Kesällä selaan vanhaa muistivihkoani. Seisahdun aukeamalle, jossa itärajan tuntumassa kulkevia retkeilyreittejä kehutaan vuolaasti. Mukana listalla myös Karhunpolku. Luulen ajatuksia ensin omikseni, kunnes huomaan päivämäärän: 10.10.2015. Mietteet eivät olekaan minun vaan Tero Pylkkäsen, jonka tarinaa Suomen ympärikävelystä olin tuolloin kuuntelemassa.

Pylkkäsen luennosta asti koputtelivat Pohjois-Karjalan polut mielessäni, kunnes syksyllä 2019 päätin omistaa kokonaisen kuukauden seudun koluamiseen. Kuinkas sitten kävikään? Luonto lumosi ja muutin Ilomantsiin.

Parkkeeratessamme Patvinsuon kansallispuiston Kurkilahteen, Karhunpolun lähtöpaikalle, oli haaveeni Karhunpolun kulkemisesta jo kuusivuotias. Vaellusseurani rinnalla olin haaveilun untuvikko. Hän oli jo 20 vuotta aikaisemmin Jongunjokea meloessaan kurkistellut töyräälle miettien: ”Mikäs polku tuolla kulkee?”

Missä ja mikä on Karhunpolku?

Karhunpolku on 133 kilometrin mittainen vaellusreitti itärajan tuntumassa, Lieksassa, Pohjois-Karjalassa. Reitti merkittiin maastoon ensimmäisen kerran 35 vuotta sitten. Karhunpolku on yhdistelmä vanhoja kalastus- ja uittopolkuja. Matkaan voi lähteä Patvinsuon kansallispuistosta Kurkilahden parkkipaikalta ja taivaltaa kohti pohjoista tai vaihtoehtoisesti Kuhmon Teljosta, täpärästi Kainuun puolelta ja kulkea etelään. Yhdistämällä Ilomantsin Möhköstä Patvinsuolle kulkevan Susitaipaleen Karhunpolkuun, saa hotkittavakseen peräti 230 kilometriä erämaisia maisemia. Todellinen polkuahmatti liittää mukaan myös Pohjois-Karjalan vanhimman merkityn retkeilyreitin, Taitajan taipaleen. Nämä kolme yhdistämällä kertyy matkaa 300 kilometriä. Reitin varrella on monelle retkeilijälle tuttuja kohteita: Ruunaa, Änäkäinen, Jongunjoki ja jo mainittu Patvinsuon kansallispuisto.

Tämä reissutarina on Karhunpolulta, Pohjois-Karjalasta. Noin 300 kilometriä pohjoisempana kulkee Karhunkierros, joka sai nimensä seudulla joskus kulkeneen linja-autoreitin mukaan. Kuljettuaan tuon reitin tiesi aina kiertäneensä vähintään yhden karhun. Karhunpolku on taas kirjaimellisesti useankin karhun polku. Karhua tuskin reitillä onnistuu tapaamaan, mutta kontion kakkaisiin terveisiin on hyvin todennäköistä törmätä.

Parhaan kokonaiskäsityksen reitistä saa Lieksan Kehitys Oy:n Outdooractive.com-palveluun lisäämiin tietoihin tutustumalla: Outdooractive.com: Karhunpolku
Huomaa myös samaisen palvelun hyödylliset välilehdet: Reittiohje ja Saapuminen.

Karhunpolku maastopyöräillen

Karhunpolku on monen maastopyöräilijän ylistämä reitti. Kuuluvimpana näistä taitavat olla Mikko ’Peltsi’ Peltolan kehut. Aiemmin pyöräilijöille suositeltiin muutamissa polun kohdissa vaihtoehtoista reittiä. Taustalla on ajatus kaikille kulkijoille soveltuvasta, mahdollisimman erämaisesta reitistä ja siksi polkupyöräilijät ohjataan jatkossa jalan vaeltavien kanssa yhdenmukaiselle polulle.

