Title Image

Blog

Kaldoaivi Ultra Trail 2018

Kaldoaivi Ultra Trail 130 km – ”Siks kun mä halusin”

Oletko joskus tehnyt jotain todella typerää? Jotain, minkä ajattelu ajaa kyykkyyn vaatekomeron nurkkaan ja laittaa silmät kiinni. Siellä puristelet aistit sulki ja toivot herättyäsi, että totuus on toinen?

Minä olen. Viikkojen kakistelun jälkeen tunnustan kotona: ”Olen tehnyt luvatta jotain aika hölmöä. Niin hölmöä, että yhteiset, tulevat lomatkin tästä vähän kärsivät. Ilmoittauduin Kaldoaivin ultramaratoonille. Anteeksi.” 

Muistan vielä hyvin tarkasti, miten Ruthless Raja -hiihdossa, yön pimeydessä, lupasin itselleni: ei mitään näin pitkää jalkaisin. Ei.

Kirjaan muistiin Måren (Mårten Boström) kirjoituksen tavoitteidensa asetannasta: ”My biggest fear is that I will become a person who no longer does anything I fear.” 

Pakara on kestojumissa ja Kaldoaivi lähestyy kalenterissa. Pelottaa.

Kaldoaivi Ultra Trail 2018 Kuva: Sannamari Ratilainen

Juuri ennen lähtöä. Autuaan tietämättömänä kaikesta tulevasta. Kuva: Sannamari Ratilainen

”No tää meni näin…”

Yllä oleva on aloituskappale, jonka kirjoitin valmiiksi tätä Kaldoaivi-reissuraporttia varten syksyllä 2017. Mielessäni kirjoitin jo jatkoa tarinaan, jossa sitkeä, välillä puuduttavakin treeni tuottaa sisäistä iloa sekä tulosta monen kuukauden ajan. Luonnoksessani löydän avun pakarajumiin, kerron reitin kohokohdista ja lopulta ylitän maaliviivan ja itseni.

Jossain Synkkä Syysunelma -tapahtuman jälkimainingeissa tunnustan ultrahullutusystävilleni ilmoittautumiseni. Seuraavien viikkojen aikana Kaldoaivi-letkaan on liittynyt jo ilahduttavan monta hyvää tyyppiä.

Kaldoaivi Ultra Trail 2018

Alkumatkan loivaa, lempeää alamäkeä kohti Pulmankijärveä. Kuva: Terho Lahtinen

Muutama vuosi sitten juoksin onnistuneesti Karhunkierroksen 82 km:n mittaisen reitin. Blogissa jakamiani valmistautumisohjeita on ilahduttavan moni lukenut. Ohjeet ovat mielestäni niin hyvät, että aion noudattaa niitä itsekin. Varaan kalenterista aikaa harjoitussuunnitelman laatimiseen, mäkitreenien kalenterointiin ja yhteislenkkikutsujen lähettämiseen. Siirrän merkintää eteenpäin viikolla, sitten kuukaudella. Sitten poistan koko merkinnän. Joskus elämä heittää kapuloita rattaisiin. Nyt se heitti kakkosnelosia.

Sitten muutkin alkavat empiä. ”Joudun ehkä perumaan osallistumiseni”, tunnustaa ensimmäinen. Olen jumissa. Lenkkiminuutteja ei kerry. Päässä sataa räntää. Ainut ajatus, joka on selkeä ja kirkas on: haluan kulkea halki Kaldoaivin, päästä maaliin elokuun tapahtumassa. Käännytän kaverit yksi kerrallaan: ”Mennään yhdessä. Kävellään. Me pystymme siihen kyllä.” Ensimmäinen varaa lentoliput. Tuuletan salaa.

Kaldoaivi Ultra Trail 2018

Oh-la-laa, miten paljon kaikkea upeaa! Kaiken halusin toki kerätä kuvamuistoina mukaani. Kuva: Helena Skogman

Mikä on Kaldoaivi Ultra Trail?

Kaldoaivi Ultra Trail on maailman pohjoisin ultrakilpailu, joka kulkee läpi Suomen suurimman erämaan Nuorgamista Utsjoelle. Jalkaisin kulkevien startti 130 kilometrin taipaleelle on perjantai-iltana ja pyöräsarjalaisille lauantaiaamuna. Jalankulkijoilla on 30 tuntia aikaa taivaltaa lähdöstä maaliin.

