisemaa, vaan kasvaa mielellään jos jonkinlaisilla joutomailla. Tanskankielinen nimi Strand-Kamille viittaa kamomillojen sukuun, joka sai nimensä kreikan kielen sanasta khamaimelon.

Tunturiunikko

Mielikuvissani unikko on hento kesämekkoinen keskieurooppalainen. Mutta tämä värikäs huojuja onkin yksi maailman pohjoisimmilla alueilla kasvavista kasveista levitellen terälehtiään jopa Grönlannin pohjoisosissa (83° pohjoista leveyttä / mittatikuksi viereen Nuorgam 70° pohjoista leveyttä). Unikon salaisuus on elastinen niska. Se kääntää katseensa aina aurinkoon ja saa näin 2-3 kertaa enemmän auringonvaloa kuin jäykkäniskaisemmat kukkijat.

Kumpiakohan on maailmassa enemmän: Unikon eri alalajeja vai Marimekon Unikko-kuosilla väritettyjä tuotteita? Unikoiden kasvisuvussa on 200 jäsentä, pelkästään Pohjoismaissa on 13 eri tunturiunikon alalajia altantunturiunikosta öksendalintunturiunikkoon.

Tunturikeltano

Juhannuksen tienoilla rinteissä voimakkaimmin vilkkuva väri on keltainen. Mietin sitkeän voikukan olevan tänne luontevista luontevin eläjä. Polvistuessa voikukka paljastuukin ihan muuksi. Nuput eivät ole nahkaisen nahkeat vaan suloisen pörröiset, lehtikin on aivan erilainen. Islanninkielinen nimi tosin kääntyisi suomeksi tunturivoikukaksi.

Tunturikeltano on ukonkeltanoiden suurta sukua. Wikipedia.fi kertoo ukonkeltanoista: ”Ukonkeltanoilla on keltaiset mykerökukinnot ja hedelmät ovat lenninhaivenellisia pähkylöitä.” Olen saanut elää kesäni lenninhaivenellisia pähkylöitä ihaillen.

Wikipedia jatkaa: ”Ukonkeltanot muistuttavat ulkonäöltään kelttoja, kitkeröitä ja valvatteja.” Jos päädyn joskus kirjoittamaan sadun, ovat päähenkilöiden nimet tuossa listattuna.

Ruohokanukka

Minkä värisen kukan näet yläpuolella olevassa kuvassa? Aivan oikein, mustahan se. Nuo valkoiset ovat kasvin ylimmät lehdet. Kauniita valkovihreitä mattoja maastoon muodostava ruohokanukka punastuu syksyisin kokovartalon voimin ja antaa maaruskalle asuinalueillaan vahvan punaisen värin.

Nurmitatar

Nurmitatar on täysin syötävä päästä kiemuraiseen juureen asti. Kasvia on käytetty myös nivel- ja sienitulehdusten sekä niskasäryn hoitoon.

Useissa kielissä kasvin nimi viittaa juuren kippuroihin. Esimerkiksi ruotsista suoraan kääntäen nimi on käärmejuuri. Grönlannissa kasvi tunnetaan kahdella nimellä: quperluusat naanii ja pukulungissat. Ensimmäinen tarkoittaa versomaista ruokaa ja jälkimmäinen se, jota linnut tykkäävät näykkiä.

Töppövilla

Voiko olla sympaattisempaa kasvia kuin suovillat? Niiden pehmeäpäisessä olemuksessa on jotain kovin inhimillistä, joukkoina ovat kuin Suomussalmen Hiljainen kansa.

Grönlantilaiset ovat käyttäneet näitä soiden hattivatteja niin kenkien eristeinä kuin hylkeenrasvalamppujen sydäminäkin. Kasvi on kokonaan syötävä ja kelpaa myös kauneusteollisuuden käyttöön.

Grönlanninkielessä tälle rakkaalle lapselle on annettu monta nimeä. Mielestäni hauskimmat kääntyvä seuraavasti: pualunnguat = lapasimitaatio ja kanguujat = se, joka näyttää lumiselta hanhelta.

Suopursu

Kuvittele mieleesi suopursun yksittäinen lehti. Ota lehti kämmenellesi ja käännä alapuoli ylöspäin. Mitä näet? Kas, kajakki! Grönlanniksi kasvin nimi onkin qajasaaq, mikä näyttää kajakilta. (kajakki = qajaq).

Luontoportti.com kertoo pursun riehakkaasta menneisyydestä: ”Kekseliäs kansa on käyttänyt suopursua sen myrkyllisyydestä huolimatta oluen maustamiseen humalan asemesta tai sen lisäksi. Haihtuvat öljyt kiihdyttävät aluksi keskushermostoa, joten pursuoluen nauttijoista tulee seksuaalisesti kiihottuneita tai tappelunhaluisia riitapukareita. Mielialan kuohahdus menee kuitenkin pian ohi ja tilalle tulee apatia. Ja kaiken tämän seurauksena on lievimmilläänkin kaamea kohmelo – pahimmillaan suopursulla voi pilata munuaisensa kertaheitolla.” 

Hankkimani kasvikirja väittää pohjoisamerikkalaisten valmistaneen kasvista teetä 1600-luvulla. Grönlannissa tapasin viime kuussa kaksikin arktisen teen ystävää, jotka kertoivat suopursun olevan yksi heidän teesekoituksensa pääraaka-aineista. Kasvia käytetään lääkkeenä ja ulkoisesti, mutta teehen en uskaltaisi sekoittaa. Kasvikirja valistaa nimen omaan pitkään suljetussa astiassa keittelyn aktivoivan hermoille haitalliset myrkyt. Kattila siis pois päästä, kun kahlaat suolle nauttimaan ihanasti pursuilevista tuoksuista!

Kun kukat, nuo hyvät kuuntelijat, heittäytyvät tuttavallisiksi

Verkossa vilahtelevat uutiset kukkaiskansan juhlan, Woodstockin, 50-vuotisjuhlista. Samaan aikaan ystävä hihkuu oivalluksistaan kasvikurssilla ja lähettää viestin: ”Nää kukat puhuu mulle!” Päivävaelluksen polulla taaperran yksin ja ihmettelen mättäikköä: ”Näin paljon tuttuja!”

”Kasveja, joita katsoessa tuntee vuosia nuorentuvansa
ja kasveja joiden lakastuessa syvenevät kasvojen uurteet.

Annabella tanssii puutarhassa
missä kiertelee taimia kastelemassa.
Roope Hattu kertoo niille tarinoita,
sillä kukat ovat hyviä kuuntelijoita.

Saniaispuita ja sammakoita,
peikkoja, keijuja, päivänkakkaroita.
Sinun sydämestäsi pulppuilevat monet lähteet.”

– Pekka Streng –

Lue lisää:

• Grönlanninkieliset kasvien nimet sekä monet tarinat opittu kirjasta: Greenland’s small Miracles – A Guidebook to 50 Greenlandic flowers Kirjoittaja: Gitte Lincke Ottosen.
• Ensimmäisessä Grönlannin kasveista kertovassa jutussani listaan syötäviä sinisiä sekä kauhistun: mustikka ei olekaan blueberry: Muun maan mustikat ja grönlantilainen kasvimaa
• Grönlantilainen kukkatrilogia 3/3: Näen punaista
• Professori, tietokirjailija, historian- ja luonnontuntija Reijo Heikkinen kirjoittaa hiljaisesta kansasta: ReijoHeikkinen.fi Hiljainen kansa