Suurin osa kulkijoista on ajattelevaista sakkia. Autiotupien vieraskirjoissa kiitellään reitin ylläpitäjiä. Joillakin pyöräilijöistä on kuulemma ollut jopa akkukäyttöinen saha mukanaan, jotta pahimmat tuulenkaatamat hoituvat pois niin omien kuin myöhemmin kulkevien pyörien edestä. Kun toinen ääripää kuljettaa raivaussahaa mukanaan, on toisen ääripään edustaja soittanut reitin ylläpitäjille ja vaatinut oitis korjaamaan kohdalle sattunutta maansortumaa. Lukijani ovat valistunutta sakkia ja siksi en ryhdy aiheesta ränttäämään.

Vaikka en ollut reittiä itse kulkenut, rohkenin kuulemieni kehujen perusteella yllyttää Teemu Vidgrenin polulle pyöränsä kanssa keväällä 2020. Teemun reissuraportti videoineen ja linkkeineen kertoo olennaisen pyörällä reissua harkitsevalle: Bikepacking Bear’s Trail along the Russian border.

Varoituksen sananen

Puhdasoppisille juonipaljastus: emme kulkeneet koko reittiä. Välistä puuttuu kuuden kilometrin mittainen palanen, jonka käyn myöhemmin tutkimassa ja päivitän tiedot tähän juttuun, jahka jokainen metri on omanenäisesti nuuskittu.

Karhunpolku – ensimmäinen vaelluspäivä:
Patvinsuon kansallispuisto – Pitkäjärven autiotupa 26 km

Arki pitää päässä vielä omaa mekkalaansa. Onneksi ensimmäiset kilometrit ovat sielulle helppoja kulkea. Niin rinkka kuin ajatuksetkin saavat rauhassa asettua. Reittimerkit, polut ja puut ovat lempeässä järjestyksessä. Vielä ei ole tarvetta nauttia tajunnan myllertävistä naavatappuroista tai huikeista harjuista. Säästän viime päivien ärsyttävimpien käänteiden höpötykset lyhyille, tylsille tiepätkille. Siellä suollettuna vaikerrukset vaimenevat vähäpätöisiksi.

Iltapäivän valossa suolampien sini näyttää taittuvan turkoosiin. Vesistöjen reunoilla pörhistelevät ruosteenpunaiset vaiverikot.

Hukkalammen tulipaikan kohdalla, Ukonjoen alussa täytämme juomapullot ja viritämme otsalamput. Päivän hienoimmat harjumaisemat maistelemme tukevassa hämärässä.

Pimeällä polulla molempien askel jo painaa, vaikka emme asiaa ääneen tunnustakaan. Juuri kun väsymys aikoo vaihtaa suuremmalle vaihteelle, on edessämme jyhkeä harmaa seinämä. Pitkäjärven autiotupa näyttää pimeydessä valtavalta ja kolkolta.

Olemme vaellusystäväni kanssa osallistuneet monet kerrat Synkkä syysunelma -tapahtumaan, jossa lokakuista yötä virkistää aina uimarasti. Tunnelma autiotuvan saunarannassa on erittäin syysunelmainen. Videoimme ’synkkisterveiset’ letkasta puuttuvalle joukkuetoverille, joka anti-synkistelee samaan aikaan Madeiran auringossa. Pulahtaessa iloitsemme, ettei päälle tarvitse Synkkä syysunelma -tapahtuman tavoin pukea märkiä ja kylmiä pelastusliivejä.

Neljän sängyn tupa tuntuu turhan tilavalta kahdelle. Kamiinan äärellä touhutessa lämpö löytyy nopeasti. Lähden etsimään puuvajaa, mutta löydänkin jotain ihan muuta. Huutelen ystäväni jakamaan ällistyksen kanssani. Pihapiirissä on mitä suloisin pieni tupa, täydellinen kahdelle vaeltajalle. Toinen tupa tuntuu nyt kolkolta hallilta, mutta siellä ovat varusteemme kiltisti kuivumassa, makuupussit leviteltyinä ja eloisa tuli. Emme ryhdy muuttopuuhiin, vaan päätämme väärän mökkivalinnan tarkoittavan vain yhtä asiaa: tänne on palattava talvella.

