No onkos tullut talvi? Kahden kansallispuiston retki marraskuussa

Viisi retkiluistelijaa juomatauolla Kuva: Terhi Jaakkola

15.11.2019

No onkos tullut talvi? Kahden kansallispuiston retki marraskuussa

Itä-Suomi, Kansallispuistot, Pohjois-Karjala, Retkiluistelu

Hiidenportin kansallispuisto, Kansallispuisto, Majatalo Pihlajapuu, Tiilikkajärven kansallispuisto

Kesästä luopumisen tuskan haihduttua saapuu pehmeä, ruskainen, tuoksuva ydinsyksy. Vimeisten ruskan rippeiden ja lumen odotuksen väliin jää mystinen, jäähelmin koristeltu kymmeninen harmaan sävyjen olotila. Ajatuksenani oli tarkkailla tuota hiipivää ajanjaksoa. Kontata, kuvata ja alleviivata kaiken kauneus.

Salaa taisin kuitenkin toivoa jotain ihan muuta, koska marraskuun mukana saapui jää, lumi ja värikkäät ystävät.

Neljä värikästä retkiluistelijaa tutkii karttaa lumisessa maisemassa Kuva: Tom Toivonen — Tiilikkajärven kansallispuiston vesistö tarjosi retkiluistelijoille monenlaista pohdintaa lukuisten salmien, jokien ja pyörteiden ansiosta. Kuva: Tom Toivonen

Kahden kansallispuiston pitkä viikonloppu

Tässä kaikille vapaasti varastettavaksi ja omaan käyttöön muokattavaksi kolmen päivän puuhakalenterimme. Sama kokonaisuus soveltuu toteutettavaksi kaikkina vuodenaikoina. Talvella kannattaa varautua vaeltamaan metsäsuksin tai lumikenkien kanssa. Hiidenportin reitti on aika mäkinen, joten siellä suosisin lumikenkiä suksien sijaan.

Torstai
– Matkustus Majatalo Pihlajapuuhun, Nurmekseen
– Sauna, illallinen, naurua ja höpötystä

Perjantai
– Aamupala majatalossa karttoja tutkiskellen. Majatalon aamupalapöydästä saa pakata mukaansa muhkeat eväät
– Päivä Tiilikkajärven kansallispuistossa: Sammakkotammi – Venäjänhiekka – Tiilikan autio – Uiton kämppä – paluu Sammakkotammille suoreittiä pitkin. Tässä mukava kävely- tai hiihtoreitti yhdeksi päiväksi.
Lähtö puiston eteläreunan talvihuolletulta parkkipaikalta, koska matka majatalosta on pohjoisreunalle pidempi.
– Paluu majataloon
– Sauna, illallinen ja lisää nauruterapiaa

Lauantai
– Aamupala edellispäivän tapaan
– Illallistarvikkeiden osto Nurmeksesta
– Autot Peurajärven virkistysalueelle, mistä tilataksilla Hiidenportin kansallispuiston pohjoiselle parkkipaikalle, Palolammelle. Majatalon kaikkivoipa väki järjesti meille kimppakyyditsijän. Hiidenportin kansallispuisto julkaisi 12.11.2019 Facebook-seinällään: ”Sotkamon kunta on luvannut aurata Hiidenportintien Palolammen opastuspaikalle asti tänäkin talvena.” Tarkistathan kuitenkin auraustilanteen ennen retkeäsi.
– Vaellus Hiidenportin halki pohjoisesta etelään aina Peurajärven virkistysalueen kodalle asti. Matkaa yhteensä noin 16 kilometriä
– Ilta Peurajärven kodalla, yö teltoissa tai riippumatoissa

Sunnuntai
– Kävely Peurajärven helpoilla reiteillä
– Osa kotimatkalle, sitkeimmät jatkavat retkeilyä

Alla kuvakertomus kolmen päivän talviretkestämme. Tervetuloa mukaan yllätystalven tunnelmiin!

Perjantai: Tiilikkajärven kansallispuiston timanttipuuterissa ja jääkukkapelloilla

Perjantaina yksi ryhmästämme nautti Tiilikkajärven poluista vaelluskengistä käsin, me loput kuusi hypimme jäiltä toisille retkiluistinten teriä kiinnitellen ja irrotellen. Me luistelijat varmistimme kävelijälle turvallisen reitin niin vesistön keskellä olevalle rajakivelle kuin eteläisen ja pohjoisen niemien välisen salmenkin yli.

