Hyvää lukurauhan päivää! Suomen Kirjasäätiö kannustaa tarttumaan kirjaan helmikuun toisena sunnuntaina. Laki on hyvin salliva. Vain oman tai toisen lukurauhan häiritseminen on kiellettyä.

Lukurauhan päivän aattona päädyn häiritsemään omaa lukurauhaani selaillen puhelimelta menneen vuoden kuvakansiota. Ulkoilukuvien seassa on kuvia ruuista, kylteistä, kahveista ja kirjojen sivuista. Moni kirjasitaatti jää mietityttämään. Miksi pidin näitä lauseita lukuhetkellä tärkeinä, hauskoina, ajatuksia kutittelevina, jollain tavalla tallentamisen arvoisina? Jotkut kiidättävät välittömästi lukuhetkeen. Joku ote tuo mieleen kirjan tuoksun. Tämän kirjoituksen kuvat ovat pääosin näitä puhelimelta löytyneitä sekalaisia sivukaappauksia.

Löytyisikö seasta selkeitä teemoja? Lukumuistoja ylitse muiden? Lista kuvakansion mieleen nostamista lukumuistoista:

1. Hukkunut joululahja, josta riitti iloa pitkälle kevääseen

Jouluna 2017 sain siskoltani lahjaksi kirjapaketin. Jos ihan tarkkoja ollaan, sain lahjan vasta Nuutinpäivän tienoilla tonttujen toilailujen vuoksi. Sattuma koitui onnekseni. Lahjassa oli kolme kirjaa, jokainen omassa kääreessään. Jokaiselle kirjalle oli pakattu mukaan oma suklaalevy. Joulun lahjahuuman liennyttyä, en avannutkaan paketteja oitis, vaan hiljalleen, tarpeen vaatiessa. Nämä kirjapaketit loivat valoa ja iloa monen kuukauden ajan.

2. Jaettuja lukuiloja

Helmikuisella hiihtovaelluksella, Raippaluodon reunamilla, autiotuvan alakerrasta kuuluu kaino kysymys: ”Olisiko kenelläkään kirjaa lainata?” Ystävää täytyy auttaa hädässä, joten repäisen pokkaristani jo lukemani ensimmäiset kymmenet sivut ja lähetän alakertaan. Iloa voi jakaa myös paperin muodossa.

Kesälomalla mietimme reissuystävän kanssa sekunnin puolikkaan ajan, ryhdymmekö riitelemään juuri kaupan hyllyltä löytyneestä, molempien kädet tärisemään saavasta kirjasta, vai ostammeko molemmille omat. Tästä ja muista tuon reissun jaetuista lukuelämyksistä elämöimme tässä podcast-jaksossa: Albania – toisenlaisten sankarittarien maa

3. Vahvoja seikkailijanaisia

Kesän vaellusreissulla kirjojen uumenista löytyneet mahtinaiset, Rose Wilderlane, Edith Durhan ja Rose Rasmussen olivat vasta alkusoittoa. Meidän hikoillessamme Albanian ja Montenegron vaelluspoluilla, Mia Kankimäki hikoili viimeisiä viilauksia Naiset joita ajattelen öisin -kirjaan. Tätä pään räjäyttävää lukuelämystä ovat monet kuvailleet, Aina joku kesken -blogi ehkä kaikkein parhaiten:

”En voi sanoa mitään, mikä kuvaisi Yönaisia niin kuten haluan minun sanoillani kirjaa kuvattavan, tai sitä värinää, minkä se sai sisälläni aikaan. Värinää, joka ei ole oikein lakannut vieläkään, ja jonka tunnistin edellisen kerran luettuani ruotsalaisen Bea Uusman Naparetken. En nyt kirjoita mitään siitä, miten viisaasti Kankimäki itse kirjoittaa, miten järkkymätön ja tyyni on hänen lauseensa, kaunis niin, että se puhaltaa Afrikan hiekat kasvoilleni, renessanssiajan naistaidemaalarien siveltimet omaan käteeni, tulee paperista ulos ja irti ja liimautuu ajatuksiini kiusallisen kärpäspaperin lailla, kiusallisen siksi, että rakastan kaikkea mitä Yönaisissa luen.”

Kyllä. rakastan.

Yönaiset-kirjaa hehkutin jo viime joulukuun lahjavinkit-kirjoituksessani.

4. Balkan sivuilla ja kansien väleissä

Viime kuukausina olen löytänyt itseni käsittämättömän monesta eri Balkanin kolkasta ja Adrianmeren vesiltä. Mukana on kulkenut aina joku alueesta kertova kirja.

Podcastissa mainittujen seikkailijattarien kanssa samaan nippuun sopii hyvin vahva, nuorempi kirjailijatar Zlata Filipović. Zlatan päiväkirja – Nuoren tytön elämä Sarajevossa -kirjan nappasin ystävän varastosta siirtäessäni muuttolaatikoista kirjoja uuden kodin hyllyille. Muuttopuuhissa olin vielä  autuaan tietämätön tulevasta matkastani. Pian päädyin lukemaan kirjaa alle 20 kilometrin päähän Sarajevosta.

Kirja on ihan oikea, oikeasti piirityksen keskellä eläneen tytön päiväkirja. Kirjan alussa kirjoittaja on 5-luokkalainen, joka pohtii Madonna fan clubiin -liittymistä, seuraa Amerikan pop-top-listaa ja tekee kaikenlaista, mitä ikätoverinsa tekivät myös Suomessa. Sota muuttaa kaiken. Pianoläksyt jäävät soittamatta, kun tarkka-ampuja tähtää taukoamatta pianohuoneeseen. Veden tulo lakkaa, samoin sähkön. Puiston puut kaadetaan polttopuiksi.

Kirjasta lisää Timo Virtalan blogikirjoituksessa.

Kirjoja suoraan kypärään

Tämän vuoden Lukurauhan päivänä skinnaan mäkeä ylös jossain Italian vuorilla. Varastan hetken muulta maailmalta ja kuuntelen kypärässäni ystävän vinkkaamaa, samoille seuduille sijoittuvaa Luca D’Andrean Rotko-kirjaa. Illalla sukellan makuupussiini ja annan jakamattoman huomion vahvasti vanhanaikaisiin kansiin painetulle kirjalle.

Aikaisempia kirjoituksiani lukemisen ihanuudesta:

• Luuvalo ja lukemisen ihanuus
• Tarahumalassa Syntynyt juoksemaan -kirjan innoittamana