Pitkäjärviä on Järvi-meriwikin mukaan Suomessa 171 ja neljä näistä on Lieksassa. Sekaannuksen vaara on ilmeinen. Nyt olemme sen Pitkäjärven rannalla, joka nojaa Karhunpolkuun.

Pitkäjärven autiotupa ei ole pelkkä autio tupa, vaan todellinen vaeltajan luksusresortti. Suuren talon toisessa päädyssä on ryhmille varattavissa oleva tila (varaukset liikuntapaikkojen hoitajien numerosta / Lieksa.fi), toisessa alati avoin majapaikka kamiinoineen ja peteineen. Pihapiirissä toki puucee ja puuvaja, mutta myös sauna. Paikan erityisyyden on moni huomannutkin ja siksi kesäsesongin aikaan tupaan mahtuu nukkumaan vain tuurilla. Kolmisen kilometriä etelään Pitkäjärven autiotuvasta, upealla kannaksella on Kirkisensalmen laavu. Siellä yöpyisin, jos sääennusteessa ei olisi reipasta räntää.

Tässäkin paratiisissa on oma lieronsa. Paikallinen liero liikkuu autolla ja on niin vähäosainen, että joutuu hakemaan polttopuunsa säännöllisesti Pitkäjärven autiotuvan puuvajasta. Siksipä saunahaaveet kannattaa pitää maltillisina autiotupaa lähestyttäessä. Samaisen tupajumin toukat tyhjentävät säännöllisesti aikaisemmin mainitun Hukkalammen puuvajan ja siksi vaja on päätetty purkaa.

Kalapihvien lämmetessä pannulla luemme vieraskirjasta jonkun viettäneen joulun tässä tuvassa, toinen on kohdannut polulla karhunpennun.

Sade litistelee lätäköissä, kun Nukkumatti kolkkaa kumpaisenkin kulkijan napakalla hiekkasäkkiosumalla.

Toinen vaelluspäivä:
Pitkäjärven autiotupa – Ruunaa 36 km

Ensimmäisen vaellustunnin täyttyessä meidät pysäyttää näky, jonka tarkoituksena on ollut pysäyttää ’turhankulkijoiden’ sijaan panssarivaunuja. Valkealammen vankkoja kivirivistöjä tuijottaessa kuulemme jostain laukauksia. Tiedämmehän toki hirvenmetsästyksen olevan käynnissä, mutta opastaulun tekstit ovat vieneet mielemme sodan tiimellykseen ja siksi äänimaailma yllyttää mielikuvituksen multivaihteelle.

Olemme Kaatiinlammen puolustusasemassa. Hevosten uittopaikat, sepän paja ja muut tukikohdan kohteet löytyvät Raimo Oinosen ja Harri Virtasen laatimasta koosteesta.

Salpalinja hiljentää pulinan hetkeksi, mutta pian retkiradiomme sammumaton kestöhölinä on taas käynnissä. Karhuista arviolta puolet ovat erään tiedon mukaan talvipesissään. Loput juoksevat parhaillaan karkuun kilometrien säteeltä. Sotahistoriaan törmää seudulla tämän tästä. Haparoiden koetamme muodostaa aiheesta lauseita, mutta joudumme molemmat myöntämään olevamme aiheen kanssa – niin, missä? Tekisi mieli väittää, että heikoilla jäillä, mutta kun kaksi kokenutta retkiluistelijaa on liikenteessä, ei fraasi oikein toimi.

Ruunaanjärvi välkkyy oikealla, vasemmalla aurinko maalaa mäntyjen rungot keltaisella ja oranssilla. Sytytämme lamput ja jatkamme pitkospuilla liukastellen. Syvän keltainen kuunsirppi käy välillä kurkistelemassa kulkuamme pilvien koloista. Päivällä ruosteisina kurkotelleet vaiverot hohtavat otsalamppujen valoissa kuin heijastimet.