Retkiluistelija täysvarusteissaan talvimaisemassa Kuva: Tom Toivonen — Ensimmäinen vesistö oli melkoinen labyrintti. Luistelijan kantavaa jäätä sai etsiä huolella ja hitaasti. Opettavaista ja hauskaa! Kuva: Tom Toivonen

Retkeilijät jonossa lumisten mäntyjen välissä. Tiilikkajärven kansallispuisto Kuva: Tom Toivonen — Retkiviikonloppua suunnitellessamme oli ajatuksissa kävely marraskuun tummentamilla poluilla. Nyt saimmekin porskuttaa puuterissa.

Kaksi retkiluistelijaa kurvaa niemen taakse lumisessa maisemassa Tiilikkajärven kansallispuistossa Kuva: Terhi Jaakkola, Endorfiininmetsästäjä — Tiilikkajärven marraskuiset vesistöt pitivät luistelijan hereillä monipuolisuudellaan. Ihan kevätjäätä emme löytäneet, mutta lähes kaikki muut jäätyypit sisältyivät päivän ohjelmaan.

Retkiluistelijoita polulla. Tiilikkajärven kansallispuisto Kuva: Tom Toivonen — Tiilikkajärven kansallispuistossa on joku virtapaikka sulana koko talven. Ensimmäisiä jäitä herkutellessa kuljimme pitkiä pätkiä polkuja ja harjanteita pitkin saadaksemme terät jäälle. Jos haluaa vain retkiluistella, ei puisto ole paras mahdollinen kohde, mutta mehän olimmekin retkellä ja jää oli vain valtava erikoisyllätys.

Letka retkiluistelijoita, Tiilikkajärven kansallispuisto Kuva: Tom Toivonen — Luulin palaavani puistoon kajakin kanssa, mutta sainkin ilokseni kaverit ja ensijäät.

Kolme retkiluistelijaa konttaa valokuvaamassa Tiilikkajärven kansallispuistossa. Kuva: Tom Toivonen — Tiilikkajärvi on siitäkin mainio puisto, että vaikka ryhmässä oli sekä retkiluistelijoita että kenkävaeltaja, saatoimme nauttia päivästä pitkälti yhdessä. Kuva: Tom Toivonen

Kaksi retkiluistelijaa jääkukkameressä Kuva: Terhi Jaakkola, Endorfiininmetsästäjä — Retkiluistelija ei matkaa koskaan yksin.

Retkiluistelija kävelee kohti Kosevan autiotupaa Kuva: Terhi Jaakkola, Endorfiininmetsästäjä — Kosevan suloisessa autiotuvassa piti kanssamme taukoa mies, joka kertoi tavanneensa puistossa niin keväisen karhun kuin susilaumankin.

Kolme retkiluistelijaa, Tiilikkajärven kansallispuisto Kuva: Terhi Jaakkola — Kuusi meistä liikkui luistimilla, yksi jalan. Samana päivänä puistossa oli ainakin kaksi hiihtäjää ja yksi fättipyöräilijä.

Täyssinän rauhan rajakivi, Tiilikkajärven kansallispuisto Kuva: Terhi Jaakkola, Endorfiininmetsästäjä — Täyssinänrauhan rajakivi Tiilikkajärven kansallispuiston järvessä. Tiedätkö minä vuonna tämä rauha solmittiin?

Kolme retkiluistelijaa kuvaamassa jääkukkia Kuva: Terhi Jaakkola — Ilo on ystävät, jotka näkevät kanssani saman kauneuden eivätkä voi sitä ohittaa. Kolme kaveria polvillaan ihailemassa jääkukkia. Näissä todella riitti ihailtavaa. Olivat suuria kuin pionit!

Kaksi auringonpalvojaa luistimet jaloissaan. Kuva: Tom Toivonen — ”Olkaa ihan paikoillaan, on jo hämärää ja siksi pitkä valotusaika!” opastaa kuvaaja. Ja me nauramme, koska olemmehan ottamassa aurinkoa hiekkarannalla ja silloin toki tiedämme valotusajan olevan sekuntien sijaan tunteja. Kuva: Tom Toivonen

Tumma virta Tiilikkajärven kansallispuisto Kuva: Terhi Jaakkola — ”Noin kilometrin päässä laaksosta itään Hemuli tuli virralle. Hän katseli tuumivasti tummaa vuolasta vettä ja sai päähänsä, että elämä oli ihan kuin virta. Toiset purjehtivat hitaasti ja toiset nopeasti ja jotkut keikahtivat kumoon.” Hemuli, Muumilaakson marraskuu

Lauantai: Hiidenportin kansallispuiston puuterisessa hiljaisuudessa

Eväät jo pakattuina ja reittisuunnitelma valmiina joku ryhmästä vilkaisee Luontoon.fi-sivuston tietoja. Tie puistoon on aurattu, mutta siitä on jo aikaa. Ikkunan takana on pyryttänyt jo useamman tunnin. Matka varmasti auratulta tieltä kansallispuiston polkujen alkuun on kuusi kilometriä eikä risteyksestä varmasti löydy sopivaa parkkipaikkaa.

