Viime vuoden pimeimpänä hetkenä sain päähäni ajatuksen 100 kilometrin mittaisesta pyörälenkistä. Mitä kiinnostavaa löytyisi 50 kilometrin päästä? Näin päädyin polkemaan kolmen muun iloisen kanssa Suomen kuuluisimmalle tammelle.

Hyvät ideat poikivat aina uusia. Polkiessamme tammelle, ylitimme Siuntiojoen Sjundbyn linnan kohdalta. Kosken pauhussa hämmästelimme: Mikäs joki tämä on? Tännehän täytyy palata meloen!

Siuntiojoen todellinen lähtöpiste on Nummelan Enäjärvellä. Lukuisat reissuraportit kertovat alkumatkan tarjoilevan satoja puunylityksiä. Päätämme jättää kahluusaappaat ja raivaussahat kotiin ja tipautamme kajakit veteen Vanhan Pappilan lähellä olevalta laiturilta.

Tämä ei ole riippumatto. Tämä on lisähymy tilanteisiin, joissa oma ei riitä kuvaamaan tunnelmia.

Auton sai helposti parkkiin tien varteen aivan laiturin lähistölle.

Retken tunnelmaan kuuluivat kanssamme joessa hiljalleen reissaavat lehdet upeissa syysväreissään.

Runsasta sadetta ja rankkaa tuulta vilkuttivat meteorologit ennusteissan. Toistaiseksi on aina kannattanut unohtaa ennusteet ja lähteä retkelle. Niin tälläkin kerralla. Aurinkolaseja kaipasin, kurahousut jäivät käyttämättä.

Molemmat melontapäivät olivat todella tuulisia. Sipoojoki lipuilee syvässä uomassa, eikä tuulta huomannut, kuin avonaisilla järviosuuksilla.

”October, my favorite color!”, huudahti joku Instagram-postauksessaan. Lokakuun loiskeessa on hyvä olla.

Rauhallisella joella leppoisasti meloessa ehtii miettimään monenlaista. Kuten esimerkiksi:
Jostain täältä saa kuuluisaa jäätelöä. Mistä?
Sjundbyn jäätelö myy oman tehtaan jäätelöä kesäkaudella linnan vanhassa viljamakasiinissa, aivan padon lähellä. Jäätelötehtaan herkullinen tarina (Kauppalehti.fi)
Mikä tämä upea linna on? Asuuko täällä joku?
Kyllä asuu. Siksipä pihapiiri toivotaan jätettävän rauhaan. Linnan historiaan voi tutustua videotarinan kautta, jos uskaltaa. Video paljastaa, että paikassa asuu myös sitkeä kummitus.
Onkohan täällä krokotiilejä?
Todennäköisesti.
Sjundbyn linnan meijerirakennuksen seinässä on kirjoituksia venäjäksi. Mitä niissä mahtaa lukea?
Espoon-Kauniaisten Akateemiset Naiset ry:n sivusto paljastaa: ”Pitkässä seinässä on neuvostosotilaan ohjesäännöt. Lyhyessä seinässä kehotetaan valppauteen ja kehutaan Neuvostoliiton saavutuksia. Teksti on paikoin hyvin haalistunutta ja vaikealukuista, ja kuulemma huonoa venäjää. Joku venäläisemigrantti on joskus sanonut, että hän kyllä pystyy lukemaan ja ymmärtämään tekstin, mutta hän ei suostu noin ruokotonta tekstiä kääntämään.”
Huikea on myös Helsingin Sanomien tarina linnassa syntyneestä pojasta, joka hiihtää takaisin kotiinsa venäläisten lähdettyä vauhdilla matkoihinsa.
Syksy on ehdoton suosikkini, mutta millaista täällä olisi kesällä?
”Alkukesän hiljaisina iltoina tuomet ryöpyttävät rannoilla kukkiaan ja laulutaiturit antavan elämäntäyteisiä konsertteja.”, raportoi Raija Hentman Etelä-Suomen Retkeilyopas -kirjassa. Pyörryttävän upean kuuloista.

Vanhan Pappilan lähtöpaikalta emme suunnanneet suoraan etelään vaan meloimme sekä Karhujärven että Kirkkojoen haaraa niin kauan kunnes eteneminen olisi vaatinut nousemaan kajakista.

Matka Karhujärvelle katkesi tässä kohdassa. Joki oli tarjonnut jo monta hauskaa leikkipaikkaa: pieniä puita ja virtauksia. Juuri sopivan haastavia ja hauskoja.

Sjundbyn linnan kohdalla pato ohitetaan kajakkeja maitse kantaen. Kantomatka ei ole mahdoton. Molemmissa päissä on erittäin hyvät laiturit. Melojia hemmotellaan.

Siuntiojoen varret ovat uskomattoman erämaisia ja vähämökkisiä, vaikka ajomatkaan pääkaupunkimme ytimestä ei kulu tuntiakaan.

Kahden auton taktiikan sijaan päätämme kävellä retken päätteeksi hakemaan ainoan autoa pohjoisen Pappilasta. Siuntiojoki on upea meloen, mutta pieniä teitä mutkitteleva kävelyreitti tarjoilee sekin kauniita kartanomaisemia ja monenlaista ihmeteltävää. Pikkalan ABC:ltä napattu munkki kädessä ja kahvi toisessa näemme mielikuvituksellisen puutalon. Portti on rakennettu jättimäisistä värikynistä. Pihapiiri kutsuu kurkkimaan. Postilaatikossa lukee ’Harjanne’. Voisiko täällä asua Minttu-kirjojen äiti? Kyllä! Turun Sanomien juttu opastaa: ”Kirjailija Maikki Harjanteen kotia ympäröivät heinäseipäät on teroitettu kynän näköisiksi ja maalattu kirkkailla väreillä. Jo aita kertoo, että talossa asuu maankuulu satutäti.”

Sulku erottaa joen makean veden meren suolaisesta. Käyttö on onneksi helppoa: liu’u sulkuun ja vedä narusta.

Kuka eka merellä?

Yhdestä seikkailusta poikii aina kolme uutta. Tuomien tuoksu ja lintujen konsertto joella olisi ehkä liian huumaavaa. En pysyisi tolkuissani. Mutta millainen olisi joulukuu juuri ennen jäiden tuloa?

Muiden tarinoita joelta:
Henri Korhonen: Siuntiojoki päästä päähän meloen
Retkipaikka.fi: Voivatko nämä maisemat olla Suomesta?
Elokuva Siuntiojoesta: Joen lumo
Retkipaikka.fi: Suitilan kartanolinna

Linkkejä:
SE Action vuokraa kajakit tarvitseville