Sääennuste on luvannut vaelluksellemme silkkaa vaakaräntää ja siksi vaellusvuorokausien etapit on suunniteltu niin, että pääsemme jokaisena yönä joko varmaan sisämajoitukseen tai ainakin käyttämään autiotupaa tukikohtanamme. Päivän taipaleelle osuu muutama tulipaikka ja yksi laavu, mutta jatkamme matkaa kohti Ruunaata ja sieltä varattua mökkiä.

Lähistöllä kohisee Neitikoski. Mökissä nostamme rinkat selistämme ja ultramatkoilta tuttu ihme on koettavissa jälleen. Saavuimme kohtalaisen hyvävoimaisina määränpäähämme. Näkymättömän maalilinjan ylitettyämme muuttuvat jalat hoiperteleviksi pökkelöiksi, eivät suostu kantamaan enää senttimetriäkään. Niin tuttua, niin huvittavaa. Naurattaa.

Kolmas vaelluspäivä:
Ruunaa – Iso-Piilonen 24 km

Ruunaan kosket ja kuohut ihailemme vain sivu silmin. On selvää, että nämä elämykset vaativat kokonaan oman retkensä.

Akateemisia todisteita vailla on väite siitä, että kolmas vaelluspäivä olisi kaikkein rankin. Eräs espoolainen partiolippukunta pyrki harrastelijatutkimuksessaan keräämään todisteita vaellusreittien viisaudelle. Omat hartiamme vikisevät nyt rivejä omiin väitöskirjoihinsa. Tänään kaikki on tahmeaa. Karhunpolku on kokonaisuudessaan melko tasainen reitti. Vaativimmat nousut tuntuvat osuvan tämän päivän etapille. Niiden juurella kannustamme koipiamme: ”Jee, verttiä!” Kiljahdusten syynä on tulevana kesänä edessä oleva vuoristopolkutapahtuma, jota ennen on syytä kerätä vertikaalimetrejä enemmän kuin osaamme edes ajatella.

Niskalahden laavulla tapaamme reissun ensimmäiset ihmiset. Heistä puheliain ihmettelee, miksi Karhunpolku jatkaa laavulta suoraan pohjoiseen, kun joen vartta jatkaen voisi ihailla kolme koskea (Naarakoski, Käpykoski ja Käpyvirta) ja jatkaa sitten metsäautotietä takaisin reitille. Karttapaloja kotona tulostaessa luulin itsekin reitin kulkevan koskien kautta.

Olemme varanneet majoituksen tulevaksi yöksi sekä kuljetukset reitiltä ja reitille Eräkeskus – Wilderness Lodgelta. Lounastauolla pohdimme tämän ja tulevan päivän etappeja. Mittailen matkaa kartalta. Tihkusateisessa notkossa kyselemme toisiltamme, mikä onkaan reissun tavoite? Nauttia vaelluksesta vai suorittaa reitti jokaisen metrin osalta? Päädymme ensimmäiseen. Koska jalat eivät tänään suostu mahtiloikkaan, jäämme Suuri-Piilosen laavulle odottamaan kyytiä ja jatkamme seuraavana päivänä etukäteen suunnitellusta pisteestä. Näin tulevan päivän siivu ei vaatisi kiukkuista ultrajolkotusta, ainoastaan reippaan päiväpatikan. Pieni puritanisti vielä huutelee olkapäälläni, mutta hiljennän hemmon vakuuttamalla, että palaisin pian tutkimaan puuttuvaksi jäävän kuuden kilometrin mittaisen siivun.

Sateen räimiessä ikkunoihin levitämme vaellusvarusteemme kuivumaan ja kyselemme, onnistuisiko saunan lämmitys. Wilderness Lodge on sveitsiläisten omistuksessa oleva husky-tila. Vaikka koiria on yli satapäinen sakki, on majapaikka yllättävän hiljainen. Paikan sesonki on vasta käynnistymässä ja saamme illallistaa yhdessä vasta saapuneiden kausityöntekijöiden kanssa. Niin asiakaskunta kuin työntekijätkin ovat pääosin saksaa puhuvista maista. Ruoka on paikallisista raaka-aineista, mutta jollain tapaa mukavasti keskieurooppalaisella mutkalla mukailtu. Tuntuu kuin olisimme luksuslomalla ulkomailla!