Ennen kuin huomaammekaan, on majatalo Pihlajapuun kaikkeen taipuva väki järjestänyt meille talven kestävän kimppakyydin ja me hihkumme penkeillä kuin luokkaretkeläiset eväspusseinemme.

Lumeen peittynyt pahka, Hiidenportin kansallispuisto Kuva: Terhi Jaakkola — Itse Hiisi taisi kurkistella pahkan kautta kulkuamme

Kaksi kulkijaa lumisella metsäpolulla Hiidenportin kansallispuisto Kuva: Terhi Jaakkola — Hiidenportin polut olivat juuri peittyneet tuoreeseen pakkaslumeen. Metsä oli kevyt ja hiljainen.

Värikäs retkiryhmä Hiidenportin kansallispuisto Kuva: Terhi Jaakkola — Parasta on saada kokea luontoelämyksiä hyvien kyljessä. Sanaton ilo taskuissani kuljin Hiidenportin poluilla, kun sain jakaa talvisen metsän ihmeet juuri näiden kanssa.

Naavaa ja retkeilijöitä Hiidenportin kansallispuisto Kuva: Terhi Jaakkola — Naavaa ja kuurakoristeita sekä aivan tuoreen lumen valkoisuus. Saatoimme olla eläinten lisäksi Hiidenportin ainoat kulkijat tuona päivänä.

Hiidenportin rotkossa. Hiidenportin kansallispuisto Kuva: Terhi Jaakkola — Uskomatonta, että pääsin palaamaan tähän samaan rotkoon vain kahden kuukauden tauon jälkeen. Viimeksi kuljin helteen helliessä, nyt tuoreessa valkoisessa. Lumi nosti rotkon ääriviivat ja lohkareiden muodot aivan uudella tavalla esiin.

Luminen pahka Hiidenportin kansallispuistossa Kuva: Terhi Jaakkola, Endorfiininmetsästäjä — Nukkuuko Hiisi talviunta?

Hiidenportin kansallispuisto talvella Kuva: Terhi Jaakkola — Hämärä astelee jo polulle. On selvää, että kuljemme loppumatkan pimeydessä. Kota iltaherkkuineen huutelee kutsuvasti, mutta eihän tässä maisemassa tohdi kiirehtiä.

Retkeilijöitä lumisella sillalla Hiidenportin kansallispuisto marraskuussa Kuva: Terhi Jaakkola — Vesi nukkui Hiidenportissa tyynenä talven alla. Hiidenportin vesistä lienee monta tarinaa. Yhden mukaan vainon vuosina vesiin hukutettiin rotkon lähistöllä piileskelleen rosvojoukon päällikkö.

Peurajärven virkistysalueen kota talvi-illassa Kuva: Terhi Jaakkola — Peurajärven virkistysalue kangasmetsineen ja lukuisine polkuineen on kesäisin suosittu, mutta talven tullen kodan saattaa saada ihan omaan käyttöönsä. Alueella on kaksi tukevaa kotaa sekä kaunis laavu. Valinnan vaikeus voi vaivata kulkijaa!

Riekon kieppi Peurajärven virkistysalueella Kuva: Terhi Jaakkola — Anteeksi kanalintunen! Kieppisi oli kovin huomaamaton! Vahingossa pystytimme riippumattoleirimme, nuo omat talviset kieppimme paikkaan, joka oli jo siivekkäälle varattu.

Riippumatto talvimaisemassa Kuva: Terhi Jaakkola, Endorfiininmetsästäjä — Reipas lumisade vaati virittämään katokset riippumattojen päälle. Mutta miten ihmeessä saisimme kiinnityskepit jäätyneeseen maahan? Onneksi lumi nuoskaantui ja tikut saatiin poljettua tiiviin tukevasti lumeen. Mutta miten jäätynyt tikkuviritys irrotetaan maasta….?

Lanttukukko nuotion lämmössä Kuva: Terhi Jaakkola, Endorfiininmetsästäjä — Lanttukukko, lempiruokani ja täydellinen retkieväs. Onnellisena esittelin tulipaikalla lämmitettyä paikallisherkkua tämän makuelämyksen ensikertalaisille.

Sunnuntai: Peurajärven virkistysalueen poluilla

Henkiset ryhtihousut jalkaansa pukeneet arkeen suuntaavat ystävät kysyivät kodalla meiltä kahdelta reissuun jäävältä: ”Minne lähdette seuraavaksi?” Vastasin vitsaillen: ”Eiiii me mennä mihinkään. Me jäädään tänne asumaan!”

Kun käännyin katsomaan retkikaveriani, näin jo naamasta: kota olisi kotimme seuraavankin illan.