Järjestäjät muistuttavat: ”Reitti: pitkä, haastava, raastava, äärimmäisen kaunis ja tunteita herättävä. Ei sovellu missään tapauksessa kaikille. Tämä ei ole matalan kynnyksen pyöräily- eikä juoksutapahtuma!”

Kilpailu järjestetään ensimmäisen kerran. Kun tarjolla on yhdistelmä maailman ensi-iltaa, luontoelämyksiä, kestävyyskoitosta ja jotain lähes mahdotonta, on vastustuskykyni olematon. Muistelen työkavereiden postauksia parin vuoden takaa samalta reitiltä.  Kaldoaivikärpänen taisi puraista jo silloin.

Kaldoaivi Ultra Trail 2018

Pulmankijärvi jää taakse. Kaksi ensimmäistä, pitkää nousua kiivetty. Kaikki naurattaa. Kuva: Poppis Suomela

Turistina tunturiin

Pakkaan polkutossut, juomapullot ja juoksurepun rinkan pohjalle. Matka kohti pohjoista on kepeä ja hauska. Yövyn pihtiputaalaisessa mummonmökissä ja riippumatossa. Kyytiin hyppää lisää ystäviä. Maisemat mykistävät ja lopulta saavumme Nuorgamin mökkikylään. Suomen pohjoisin lomakeskus on täynnä tuttuja. Kamasäätö ja ajatus koko kisasta ahdistaa. Mitä ihmettä teen täällä? Teno-joki virtaa ihan vieressä vahvana ja rauhallisena. Päivitämme sääennustetta uudelleen ja uudelleen. Saapuuko sade vai saammeko kulkea kuivassa kelissä?

Jossain viimeisten hakaneulojen kiinnittelyn lomassa saapuu vihdoin rauha. Tätä minä haluan. Täällä haluan olla.

Kaldoaivi Ultra Trail 2018

”Suomen pohjoisin luonnontilainen männikkö kasvaa Pulmankijoen laaksossa” Luontoon.fi Kuva: Helena Skogman

Alkumatkan tra-la-laa

”Reitti nousee Kaldoaivin korkeimmille tuntureille, joilta aukeaa uskomattoman kauniit maisemat.” lupaa kisasivusto. Ensimmäisen alamäen jälkeen bongaamme harvinaisen ja rauhoitetun pensaskanervan, jota kasvaa Suomessa ainoastaan tässä erämaassa. Kapustarinta kannustaa haikeasti. Muutama poro näyttäytyy, muttei jaksa kiinnostua meistä kulkijoista.

Tunnelma on hilpeä, sää lämmin, maisema avara ja väreiltään pehmeän lempeä. Samettisen näkymän katkaisevat aika-ajoin mustat törröttäjät, tunturikoivujen lehdettömät rungot, jotka kertovat tunturimittarin toukkien vierailusta 1960-luvun puolivälissä ja taas uudestaan vuonna 2011.

Kaldoaivi Ultra Trail 2018

Ensimmäiset lakat ilmestyivät jalkoihimme ja koko letka kyykistyy. Oliko meillä joku kisa meneillään? Kiire katoaa, kun suot tarjoavat silkkaa kultaa.

Kartalta tutkittuna maasto näytti sinisen läikikkäältä, mutta todellisuudessa tunturin kyljillä kimaltelevat auringon kultaamat lammet. Jokaisen notkelman takaa avautuu uusi, läkähdyttävän läikikäs maisema. Tapaamme polulla muutamia vaeltajia. Kaikilla heistä on kalavehkeet mukanaan. Taitava viihtyä hekin.

Luontoon.fi-sivusto kertoo: ”Sana ’gálddo’ on suomeksi lähde. ’Oaivi’ puolestaan tarkoittaa tunturia, joka on loivarinteinen ja pyöreälakinen.” Sellaista täällä todellakin on.

Kaldoaivin käyrät ovat yhtä pehmeitä kuin maisemakin.

Juomapullojen sisältö ei kiinnosta, kun tarjolla on makeaa purovettä. Maistelemme ensimmäiset carpacciosiivut, tulomatkan laavulla laiteltu liha on onnistunut täydellisesti.

Koko nelihenkisen letkamme tossut toimivat, puheen porina on tasaista ja iloitsemme kilometrien tasaisesta kertymisestä. Pysymme hyvin aikataulussa. Aurinko aloittaa uskomattoman iltanäytöksen, ei säästele värien käytössä.

Kaldoaivi, Suomen laajin erämaa-alue – karu ja kaunis.

Miksi taivaltaa Kaldoaivissa, kun voisi lukea kirjaa riippumatossa?

