”Meillä matkaa Hólmavíkiin nyt noin 100 km”, viestii ystävä. Olen 223 kilometrin päässä, Ísafjörðurissa ja selaan vielä kerran alueen kimppakyytisivustoja (Carpooling ja FB-ryhmä) Busseja ei kulje kesäsesongin ulkopuolella. Suunnitelmat B, C ja D mielessäni lähden tienposkeen kokeilemaan onneani. Ensimmäinen auto pysähtyy ja lupaa kyydin perille asti.

Tuuli ei poikkeuksellisesti ole työvuorossa, siksi matkan maisemat peilautuvat vuonojen pohjista. Aikainen kevät sulattaa vuoria ja vesiputoukset ovat saaneet aivan uutta kiihkoa. Elehdimme kuskin kanssa luonnon kauneudesta toisillemme, yhteistä kieltä ei löydy. Itseäni vanhempi, puolalainen mies jammailee 90-luvun europopin tahdissa, polttaa muutaman tupakan ja sitten olemmekin perillä. Sitkeästä yrityksestä huolimatta en saa maksaa matkastani mitään.

Alle 400 asukkaan Hólmavíkin kylän parkkipaikalla pääsen ystävien halaukseen. Tuuli ei tuiverra silmäkulmiin, vaan kosteus saapuu jälleennäkemisen ilosta.

Kaksi Länsivuonojen kuumaa allasta

Päivän suunnitelmamme on lähes pöljä. Kolme ulkoilmassa viihtyvää ihmistä aikoo keskittyä autossa istumiseen, vaikka ympärillä luonto läkähdyttää. Valtasiko turistiahneus mielemme?

Islannin ajantasainen tiekartta kertoo tien Krossneslaugille olevan aikaisesta matka-ajankohdastamme huolimatta auki. Meren rannan kuuma-allas on tämän mutkamme päämäärä, mutta uintiakin herkullisemmaksi osoittautuvat alueen maisemat. Jokainen eteen avautuva näkymä vaatii pysähtymään.

Ajellessamme altaalle emme kohtaa minkäänlaista elonmerkkiä ihmisistä. Epäusko valtaa ilmatilan. Eihän uima-allas voi olla auki? Ajammeko turhaan? Merenrannasta, vuoren kupeesta löydämme turkoosina kutsuvan, kirkasvetisen, puhtaan ja aivan aution uimapaikan. Aivan kuin olisi odottanut vain meitä. Meri on nyt rauhallinen, mutta myrskymmällä säällä voi uimari saada raikasta suolavettä niskaansa.

Altaan pehmentäminä pysähdymme ihmettelemään Djúpavíkin vanhaa sillitehdasta. Vuonon punainen hotelli on päässyt Tripsterin Islannin parhaat hotellit -listalle.

Matka seuraavalle altaalle on silkkaa luontodokumenttia: merikotkia, kala suussaan jolkottava napakettu, kivien päällä kölliviä hylkeitä.

Juuri kun kuskin haukotukset muuttuvat liian raukeiksi, saavumme päivän toiselle altaalle Heydalurin vuonon reunaan. Allas on läkähdyttävän lämmin. Paikallinen pariskunta istuu viileän viisaasti altaan reunalla, me touhukkaat turistit säntäämme hikiposkin mereen.

Tjöruhúsið – Islannin paras kalaravintola Ísafjörðurissa

Satu Rämön Salamatkustaja-blogista olen oppinut parhaan kalaravintolan paikan: ”Islanti on kalastusvaltio ja ihan syystä minulta usein kysytään, missä on se maan paras kalaravintola. No nyt se on selvinnyt: se löytyy Ísafjördurin vanhimmasta talosta lähellä keskustaa.”

Yritän varata pöydän, mutta viesteihini ei vastata. Kuulen viimeisen tiedon ravintoloitsijasta olevan jostain Teneriffan kulmalta. Paikalliset tietävät ravintolan avaavan ovensa, kun lippu nousee talon katonharjan salkoon. Vihdoin ravintolan Facebook-seinällä on elonmerkki. Kone kääntää islanninkielisen viestin: ”Pääsiäisen valmistelu miljoonien ja kaikkien liioittelussa! Ei ole mahdollista, että ihmiset, jotka olivat rukoillut aluksella hyvällä ajoin, eivät saa tällaista asiaa, vaan: ”Kaikki tämä on tulossa!” kuten ystävät Skúli ihminen ja Hallgrímur Helgason ovat tottuneet sanomaan aina! Jos sinulla oli pöytä edellisessä tapauksessa, kannattaa ottaa yhteyttä puhelimitse, jos se on mikrofoni, mutta lupaamme, että tulemme hieman kiirehtimään ja kokeilemaan elämääsi!”

