Title Image

Blog

Islantilainen villapaita, lopapeysa Kuva: Tom Toivonen

10 seikkaa islantilaisesta villapaidasta, ulkoilijan unelmavaatteesta

Heinäkuussa kävelin liian isoissa saappaissa islantilaisen lammastilan pellolla. Pohdin ääneen isännälle, haavettani. Toiveenani oli aito, islantilainen villapaita, lopapeysa. Tuttuun tapaan hän on hiljaa – näyttää tarkkailevan lampaiden kulkua ja kommentoi vasta päivien viiveellä: ”Ostan sinulle langat ja äitini neuloo paidan. Tämä on jo sovittu, mutta sinun täytyy valita malli ja värit.”

Heijastus rantakallion veteen. Kuva: Tom Toivonen

Tilan pojan paidassa on iloinen rivi lampaita, toisen paidassa on vain ruskeaa ja valkoista, kolmannella riemukkaat sävyt. Yritän kysellä, millaisin kuvioin ja värein paita olisi perinteisistä perinteisin. Paikalliseen tapaan saan ympäripyöreitä vastauksia. Mihinkään ei suhtauduta kovin vakavasti, säännöt on luotu sovellettavaksi. Mutta minä olen suomalainen tosikko ja haluan virallisen puritaanipaidan ja siksi suuntaan kulkuni Blönduósin tekstiilimuseoon, johon on juuri pystytetty lopapeysa-näyttely.

Islantilainen villapaita, lopapeysa Kuva: Tom Toivonen

1. Alun perin paidoissa oli pilkkuja, ei kaarevaa kuviota

Islanti lakkautti maaorjuuden vuonna 1894. Orjuudesta vapautuneet muuttivat maaseudulta kaupunkeihin etsimään uusia mahdollisuuksia ja näin paljon väkeä päätyi merille. Tämä muutos lisäsi lämpimien, merenkestävien vaatteiden tarvetta.

Islantilaiset merimiesten villapaidat ovat nykyisen islantilaisen villapaidan edeltäjiä. Samankaltaisia villapaitoja käyttivät merimiehet muissakin Pohjoismaissa. Kuviot olivat perinteisesti uskonnollisia, ristejä ja tähtiä, joiden ajateltiin suojaavan merillä kulkijaa. Islannissa useimmiten kuvioina oli vain pilkkuja, jotka muodostuivat, kun kahta tai kolmea lankaa vaihdeltiin kutoessa.

Islantilainen plötylopi

2. Lanka on kehräämätöntä

Kun villaa työstettiin vielä ainoastaan käsityönä, eroteltiin alemman kerroksen pehmeä villa ulomman kerroksen karkeasta, säätä hyvin kestävästä villasta.

Käsin villaa työstäessä karstataan villasta ensin hahtuvaa, joka sitten kehrätään. Kehräämättömän villan neulominen ei kuulunut perinteisiin, mutta islantilaisten heittäytyessä kokeellisiksi puikkojensa kanssa, oivalsivat he hahtuvasta tehdyt vaatteet todella lämpimiksi. On tosin tarinakin vaimosta, jolle tuli hieman kiire miehelleen neuletta valmistaessa ja väitetään, että näin olisi alkunsa saanut aito plötulopi, kehräämätön lanka.

Aito islantilainen villapaita neulotaan siis kehräämättömästä langasta! Useimmat paidat, myös omani, on kuitenkin valmistettu kehrätystä ulomman ja sisemmän villan sekoituksesta, léttlopista.

Lopapeysa ja plötulopin kerintäyritys Kuva: Tom Toivonen
Kuvassa kolme kiekkoa plötylopia, hahtuvaista alusvillaa, jota yritän varoen keriä…. yritän.

3. Kuviot kopioidaan luonnosta

Islantilaiset käsityöt ovat perinteisesti hyvin kuvioituja. Inspiraatiota villapaitoihin haettiin niin vanhoista kaiverruksista kuin vuorten ja pilvien muodoista. Neulovat islantilaiset naiset innostuivat luomaan aina uusia malleja. Joillekin oli jopa kunnia-asia, etteivät he toistaisi samaa kuviota koskaan uudelleen. Myös grönlantilaisista kansallispuvuista saatiin vaikutteita paitojen kuvioihin.

Ei siis ole olemassa yhtä, perinteisintä tai yhdelle suvulle tai alueelle omistettua neulemallia. Mutta on aivan varmasti olemassa islantilainen, joka näin väittää, koska perinteet saagojen sepittelyyn ovat saaren kansalla villapaitoja vanhemmat ja vankemmat.