Ruthless Raja -reissun jälkeen isäni kysyi lähes vihaisena: ”Miksi?” Kahvikupin ääressä, keittiön lämmössä en osannut vastata ymmärrettävästi. Kaldoaivissa taivaltaessa palaan tähän kysymykseen usein. Samaan pohdintaan yksi pyöräsarjassa kisanneista kavereista toteaa hieman virnuillen: ”Eikös näitä reissuja tehdä, jotta voi jakaa kuvia somessa?” Naureskelemme tokaisulle aikamme. Laitan selityksen talteen. Tuo käy heittona aika monelle.

Mutta mitä vastaan itselleni?

Kaldoaivi Ultra Trail 2018

Yö viilensi tunturin. Pipot ja lapaset on kaivettu esiin. Matka tuntuu jo, mutta ainoastaan hyvältä.

Vesisateessa ankeuttajien mailla

”Viime yönä minä ymmärsin

Että mitä se tarkoittaa

Et joku toinen on jumala

Ja minä en”

-Apulanta: Toinen jumala

Polku mutkittelee iloista alamäkeä kohti uusia lammikoita. Pohdimme tunturi- ja vaivaiskoivun eroja. Taivaalle syttyy tuplasateenkaari. Riemuitsemme näkymästä, kunnes ymmärrämme kauniin kaaren mukana saapuneen myös sateen. Sujahdamme kuravaatteisiin ja jatkamme kulkua kahisten. 80 kilometrin huoltopisteellä olemme jo hiljaisia ja palelevaisia. Jokainen sukeltaa omaan varustepussiinsa määrätietoisesti, aikaa säästellen. On päästävä nopeasti liikkeelle.

Karttaa katsellessani olin kuvitellut mielessäni reitin 80 kilometrin ja 110 kilometrin huoltopisteiden välin tasaiseksi, kovapohjaiseksi tunturisiivuksi, jonka aikana ylitämme muutamat joet. Helppoa, eikö?

Kaldoaivi Ultra Trail 2018

Joko aurinko nousee vai laskeeko vielä? Tätä taivaan väriloistoa käännyimme katsomaan useat kerrat.

Sataa tauotta. Tai ehkä ei sada. Reitti on niin vetinen ja ilma kostea, ettei oikein tiedä mistä kaikkialta kylmä neste oikein uikaan puseroon. Meistä lämminverisin on pakannut mukaan väärät varusteet. Hän palelee niin, ettei uskalla erota joukostamme. Spurttaa välillä kerätäkseen lämpöä ja odottelee jälleen. Olemme hänen varapatterinsa. Jos loukkaantuminen yllättäisi, me olisimme toistemme lämmönlähde. Yksi soimaa itseään väärästä kenkävalinnasta ja kolmas on unohtanut yhden lisäeväspussin taukopaikalle.

Monet pitkät reissut taivallettuani olen kehunut, miten useamman hengen ryhmässä aina jollain on hyvä hetki ja näin tunnelma säilyy. Nyt meistä neljästä jokainen taapertaa ihan hiljaa. Oma mieleni kaivaa kuoppaa, en keksi mitään valoisaa. Mietin Harry Potterista tuttuja ankeuttajia, jotka lisääntyvät kosteissa paikoissa. Luovat tiheää hyytävää sumua. Ankeuttajat imevät ihmisistä ilon, tekevät ilmastosta kylmän ja pimeän.

Kaldoaivi Ultra Trail 2018

Leikinkö rapua vai pesenkö takapuoltani? Kuva: Helena Skogman

Jäisin sormin saan juuri ja juuri kaivettua repustani kertakäyttölämmitinpusseja. Avaan pussit hampaillani. Yksikään pusseista ei toimi. Kisan jälkeen kuulemme lämpötilan laskeneen tunturissa lähelle nollaa.

Ensimmäinen joen ylitys saa meidät epäuskoisiksi. Meneekö reitti todellakin tästä? Virta on vuolas ja leveä, kivet liukkaita. Meistä eniten paleleva kaatuu hyiseen veteen. Pelottaa ja paleltaa. Jokainen askel vaatii tinkimätöntä keskittymistä. Jokainen reitinvalinta tuntuu väärältä. Kun ensimmäisestä joesta on selvitty, kohisee jossain jo toinen. Ylitettyäni toisen joen huomaan koitoksen tehneen hyvää. Hetken ajan onnistuin ajattelemaan jotain muuta, kuin jäätynyttä oloa ja ikuista sadetta. Adrenaliini potkaisee sopivasti takapuoliin.