Lippua ei näy, mutta astelemme silti toiveikkaina kohti Tjöruhúsiðin ovia. Olemme sesongin ensimmäiset vieraat, mutta lipun nostonaru on jumissa. Hilpeissä tunnelmissa autamme merkityksellisen lipun salkoon. Noutopöytään ilmestyy kalapannu toisensa jälkeen. Itsekin kalastava, paljon kala-aterialtaan vaativa ystäväni itkee onnesta.

Tyynessä illassa kävelemme kaupungin toiselle laidalle kala-ateriaa sulattelemaan. Korva kaipaa tyynyä. Jätämme paikallisen covermiehen soittamaan isantilaisvillapaitaiselle yleisölle Húsið-ravintolan nurkkaan. Lempeässä illassa Bee Geesin sanat saattelevat meidät ulos:

”You don’t know what it’s like, baby
You don’t know what it’s like
To love somebody
To love somebody
The way I love you.”

Vapaahiihtoretki ja kahvilla Suðureyrin altaassa

Herään hemmotteluun. Saan höyryävän maitokahvin suoraan sänkyyn toimitettuna. Ajelupäivän puuduttamina päätämme aloittaa touhut erityisen raukean rauhallisesti. Aamun valossa, ystävien ympäröimänä uskallan tarttua Yrsa Sigurðardóttirin I remember You -kirjaan, joka yksin luettuna säikyttelee sydämeni pysähdyksiin. Yrsan kirjoista moni on käännetty myös suomeksi. Haluan lukea kuitenkin juuri tämän tarinan, koska tapahtumat sijoittuvat Ísafjörðuriin sekä lähivuonojen luonnonpuistoon Hornstrandiriin.

Suðureyrin suunnalta, tunnelin päästä löydämme juuri meille, vapaahiihdon aloittelijoille, sopivaa lunta ja loivaa nousua. Vertikaalimetrejä kertyy höpötellessä huomaamatta. Alun lasku on hankalaa, mutta laaksossa lumi pehmenee keväisen helpoksi.

Vaikka uskomattomista paikoista löytyvät luonnon lätäköt ovat todella makoisia uimapaikkoja, pidän aivan valtavasti myös Islannin pienistä uimahalleista. Pienimmässäkin kylässä on oma uimahallinsa ja hallin altaat usein ulkona. Varsinaisen kuntoaltaan kupeessa on yleensä useampikin eri lämpöinen kuuma-allas. Niin myös täällä Suðureyrin kylässä. Kuuma-altaan reunalta löytyy toinen paikallinen erikoisuus: veloitukseton kahvitarjoilu. Kuumat mukit kädessä on mukavaa pehmentää hiihdon kankeus ja ihailla ympärillä kohoavia vuoria.

Ísafjörður, Islannin maastohiihtopääkaupunki

Ísafjörðurin hiihtoaktiivit pyörittelevät huolissaan päitään. Vuodesta 1935 järjestettyyn Fossavatnsgangiin on vielä kolme viikkoa ja lumet sulavat silmissä. Kilpailu on järjestetty peruutuksitta vuodesta 1955 lähtien. Vuonna 2014 tapahtuma pääsi mukaan Worldloppet-listalle.

Hiihdon nimi Fossavatn on peruja ajalta, jolloin maali sijaitsi samannimisen järven kupeessa, kilometrien päässä teistä ja taloista. Paikalla oli vain valtava kivi ja lipputanko. Nyt hiihtäjät voivat vilkuttaa kivelle ohittaessaan 50 km:n tapahtumassa puolivälin paalun.

Päätämme lähteä päivän hiihtoretkelle paikallisen maastohiihtokeskuksen majalta, Fossavatnsgang-tapahtuman kisa-areenalta. Muutama sinnikäs islantilainen etsii vielä suksilleen latua. Putoan kinoksen läpi puroon. Kostea lumi irrottaa hiihtokaverin nousukarvat. Onkohan tämä talvikauteni viimeinen suksilenkki?

Hiihtoretkemme aikana Ísafjörðurin pääkatu on muuttunut laduksi. Kaupungissa vietetään pääsiäisen perinteistä hiihtoviikkoa.

Majapaikkamme uuni lienee joutunut pääsiäisnoidan kepposten kohteeksi. Suloisesti marinoitu islantilaispaisti ei tahdo kypsyä ahkerasta käyttöopaskirjan lukemisesta huolimatta millään. Otsat kopsahtelevat jo unisina lautasille, kun vihdoin saamme karitsan uunista. Aldrei fór ég suður (En koskaan muuttanut etelään) -musiikkifestivaali saa soitella tämän illan ilman meitä.