Islantilainen villapaita, lopapeysa Kuva: Tom Toivonen

4. Yllättävän nuori keksintö

Tarkkaa tietoa siitä, milloin islantilainen villapaita sai hartioilla kulkevan kuviointinsa ei ole, mutta sen tiedetään ilmestyneen muotiin 1930-40-lukujen paikkeilla. Auður Sveinsdóttir Laxnessilla (kuuluisan kirjailijan Halldór Laxnessin vaimolla) tiedetään olleen mallin luomisessa merkittävä rooli.

Vasta vuonna 1963 julkaistiin ensimmäinen painettu villapaidan ohje. Kun alkuun oli päästy, oli kasvu vauhdikasta. Vauhtia lisäsivät 60- ja70-luvuilla lankatehtaat, jotka järjestivät kilpailuja uusien mallien löytämiseksi.

Vaikka merillä kulkijat saivatkin ensimmäiset islantilaisesta villasta tehdyt paitansa 1800-luvun puolella, on islantilainen villapaita, sellaisena kuin se nykyisin tunnetaan, yllättävän nuori vaate.

Plötylopi-villalanka, hankala saada kerälle Kuva: Tom Toivonen
Miten voin koskaan haaveilla valmistavani lankani itse, kun teollisenkin kanssa elo pätkii

5. Perinteinen islantilainen villapaita ei ole värikäs

Riemukkaan kirjavissa villapaidoissa tuulessa hulmuavilla laitumilla kulkevat islantilaiset – tällainen on postikortin kaunis näky. Aivan alkuperäiset villapaidat valmistettiin kuitenkin värjäämättömistä langoista, jolloin värivaihtoehtoina olivat vain hillityt valkoinen, ruskea, musta ja harmaa.

Valkoista, islantilaista villaa Kuva: Terhi Jaakkola, Endorfiininmetsästäjä

6. Islantilainen villapaita – yllättävän nopea neuloa

Ulkomaisen kysynnän ollessa 70-luvulla kovin, neuloivat Islannin nopeimmat neulojat keskimäärin neljästä viiteen paitaa viikossa. Suomalaisia neuleblogeja selatessani törmään usein samaan huudahdukseen: ”Olipa nopeaa ja ihanaa!” Paksu lanka vauhdittaa valmistumista ja pyöröpuikkojen tehokas käyttö vähentää saumojen kanssa nyhräystä.

7. Totuus Riddarista

Suomalaisten kuvateksteissä törmään toistuvasti sanaan ’riddari’. Kirjoittajat kertovat neuloneensa riddarin, kun kuvassa on islantilainen villapaita. En löydä Islannista yhtään viitettä sanan käyttöön. Paitsi sen sivun yläreunasta, jolla oman paitani malli esiteltiin.

Lähetän kysymykseni Islannin käsinkutomisen yhdistykselle (Association of Handknitting)

Saan pian vastauksen Heiðdíkseltä:
”Meillä on toki joitain klassisia malleja, mutta uusia luodaan joka vuosi, jotta tyyli säilyisi freesinä. Suunnittelijat antoivat aikaisemmin omalle mallilleen aina haluamansa nimen. Yksi tunnetuista malleista on nimeltään Riddari. Mutta nimi koskee tosiaan vain tätä yhtä mallia.

Mistä taas sana ”Riddari” on eksynyt mallin nimeksi? Näyttäisi siltä, että sana on lainattu islantiin joskus keskiajalla. Sen alkuperä on tarkoittanut jotain sellaista kuin ”riding fighter” (ratsastava taistelija) tai ”the one who rides (a horse)” (se, joka ratsastaa hevosella).”

8. Islantilainen villapaita on jälleen IN

Wikipedian mukaan islantilainen villapaita on kokenut kaksi nousukautta. Ensimmäinen koitti vuonna 1944 heti Tanskasta itsenäistymisen jälkeen ja toinen pankkikriisin jälkimainingeissa 2008. Islantilaiset halusivat korostaa näissä käänteissä omaa kansallisidentiteettiään pukeutumalla paikalliseen villavaatteeseen.

80-luvulla muoti muuttui ja villapaita menetti suosionsa. Käsinneulojien kansa säilytti kuitenkin taitonsa. Nyt tosin naiset eivät neuloneet enää vientiin, vaan turistikauppojen hyllyille.

Viime vuosina islantilainen neule on ollut taas nosteessa. Jalo ja autenttisuus tuntuvat olevan muodissa – näitähän myös islantilainen neule edustaa. Turismin räjähdys kasvatti paidan kysyntää jälleen. Vauhdissa ovat perinteet kärsineet ja tuotantoa on siirretty ulkomaille. Paikalliset neulojat ovat vastustaneet muutosta äänekkäästi, ymmärrettävästi.