Kilometrit ovat elämäni pisimpiä ja tahmeimpia. Metri tuntuu sadalta metriltä. Sata metriä kilometriltä. Maisema on pelkkää vettä ja mutaa. Miten ihmeessä pyöräsarjalaiset selviävät tästä? Eihän kukaan voi pyöräillä tällaisessa suossa? Kun jalan toisen eteen laittaminen tuntuu jo näin raskaalta, millaista olisi kantaa selässään repun lisäksi pyörää?

Kaldoaivi Ultra Trail 2018

Hieman toiveikkaana. 110 km:n huoltopisteen täytyy olla jo lähellä. Mutta ei se ollut. Se oli hyvin kaukana. Kuva: Helena Skogman

Kannustusta vai kidutusta?

”Mitä me teemme 110 km:n huoltopisteellä?” kysyvät kaksi letkan etupäässä kulkevaa. ”Täytämme juomapullot, nappaamme syötävää ja jatkamme mahdollisimman nopeasti eteenpäin. Jos siinä pysähtyy, ei pääse enää polulle”, vastaan. Myöhemmin kuulen ymmärtäneeni kysymyksen väärin. Olivat pohtineet keskeyttämistä. Eivät tohtineet korjata väärinkäsitystä, kun suunnitelmani oli näin suoraviivainen ja selkeä. Meistä huonovoimaisin tekee itse päätöksen jatkaa kanssamme kohti maalia. Vai päätänkö minä hänenkin puolestaan? En oikein tiedä.

Huoltopisteen poppikoneesta tarttuu korvaan mato. Arttu Wiskari laulaa Juha ”Watt” Vainion sanoitusta:

”Tahdon sulle olla hyvin hellä

Oisit mulle kukka kämmenellä

Tuskaa sulle en vois ikinä mä tuottaa”

Edellä kulkevan ystävän jokainen askel näyttää tuottavan tuskaa. Taukopaikalla olisi voinut soida myös alkuperäisen Tahdon olla sulle hellä -albumin toinen Dannyn ja Armin duetto: Päin seinää.

Kaldoaivi Ultra Trail 2018

Hupun uumenissa pinnistelen kameralle hymyn tapaista. Jälkikäteen naurattaa. Kuvan ottohetkellä irvistytti ja itketti. Kuva: Helena Skogman

Kaksi letkastamme kulkee edellä. Jään varmistelemaan viimeisen kulkua. Kaveria ei jätetä – ei ainakaan hyiseen erämaahan. Vai jätetäänkö? Olen niin jäässä, etten pysty ajattelemaan tolkulla. Pitäisikö odottaa raatomönkijää, ylipuhua kaveri kyytiin ja kontata maaliin? Kävellä edestakaisin? Juoksukävelen edellä menijät kiinni. Päätämme, että me kaksi pahiten palelevaa lähdemme pikakävelyä kohti maalia ja parhaiten vaatteiden osalta varustautunut jää väsyneimmän seuraksi. Askellus tihenee nopeasti ja lämpö palaa hiljalleen.

Kaldoaivi Ultra Trail 2018

Noin 100 kilometriä takana. Normaalisti tauotta puliseva letkamme on ollut hiljaa jo hyvin kauan. Kuva kertoo täydellisesti hetken tunnelmat. Kuva: Poppis Suomela

Pyöräsarjalaisia viuhahtaa ohitsemme. Me kannustamme epäuskoisina. Emme voi käsittää, miten kukaan on voinut selvitä reitistä pyörää raahaten. Pyöräsarjalaiset huikkailevat meille respect-kommentteja. He eivät selvästikään ymmärrä, miten kukaan on voinut kulkea näin pitkään yhtäjaksoisesti tässä sateessa. Ihan kyykyssä ihailemme toinen toisiamme. Henkisiä ylävitosia lentelee polulle.

Viimeiset kilometrit Utsjoen keskustan maalikaarelle kuljetaan asfalttia pitkin. Yksikään metri ei ole ilmainen, mutta menossa on toivoa. Taakse jääneiden ystävien selviäminen huolettaa, silti tuntuu hyvältä saada jakaa matka maaliin yhden upean kanssa.