Vohvelikahvila ja simpukkahulluus

Huhtikuusta ennustetaan lämpimintä islantilaiseen miesmuistiin. Päästämme sukset kesälomalle ja keskitymme turistikierrokseen Ísafjörðurin lähivuonoissa. Länsivuonojen parhaan vohvelikahvilan suojissa, Þingeyrin kylässä, on tunnelmallista katsella sadepisaroiden polkuja ikkunaruuduilla. Pieni tyttö kantaa kania sylissään, suurempi kermavaahdolla varustettuja, valtavia ja rapeita vohveleita pöytiin.

Myysaamme aikamme vohvelitaivaassa ja lähdemme sitten simpukkajahtiin. Olen juuri oppinut arktiselta ranskattarelta tavan syödä simpukoita suoraan rannalta ja haluan jakaa elämyksen ystävien kanssa. Olemme intohimoisia sienestäjiä ja haistamme kyllä, mistä löytyy täydellinen tatikko tai kanttarellikätkö, mutta simpukoiden etsinnässä olemme täysin ummikkoja.

Ensimmäinen ranta tarjoilee kauniin kattauksen erilaisia leviä, syvän vihreitä oliivin kaltaisia palleroita ja kelppimetsikön läheisyydestä kieliviä ruskeita, leveitä nauhoja. Mutta ei yhden yhtä simpukkaa.

Pihvin ystävä jää autoon päiväunille, kun saapastelemme uuteen rantaan. Toinen etsivä kyykistyy ja pian minäkin. Ranta on täynnä sinisenmustia aarteita. Jäädytämme kätemme, mutta emme pysty lopettamaan. ”Tämä on ihan oikeasti viimeinen”, kumpikin toteaa ponnekkaasti kerta toisensa jälkeen. Pitäisikö soittaa kuskille, että tulee raahaamaan meidät pois? Oma tahdonvoima ei nyt riitä. Tämä on pahempaa kuin sienihulluus. ”Total musselmani!” kirjoittaa ystäväni some-postaukseensa.

Flateyrin aallonmurtajan takaa löydämme täydellisen, tuulensuojaisan kolon simpukkapicnicille. Varovasti puukot käsissämme suostuttelemme simpukat auki. Nautimme alkuun meren maut sellaisenaan, sitten sitruunalla maustettuna. Nousuvesi saattelee aaltoja hetki hetkeltä lähemmäs kenkiämme. Pyöreät kivet valuvat aallon mukana kohti merta. Yritämme keksiä, millä sanoin kivien pyöreää ääntä kuvaisi. Kuin etäisyyden pehmentämä ilotulitus? Kuin jättiläisten lottopallot?

Taas olemme uuden ongelman äärellä. Emme pysty lopettamaan simpukoiden syömistä. Miksi kivet ovat vaihtaneet värinsä vaaleasta tummaksi? Olemme huomaamattamme istuneet sateessa jo pitkän tovin.

Emme koskaan päässeet festivaaleille -festivaalit Ísafjörðurissa

Ísafjörðurin satamassa pääsemme vierailemaan Aurora Arktikan aluksilla. Kippareiden tarinoita ei tarvitse kauaa kuunnella, kun ystäväni jo kysyvät: ”Mistä löydämme ensi kevään varauskirjan?” Islantihinku on istutettu onnistuneesti. Iloitsen!

En koskaan muuttanut etelään -festivaalit saavat meiltä uuden nimen: Emme koskaan päässeet En koskaan muuttanut etelään -festivaaleille. Paikallisen kommentti kyllä kovasti houkutti. Hän katsoi villaisia ja tuulenkestosta kahisevia vaatteitamme todeten: ”Sovitte hyvin festivaalikansaan. Olette juuri oikein pukeutuneita.”

Nukahdan, kun kadulta kaikuu iloinen West Virginia -hoilotus.

Kiitollisena Ísafjörðurissa

Reissukaverit on nyt halattu kotimatkalle. Minulla on edessäni uudet islantilaisseikkailut, toistaiseksi tuntemattomat peukalokyydit ja meren mysteerit. Ensimmäinen valas saapui jo, mutta lunni on vielä näkemättä.

Kiitos ystävät, kun matkasitte Euroopan laidalle. Kiitos, kun sain jakaa kaikki nämä elämykset kanssanne! Jaettu ilo on moninkertainen!

Muita kirjoituksiani Islannista:

• Hiihtopurjehdus s/y Arktikalla Islannin Länsivuonoilla
• Jouluruoka Islannissa – herkullista, jos einarit sen sallivat
• 8 seikkailuhenkistä joululahjavinkkiä islantilaistunnelmissa