Suomalaisen monitoiminaisen, Islannissa asuvan Satu Rämön blogipostauksesta voi käydä lukaisemassa ohjeet, joiden avulla tunnistaa aidon, paikallisen villapaidan: Islantilainen villapaita – hoito- ja osto-ohjeet

Joulukuussa 2018 mukana elämäni ensimmäistä kertaa keritsemistalkoissa

9. Mistä löytää aitoa islantilaisvillaa?

Huomaan jääneeni pohjoisislantilaiseen museoon yksin. Henkilökunta ei muista enää läsnäoloani ja viimeiset vieraat kyselivät minulta neuvoja, ilmeisesti amanuenssinhohtoinen pöly oli laskeutunut ylleni Ásdís Jóelsdóttirin koostamaa historiikkia lukiessani ja yllä kerrottuja asioita muistiin kirjoittaessani.

Joululahjavinkit Kuva: Terhi Jaakkola

Museosta matkaan saaren länsireunalla lammastilaa pitävän, hattivattitatuoidun lammasfarmarittaren luo. Häneltä kuulen monta mielenkiintoista kertomusta, mutta myös epäilyksen siitä, ettei kaikki myynnissä oleva villa olekaan täysin paikallista. Saan vinkin matkan varrelle osuvasta, saksalaisen naisen lammastilasta.

Saksatar kertoo myyvänsä vain raakavillaa ja opastaa: ”Álafossin tehtaan kaikki langat ovat taatusti paikallisesta villasta. Ainoa haitta on, että lanka on teollisesti valmistettua ja siksi melko karkeaa. Lanka on myös värjätty kemiallisesti (valkoista lukuun ottamatta). Etelässä on kuitenkin jo kahden vuoden ajan toiminut Uppspun-lankatehdas, joka tuottaa lampaanvillasta paljon pehmeämpiä lankoja, tosin sen vuoksi myös paljon kalliimpia.”

Myös pohjoinen on saamassa oman lankatehtaan. Nuori pariskunta koillisessa on kerännyt rahaa ja oppeja kuukausien ajan ja on käynnistämässä Gilhagi-kehräämönsä vuoden vaihteessa.

Paikallisia villatietoja netin suossa kahlatessani törmään riemukkaaseen vaelluskonseptiin: Neulontavaellus! Kuvia erään järjestäjän reissuilta voi käydä vakoilemassa täällä. Nyt tiedän, mitä teen, kun tästä vähän vielä vanhenen. Tai miksi odottaa! Varoitus ystävät ja puolitutut: saatatte saada pian kutsun virkkausvaellukselle!

Keritsemistalkoot meneillään islantilaisella lammastilalla Kuva: Terhi Jaakkola
Villat lajitellaan kolmen eri laatuluokan säkkeihin, valkoiset omiinsa ja värilliset erikseen.

10. Johtajalampaan villassa löydät kotiin

Etelän kehräämöön on liikaa matkaa, pohjoisen paikka ei ole vielä aloittanut, joten palaan kohti koillista. Reykjavik raahustaa turistiruuhkassa, kun käännyn johtajalampaista kertovan keskuksen pihaan. Olen päivän ensimmäinen ja ainut vieras. Talo tarjoaa taide-elämyksiä sekä tarinoita uskomattomista johtajalampaista, jotka tietävät tulevat säätilat ja osaavat johdattaa niin lauman lampaat kuin ihmisetkin vuorilta kotiin, vaikka näkyvyys olisi vajonnut nollaan.

Upeat lankavyyhdet vaativat ostamista. Värit ovat aitoja, suoraan monisävyisistä johtajalampaista saatuja. Paikan omistaja vakuuttaa:

– Kun tästä langasta neulottua vaatetta pitää päällään, löytää aina kotiin.

Omaan paitaani en henno näitä kultasuikaleita käyttää, mutta vaadin äitini kutomaan jotain itselleen.

Mikä neule nousisi onnellisen suomalaisen neuleeksi?

Elokuussa saan ensimmäisen oman, aidon islantilaisvillapaitani. Tuon päivän jälkeen en ole juuri paidastani poistunut. Suomessa huomaan ilahduttavasti paikallisen villan arvostuksen kasvavan. Maailmalla yllättävän monet tietävät suomalaisten olevan tutkimuksen mukaan poikkeuksellisen onnellista kansaa. Voisimmeko yhdistää onnellisuuden ja suomalaisen villan? Saada tästä yhdistelmästä maailmalla halutun ja jokaisen turistin toivetuliaisen? Jotain, mitä itsekin kantaisimme ylpeydellä. Mikä se olisi? Pipo, paita vai lapaset?

Muita kirjoituksiani Islannista

Millaisen oivalluksen kirjoitus antoi? Oletko jostain eri mieltä? Haluatko kysyä lisää? Kommentoi alle niin jatketaan keskustelua!