Kaldoaivi Ultra Trail 2018

Jaettu elämys. Niin puhki ja niin onnellinen. Tämän hetken me muistamme. Kuva: Terho Lahtinen

Ylistyslaulu jaloilleni

Pukuhuoneessa kaivamme jalat esiin mutaisista sukistamme. Löydän yhden naurettavan pienen rakkulan. Siinä kaikki fyysiset vammani reissusta. Ei hiertymiä, ei kramppeja. Tämä kappale on omistettu jaloilleni. Pystytte asioihin, joihin itse en usko. Jatkatte matkaa, vaikka kohteluni on kovin usein kohtuutonta. Kiitos. Kiitos. Kiitos ja anteeksi!

Kaldoaivi Ultra Trail 2018

Kisaa seuraavana päivänä saapuu viesti: ”Haluaisko joku teistä lähteä huomenna melomaan? Pulmankijärveltä Tenojokeen n 10 km alavirtaan.” Mietin, onko viestissä joku kompa. Tietenkin me KAIKKI halusimme lähteä! Suurenmoiset kiitokset tälle retkelle meidät kutsuneelle!

Roadtrippailua ja teinikikatusta

Viimein viimeisetkin letkastamme saapuvat maalisuoralle. Pienen yhdenhengen Ivalo-ekskursion jälkeen ryhmämme on jälleen kasassa. On tullut tavaksi varata suurten suoritusten jälkeen aikaa myös yhteiselle riemulle. Ja hyvä näin. Ultrataivallus on sekoitus traumaa ja juhlaa. Matka on hyvä purkaa saman eläneiden kesken. Kehua ja kauhistella. Ulkopuolisille olisimme rasittavaa seuraa, toisillemme mitä laadukkainta.

Kaldoaivi Ultra Trail 2018

Huuhdoimme Kaldoaivin pölyt Pykeijan rannassa, Jäämeressä. Näiden hulvattomien kanssa lähden mihin vaan. Kameran takana, mutta samalla uintireissulla vahvasti mukana: Tom Toivonen

Teemme retken Jäämeren rannalle. Maisemia on ihanaa katsella lämpimän auton ikkunoista. Saunomme ja syömme hyvin. Grilliherkkujen äärellä ystävä kysyy: ”Oletteko kuulleet Maija Vilkkumaan uutta kappaletta?”

Kuuntelemme. Nyt osaan vastata itselleni kysymykseen ’Miksi?’

Kaldoaivi Ultra Trail 2018

Oliko matka pitkä? Jäämeren vesi kylmää? Sivuseikkoja. Kuva: Tom Toivonen

”Mä kuljen

Enkä kato taaksepäin

Ja jos katonkin niin sanon

No tää meni näin

Ja se meni siks ku mä halusin

Ja mä rähjäsin mut uskoin rakkauteen

Mä menin sinne ja takasin

Ja mä kaaduin mut mä nousin uudelleen

Siks kun stereot soi ja ehkä siks kun mä voin

Mutta eniten kaikista noist

Se oli siks ku mä halusin

Ja mä rähjäsin mut uskoin rakkauteen”

 

Kaldoaivi Ultra Trail 2018

Miltä tuntuu, kun on ylittänyt itsensä yhdessä hyvien tyyppien kanssa? Selättänyt erämaan? Selvinnyt hengissä?

Lisää Kaldoaivista:

Kaldoaivi Ultra Trail 2018

Nuorgam ja Teno-joki paluumatkalle lähtöaamuna.

PS: Vaikka letkassamme on vielä muutama kynsi mustana, olen hämmästyksekseni kuullut kirjaimet U, T, M ja B yllättävän usein. Jotenkin näihin kirjaimiin yhdistetään myös pisteitä ja sitten puhutaan numeroista. Olen myös kuullut toteamuksen, että Synkkä Syyunelma + Kaldoaivi Ultra Trail + muutama muu rallatus 24 kuukauden sisällä = isoja numeroita, jotka taas ohjaavat keskustelun kirjainten U, T, M ja B äärelle. Lienee korkeampaa matematiikkaa. Joku polkujuoksija selittäköön, mistä on kyse.

COMMENTS

  • 16.9.2018
    reply

    anuk

    Kiitos hienosta kisarapsasta! Huomasin sinut siellä, kun seurailin kotikatsomosta kavereiden gps-palluroiden etenemistä. Odottelinkin, milloin raportti tulee 🙂 Huikea, sitkeä puristus, onnittelut maaliinpääsystä!

  • 16.9.2018
    reply

    Hurjan ihanaa! Tuonne on päästävä joskus. 🙂

Millainen oivallus sinulle tuli postauksesta? Oletko jostain eri mieltä? Haluatko kysyä lisää? Kommentoi alle niin jatketaan keskustelua!