Näillä main Karhunpolkua, hieman reitiltä sivussa, on kolme eräkämppää, jotka ovat vuokrattavissa kesäkuun alusta lokakuun loppuun.

• Hähnijoen eräkämppä
• Puuruun eräkämppä
• Olkikosken eräkämppä

Neljäs vaelluspäivä:
Niittysärkän nurkka – Valamajoen autiotupa 26 km

Niittysärkän huikeat harjut saavat kaivamaan kamerat jo sadatta kertaa taskuistamme. Tämä on varmasti reissun hienoin harju. Eikun sittenkin tämä! Kolmannen vaelluspäivän tahmeus on tiessään, rinkan paino haihtunut eikä luvattu räntäsade ole vieläkään löytänyt meitä. Askel on kepeä ja kaikki on helppoa.

Änäkäisen virkistysmetsissä riittäisi sotahistoriallista tutkittavaa päiväksi ja toiseksikin, mutta kengillämme on nyt polkunälkä.

Vatsat vaativat jarruttamaan Laklaniemen laavulla. Laavulta lähdössä oleva ryhmä kohentelee meille tulet ja kertoo heitä ennen laavulla vierailleesta melojaryhmästä. Tätä juttua laatiessa löysin verkosta videon, joka saattaa olla kyseisen melojaryhmän retkeltä.

Lähistöllä on asunut karhunkaataja Väinö Heikkinen, joka siirtyi toisille karhustusmaille vuonna 2011. Väinon tarinointia voi kuunnella Joensuun jääkarhujen videotaltioinnin välityksellä.

Kuin varkain vaihtuu maisema metsästä satumaaksi. Olemme saapuneet Rasvasuo – Kitkasuon soidensuojelualueelle. Ympärillämme leijuu naavaruuhka. Muistan paikallisen retkikohdekuiskaajani suositelleen Rasvasuota ennenkin, mutta enhän voinut kuvitella, että paikka olisi näin upea! Kaiverran mieleeni suurin kirjaimin varustetun muistilapun: TÄNNE. PIAN. UUDESTAAN.

Astumme Valamajoen autiotupaan päivän viimeisten valohäiväleiden turvin. Saamme pikkuruisen tuvan omaan yksityiseen käyttöömme. Kamiina lämmittää tuvan niin vähäisillä puilla, ettei tulisijan levy ehdi ruuanlaittolämpimäksi. Vaikka tuvan toinen pääty on joskus ollutkin sauna, emme halua nyt saunalämmintä yösijaa ja siksi valmistamme illallisen kaasukeittimellä.

Vieraskirja kertoo reitillä kulkeneen uskomattoman monia pitkän matkan vaeltajia. Joku on lähtenyt Virolahdelta, joku jatkanut ainakin Hossaan asti. Kuinka monia sitkeitä poluntallaajia maassamme onkaan!

Taatelin kokoisin kirjaimin laadittu merkintä heinäkuulta 2020 siivittää hepuliin: ”Käytiin muijan kaa. Puhuu melonnan alkeista ja rakkaudesta. Veljet!!! Kannattaa mieluummin puhuu melonnasta. Sen huomion tein.” 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

Viides vaelluspäivä:
Valamajoen autiotupa – Otroskosken autiotupa 13 km

Maistelen joelle sukeltavilla portailla Valamajoen maukasta vettä. Muuttolintujen huutelut kiirivät jostain korkeuksista. Äänihuulet karheina hymyilen kannustusjoukoilta saapunutta viestiä, jossa kehotettiin kuuntelemaan myös luonnonääniä toistemme hölötysten välissä.

