”Missä olitte luistelemassa?” kysyy lähes aina joku, kun julkaisen kuvan retkiluistelusta. Riippumatta siitä, kuinka hyvin henkilön tunnen tai kuinka suloisena, läheisenä ja fiksuna kysyjää pidän, vastaan aina samalla tavalla. En kerro. En kerro, koska haluan nukkua yöni hyvin. En kerro, koska haluan että ihmiset pysyvät hengissä.

Viikko alkoi upeasti. Maanantai-iltana löytyi niin jäätä kuin kavereitakin. Maanisen mahtava maanantai.

Bodomin heikoilla jäillä

”Igår var jag ute på sjön och gjorde det jag älskar mest så här års.
Jag åkte skridsko. Det sjöng i isen.
Medan jag åkte norrut längs den östra stranden, såg jag läkarhelikoptern flyga över sjön.
Någon hade skrinnat genom isen på den västra sidan, och drunknat. 
Och det är fruktansvärt, olidligt, hjärtskärande sorgligt.”
Svenska YLE: ”Man glider fram på skridsko och får höra att man är galen”

Kolme vuotta sitten julkaistussa jutussa Bettina S kertoo julkaisseensa kuvia Bodomilla luistelustaan, kaikesta siitä ilosta ja riemusta. Tuskin hukkunut luistelija oli hänen kuviaan bongannut, marssinut luistinkauppaan ja sieltä heikoille jäille. Kyseisellä jäällä oli samana päivänä monia muitakin ulkoilijoita. Vastuu ei ole Bettinan, vastuu on jäällä liikkujan.

En kuitenkaan halua olla se, joka joutuu koskaan miettimään, seurasiko joku minua. En halua kantaa rintalastan takana vastuuta siitä, että joku ilman varusteita, kaveria ja taitoja kulkeva seuraisi jälkiäni ja jäisi jäihin.

Se olisi todellakin hjärtskärande sorgligt.

Pelasta hampaasi. Nosta naskalit riittävän ylös. Kaulan korkeudella ne eivät hajota hampaitasi, jos kaadut. Tänäänkin näin liian monta naskaleita lähempänä napaa roikuttavaa luistelijaa.

Retkiluistelukavereille samat some-säännöt

Joskus luistelupaikkaa kysyy joku, jonka tiedän omaavan tarvittavat taidot ja varusteet. Heillekään en vastaa julkisesti. Kaikki some-kanavani ovat täysin julkisia. En voi tietää, kuka muu lukee kommenttini ja lähtee jäälle, joka on osittain maailman upeinta, läkähdyttävän kauniisti laulavaa jäätä, ja josta 20 % kantaa vain koppakuoriaista.

Torstai-iltana hyvässä seurassa. Tämän kallion edustalla oli sekä luistelijan kestävää että kestämätöntä jäätä. Upea ilta.

Miten päästä jäälle?

Olen täysin, umpisekopäisen rakastunut retkiluisteluun. Laji tarjoilee käsittämättömän kattauksen ulkona liikkumista ja luonnon ihastelua. Suosittelen lajia ihan kaikille. Lajin pariin pääsee turvallisimmin osallistumalla Suomen retkiluistelijoiden kursseille. Olen itse kulkenut tämän samaisen koulutuspolun. Olen ikuisesti kiitollinen tälle seuralle, jonka ansiosta olen oppinut ja kokenut jotain sellaista, mitä en joitain vuosia sitten tienyt olevan olemassakaan. (Lue ohjeet täältä: Miten liittyä Suomen retkiluistelijoiden jäseneksi?) 

Jos uuden lajin opettelu ei mahdu talveesi, mutta haluaisit silti päästä kiitämään jäälle, kannattaa nauttia valmiiksi auratuista ja turvalliseksi todetuista radoista. Erittäin ihailtavaa työtä tekevä vapaaehtoisporukka pitää Kauniaisten Gallträskillä rataa auki koko talven. Kausi käynnistyi tänään. Tunnelmat ja jäätiedot löytyvät KOLE.ry:n Facebook-sivulta.

