Maailma on ihmeellinen paikka. Yksi sähköposti tuntemattomalle voi johtaa suureen talviseikkailuun. Kiitin Utö-juttuni jakanutta Live now – dream later -blogin Saanaa. Hetkessä kilahti postiini iloinen viesti: ”Hyvä kun laitoit viestiä. Olisi tiedossa yksi reissu, mikä saattaisi kiinnostaa sinuakin. Jos haluat liittyä seuraan, 4.– 6.11. pääsisi (mahdollisesti myrskyisälle) jääkarhupurjehdukselle Saaristomerelle.” Tällaisille kutsuille olen täysin vastustuskyvytön. Näin päädyin purjehtimaan isommalla veneellä ja kylmemmälle merelle kuin koskaan ennen.

Kun paksun, pollariin kiinni jäätyneen köyden saa vihdoin taivuteltua irti, on seuraava kysymys: miten koilataan rautakanki?

Meripartiolippukunta Kupittaan Henrikinpoikien s/y Henrika viipyy lähtöperjantaina laiturissa suunniteltua kauemmin. Kahdeksan vierailevaa gastia sekä viisi partiolaista ovat ajallaan aluksessa, mutta kaikki vesitankin täyttämiseen tarvittava on jäässä. Saamme ensimmäisen oppitunnin arktisesta purjehduksesta.

Tuuli pitää vapaata perjantai-illan verran. Kone kuljettaa meitä lähes tyhjällä merellä. Ohi kelluu keltaisena hehkuva, Ruotsiin matkaava lautta. Päidemme päällä roikkuu satumainen tähtitaivas. Olo on hyvin epätodellinen.

Tämän huurteisen makkaran alla nukuin perusmakuupussissa hyvin onnellisena ja lämpimässä.

Ulkona narisee pakkanen. Pentterissä meille kokataan jo aamiaista.

Perusmanööveri?

Vinssit jäässä. Suostuivat yhteistyöhön pienen nitkuttelun jälkeen.

Lauantain purjeidennosto paljastaa s/y Henrikan todelliset mittasuhteet. Kaikki on käsittämättömän suurta. Purjeen ratsastajat ovat vaaksani mittaiset, isopurjeen nostimen kiinnittääkseen täytyy ensin kiivetä pieni matka mastoon, köyden koilaaminen ei ole taito- vaan voimalaji. Yhdessä tehden kaikki kuitenkin toimii ja etenemme leppoisasti auringonpaisteessa.

Arktisen kelin ja valtavan veneen osasinkin ajatella. Eniten yllätti erilainen purjehduskulttuuri. Olen päässyt vasta aikuisena sukeltamaan veneilyn maailmaan, mutta tehnyt sukellukseni täysin kilpapurjehduksen kautta, tiukkaan venekuriin tottuen. Partiolaiset lähestyvät lajia aivan eri reunalta. Puren kieltäni, etten paasaisi, miten asiat ”oikeasti” tehdään. Purjeet nousevat ja laskevat, käännökset sujuvat, purjehdimme pimeässä taitavasti, kaikki pääsevät osallistumaan haluamallaan tavalla, rantaudumme tyylikkäästi kovassa kelissä. Ei olekaan olemassa oikeaa ja väärää – on vain erilaisia tapoja siirtyä satamasta toiseen.

Kupittaan Henrikinpoikien nuoret partiolaiset ovat uskomattoman fiksua ja reipasta sakkia. Ovat selvästikin tottuneet opastamaan lapsia lajin pariin. Meitä opastetaan lempeästi, ruokitaan tasaisesti, annetaan touhuta, mutta selvästikin vahditaan, ettei kenenkään sormet jää ikävään väliin tai pelastusliivit auki. Saamme olla viikonlopun ajan isoja, hyvin hoidettuja, punaposkisia, toppahaalarisia kakaroita.

Lauantai-iltana tuuli yltyy todella viuhuvaksi. s/y Henrika pysyy laiturin kyljessä vakaana. Ulkona möyryää maailma, sisällä me onnelliset villapallerot syömme lohta kynttilänvalossa.

Sunnuntai opettaa uusia termejä. Tuulen noustua purevaksi vaihdamme keulaan pienemmän purjeen. Kuuntelen ohjeita, mutten saa lausetta toimimaan päässäni. Miten keulaan voidaan nostaa genuan tilalle jiippi (=myötäkäännös)? Touhuun tulee järkeä, kun ymmärrän, ettei kyseessä olekaan jiippi vaan jib. Sekaannus on omassa päässäni. Vanhan pois ajattelu hidastaa ymmärrystä. Partiolaiset ovat tottuneet kouluttamaan lapsia, joten kieli on oikeasti selkeää. Purjehdusjargoniaa arastelevalle tämä vene on hyvä paikka. Styyraa ja paaraa ei mainita edes autettuna – on vain oikea ja vasen ja loputon määrä kärsivällisyyttä.

Rukkaset kädessä kaikki manööverit vaativat hieman enemmän aikaa.

Aallokko roiskii vettä kannelle, pakkanen jäädyttää keulaan kiiltävän luistinradan. Purjeenvaihdossa konttausasento on kaikkein viisain. Kuljemme päivän turvaköysillä elämänlankoihin kiinnitettyinä.

Blogaajien pulinatauko

Reissua edeltävällä viikolla hampaani kalisivat kylmästä jo pelkkää sääennustetta katsellessani. Onnekseni olin saanut hyvät vinkit aiheen mahdollisesti parhaalta asiantuntijalta, seikkailupurjehtija Kari ”Ruffe” Nurmelta. Erityiskiitos Ruffelle karvareuhkalakkivinkistä! Ilman uutta reuhkaa pääni olisi vieläkin jäässä. Triplavillauhousuissani en palellut kertaakaan viikonlopun aikana.

Yhtäkkiä olemmekin takaisin rannassa. Olo on kuin vuoristoradassa viilettäneellä: adrenaliini kohisee, tukka tuulesta takussa, posket hehkuvat innosta ja tekee mieli kiljua: kierros vielä! Mia kiteyttää tunnelmat kirjoituksessaan: ”Kotiin tullessa oli olo, että olin saanut ajaa koko viikonlopun huvipuiston kaikilla laitteilla.” Kyllä, me olimme riemukkaalla rannekereissulla!

Jääkarhuseikkailuun liittyviä linkkejä:

• Onnellisen tädin treeni: Talvi alkoi jääkarhupurjehduksella
• Saanan blogi: Live now – dream later
• s/y Henrika
• Seikkailupurjehtija Kari ”Ruffe” Nurmi
• Tarina siitä, miten päädyin purjehtimaan: Solmu, joka vei seikkailuihin
• Reissuraportti kesäkuun 2016 Espoo-Suursaari-kisasta: Suursaari Race eli sinne ja takaisin

Pääsin mukaan Jääkarhupurjehdukselle Dokk.fi-veneilypalvelun kutsumana. Kiitos tästä elämyksestä!