Olin jo kertaalleen torpannut vaellusystäväni ainoan toiveen. Hän on kaikkiruokainen, sitkeä ja alati hyväntuulinen, samat aatokset jakava, paras mahdollinen vaelluskaveri lokakuiselle polulle. Ystäväni erinomaisuudesta huolimatta en ensi-istumalla saanut hänen toivomaansa Otroskosken autiotupaa saunoineen mitenkään sopimaan suunnitelmaan. Tuvalta on vain viisi kilometriä reitin määränpäähän. Viimeisen viikon aikana kokoonpanomme kutistuu alkuperäisestä ja saamme näin yhden lisäpäivän käyttöömme. Palautan Otroskosken suunnitelmaan muistutellen itseäni: nautiskelemaanhan olemme lähdössä ja siksi muutaman kilometrin päivä on meille mitä mainioin päätösetappi.

Ihailemme lukuisia koskia. Mieli hypähtelee polulta kajakkiin tämän tästä. Näyttää jo siltä, että illaksi suunniteltu sienirisotto on vaihtumassa risotto-biancoksi. Päivä on edennyt lähes määränpäähän, kun kompastumme alaleukoihimme – polun yli levittäytyy uskomaton suppilovahverosektori!

Vilkaisu vieraskirjaan kertoo edellisen illan edesottamuksista. Saunaa on lämmitetty viitisen tuntia ja tupaa saman verran. Liekö tuossa tuoksinassa myös perunankuoria putoillut vahingossa pitkin pihaa? Laihoin toivein ryhdymme halkohommiin. Onnekseni mukanani on puille armoton halonhakkaajatar ja tulipesämestarinna. Hän tekee huolellisen sukelluksen halkovajaan ja löytää kelpo pöllit käyttöömme. Keskityn pieniin pilkkeisiin ja kaveeraan tuvan kamiinan kanssa.

Otroskoski kohisee pimeydessä. Sihisytämme kiuasta ja ihmettelemme, minkä mutkien jälkeen olemme näille lauteille päätyneet. Ystäväni taikahattu, mukana kulkenut iloinen sydvesti, on pitänyt sateen poissa polultamme. Saunojaa ei sade haittaa. Kastamme itsemme Jongunjokeen räntäsateessa.

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

Kuudes vaelluspäivä:
Otroskosken autiotupa – Siltakosken tulipaikka, Teljo 6 km

Heitämme haikeat heipat ensin reissun viimeiselle autiotuvalle, sitten koko Karhunpolulle. Päätepisteeseen saapuessa luulimme kai hetkeksi hengähtävämme? Ehkä paikallaan olisi pieni kehu ja kiitos? Mutta ei! Maalivaatteen sijaan vastassa onkin taulu, jossa esitellään lähiseudun kaikki houkuttelevat retkeilijän herkut. Viekoittelevimpana kaikista virnistelee taulusta Jongunjoen melontareittiselostus koskilistoineen ja laskuohjeineen. Vieressä viettelee jo ylläpidosta poistunut Petranpolku, jota pitkin pääsisi Kuhmoon ja sieltä UKK-reittiä pitkin Itärajan retkeilyreitille ja pian olisikin Hossassa. Inventoimme eväspussimme ja olemme jo vähällä peruuttaa paluukyydin.  

Aikatauluaan edellä saapunut kuski pelastaa meidät arjelle. Käärimme uudet haaveet rinkkojen päälle. Auton lämmityslaitteen hyristessä hyrisemme onnellisessa jälkivaellustilassa.

PS: Polun alku -sivuston mukaan Seikkailija-Pylkkänen suunnittelee parhaillaan 15439 kilometrin mittaista ja 390 päivää kestävää reissua Kanadan The Great Trail -reitille. En uskalla edes ajatella, mitä vaikutuksia tuosta reissusta palanneen miehen tarinoiden kuuntelulla voisi olla…

Karhunpolku ja miten sinne pääsee?