Lisää ulkoratoja niin Suomesta kuin Ruotsistakin löytyy Suomen retkiluistelijoiden kaikille avoimelta kartalta.

Luistelijan tärkein turvavaruste: kaveri.

Retkiluistelija – ei tavattavissa hyvän jään aikana

Nyt se on täällä. Retkiluistelukausi. Onnellinen, hullu kiilto silmissäni selaan retkiraportteja, jäätietoja ja sääennustetta. Yllytän ystävät mukaan. Ehkä sinutkin? Jos en vielä tänään, niin ihan heti, kun olet käynyt kurssit ja tiedän että osaat ja haluat pelastaa minut.

Perjantaista lauantaihin osoitin rakkautteni jäätä kohtaan nukkumalla jään päällä.

Täydennys 14.1.2018
Twitterissä arvostamani ulkoilman ja mm lumiturvallisuuden ammattilainen nostaa esiin hyvän näkökulman: ”Aiheesta ei oikein löydy onnistuneita esimerkkejä, jossa rajoittamalla tiedon saantia ja yrittämällä kontrolloida ja moderoida sitä, olisi oikeasti onnistuttu lisäämään turvallisuutta.”

Mitä tapahtuisi, jos vaikkapa Suomen retkiluistelijoiden jäätiedot avattaisiin kaikille? Malttaisiko jokainen kulkija lukea myös tekstin, eikä tuijottaisi vain vesistölle annettua värikoodia? Liikkuisi ajatuksella ja huolehtisi niin omasta kuin kaverinkin turvallisuudesta? Alla muutama esimerkki (hieman muokattuina) tämän viikon jääraporteista eri vesistöiltä:
Punainen: ”Pääosin jäässä, ei kanna, 4-5 cm paksu, teräsjää”
Sininen: ”Hieno pinta. Isot tuuliavannotkin jo jäässä. Lännen avantouintipaikat kierrettävä kaukaa.”
Vihreä: ”Vihreä väri viittaa vain järven kapeaan osaan, siellä hyvää teräsjäätä. X-paikalta länteen mennessä niemenkärjen kohdalla jää ei vielä kanna, joten kuljettava kannaksen yli.”

Voiko seura ottaa vastuun jäätietojen jakamisesta? Mitä tapahtuisi, jos yksittäinen henkilö perustaisikin alustan, jolle kaikki voisivat jakaa jäätietoja?

Jäällä liikkumisessa eniten huolestuttaa ajattelemattomuus. Liian usein näen kysymyksen: ”Joko jäät kantavat?” Kysymys sysää vastuuta vastaajalle. Luonnon jää elää jatkuvasti, useimmiten jossain on reikä. Ei ole hetkeä, jolloin kaikki luonnonjäät kantavat.

Miten ja missä jaettu tieto edistäisi eniten jäälläliikkujien turvallisuutta? Kannustaisi liikkumaan posket punaisina upeassa luonnossamme?

Kiitos, kun luit tänne asti! Luethan myös tähän tekstiin kirjoittamani jatko-osan: Missä retkiluistelin tänään? Osa 2

Linkkejä Suomen retkiluistelijoiden sivuille

• Pakolliset varusteet 
• Asiallista asiaa turvallisuudesta 
• Miten liittyä Suomen retkiluistelijoiden jäseneksi?

Muita kirjoituksiani retkiluistelusta

• Riemukasta retkiluistelua
• Retkiluistelu on kuin sienestystä
• Rakkaudesta lajiin
• Retkiluistelua ja lintubongausta
• 5 virheajatusta retkiluistelusta
• 10 tunnausvinkkiä retkiluistelijalle
• Retkiluistelija sairastui jäähulluuteen
• Retkiluistelua Ruotsissa

Suuri siivu luisteluretkistäni vierähtää luontoa ihmetellessä. Tässä luennoin sammalesta. Kuva: Helena Skogman