Karhunpolku ei ole rengasreitti, vaan lähtöpaikalta päätepisteeseen on noin 100 km autotietä. Joku reipas pyöräilijä kulki reitin edestakaisin, yhdet kevään urheilijat hiihtivät, kunnes lumi loppui ja palasivat polkujuosten. Harmillisen monen olen kuullut jättäneen tämän vaeltajan helmen väliin, kun kuljetusta ei ole järjestynyt. Tästä suivaantuneena kyselin paikalliselta Lieke Oy:n tutulta, että eikö löytyisi yhtään yritystä kuljetuksia hoitamaan. Löytyihän niitä!

Karhunpolku – kuljetuspalvelut maastopyöräilijöille ja vaeltajille

• Ruunaan retkeilykeskukselta järjestyy kuljetuspalvelut sekä pyöräilijöille että vaeltajille. Pyöriä voi kuljettaa 5–7 kpl. Lisätiedot: Ruunaa.fi
• Suomun luontotupa Patvinsuon kansallispuistossa järjestää kuljetuspalveluita. Lisätiedot: Luontoon.fi: Suomu
• Jongunjoen Matkailu järjestää kuljetusta Karhunpolulle maastopyöräilijöille ja vaeltajille. Kyytiin mahtuu neljä polkupyörää. Kuljetus onnistuu Teljoon, Ruunaalle, Patvinsuolle ja juna-/ linja-autoasemalle Lieksassa. Muutkin aloitus- tai noutopaikat Karhunpolulla onnistuvat. Lisätiedot: Jongunjoen Matkailu
• Ruunaan Matkailu kuljettaa molempiin suuntiin niin vaeltajat, pyörät kuin pyöräilijätkin. Lisätiedot: Ruunaan matkailu
• Eräkeskus – Wilderness Lodge: Up to six bikes, bikers, and hikers. Service in English and German, limited Finnish if needed.
• Erästely Canoe & Outdoors Kyydit niin patikoijille kuin pyöräilijöillekin Karhunpolulle ja muualle. Yhdellä kyydillä kulkee vaivatta kahdeksan henkilöä pyörineen, isommatkin ryhmät tilauksesta. Lisätiedot: Erastely.fi
• Loma-Kitsi: Vaeltajien kuljetukset onnistuvat, pyörien kuljetus ei onnistu. Lisätiedot: Lomakitsi.com
• JJVuokraus: Ei henkilökuljetuksia, mutta vuokrapyörien kuljetus kohteeseen onnistuu. Lisätiedot: JJvuokraus.com
• Kimppakyytimahdollisuus Lieksasta vaeltajille ja niille, joilla pyörä valmiiksi vuokrattuna paikanpäältä. Lieksa.fi/kimppakyyti
• Taksi Itä-Suomi, puhelin: 060 110 100. Ilmoita kuljetusta tilatessasi, mikäli sinulla on mukana maastopyörä, sukset tai muita tilaa vieviä matkatavaroita.

Karhunpolku-linkkejä

• Reitin .gpx-tiedosto: Infogis.fi/Lieksa (linkki suoraan tiedoston lataukseen)
• Metsäradion jakso, jossa Peltsi kertoo Karhunpolun juoksusta (jakson kesto 07:46)
• Upe Nykäsen Jalkaisin-blogissa tarinoita Karhunpolun vaellukselta

Muita kirjoituksia retkistä Pohjois-Karjalassa

• Lehtoukonhattu & luontopolku mystisen myrskyhatun jäljillä
• Avantouinti – kolmen saunan viikonloppu Pohjois-Karjalassa
• Karhunpolku – 133 km itäistä neulasmattoa lokakuussa
• Melontaretkellä Pohjoisen Saimaan saaristossa, Rääkkylässä
• Rääkkylän Saaristo Trail: Pyöräretkellä Pohjoisen Saimaan saaristossa
• Pohjois-Karjalan erikoisimmat majoituspaikat luontomatkaajalle
• Patvinsuon kansallispuisto – keväinen festivaalimatka
• Pöllöretki – ihan(an) pimeää puuhaa
• Kitee: Puoli vuotta pontikkapannujen perässä
• Pohjois-Karjalan parhaat etätyöpaikat luontoliikkujalle