Title Image

Blog

Muun maan mustikat ja grönlantilainen kasvimaa

”Mitä marjoja nämä ovat?” kysyn, kun maistelen Islannissa skyrini päälle pudottelemiani, erehdyttävästi mustikkaa muistuttavia marjoja.

”Blueberries”, vastaa islantilainen.

”Mutta nämä eivät maistu mustikoilta.” tivaan.

”Ehkä sekaan on eksynyt muita marjoja.” hän toteaa olkiaan kohauttaen ja keskittyy suklaakakkuunsa.

Bog bilberry flowers in Greenland. Photo: Terhi Jaakkola

Muun maan mustikoita.

Grönlantilaisessa aamiaispöydässä törmään samaan makuun ja sanailuun.

”Mistä marjoista tämä hillo on tehty?”

”Blueberries”, vastaa mies.

”Mutta tämä ei maistu ihan mustikkahillolta.” tivaan taas.

Grönlantilaisten vuorien rinteitä kontatessa päädyn saman mysteerin ääreen. Matalassa varvukossa on kanervaa, variksenmarjaa ja monta tuttua sammalta, mutta mikä on tämä melkein mustikka, mutta vähän juolukka? Kukat ovat kuin mustikan, mutta lehti kuin pieni pyöreä imitaatio juolukasta?

Bog bilberry in Greenland Photo: Terhi Jaakkola

Bilberry, blueberry or something else?

Miltä maistuu mustikka?

Illallispöydässä yritän uudellen. Oletteko nähneet näitä melkein mustikoita? Mitä ne ovat? Katseet kertovat sanailuni kuullostavan saivartelulta. Eivät ymmärrä, että maailmani järkkyy! Kuinka monen maailmankansalaisen kanssa olen puhunut elämäni aikana englanniksi mustikoista käyttäen sanaa ’blueberry’. Voisiko olla niin, että metsissämme kasvava marja onkin jotain muuta? Tuoko sana ’blueberry’ sittenkin eri maun kuulijan kielelle?

Arktinen aurinko kypsyttelee kukat raakileiksi. Viimeisen grönlantilaisvaelluksen varrelta löydämme vihdoin pienistä vihreistä omenoista sinisiksi muuttuneita marjoja. Ei, nämä eivät ole mustikoita! Maku on hyvä, mutta erilainen.

Grönlantilainen juolukka Kuva: Terhi Jaakkola

English: Bog bilberry, Latin: Vaacinum uliginosum, Finnish: Juolukka, Icelandic: Bláber

Säästän ympärilläni olevat sinertäviltä sanapoliisipohdinnoiltani ja ostan kasvikirjan. Kirjan avulla tunnistan lajin: Bog bilberry, Vaacinum uliginosum – siis juolukka! Mutta miljoonasti makeampi kuin kotoisan suonpielestä napattu mauton ja väheksytty marja. Tanskalaisilla on marjalle kaksi nimeä, jotka ovat suoraan käännettyinä: grönlantilainen mustikka ja suopallit.

Luontoportti.com opastaa: ”Meikäläisen juolukan marja on kyllä muualla pohjoisella pallonpuoliskolla kasvaviin lajitovereihinsa verrattuna vetisempi, mutta väitteet sen myrkyllisyydestä ovat pelkkää pötyä. Samoin uskomus, jonka mukaan juolukkaa syömällä saisi matoja mahaansa tai rumia lapsia on syytä jättää omaan arvoonsa.” 

Mutta miksi Islannissa syömissäni pakastemarjoissa oli enemmän tuttua? Jatkan internetin mustikkametsikössä samoilua. Vihdoin löydän etsimäni mustikkamätästiedon. Kun islantilainen sanoo omalla kielellään ‘bláber’, tuntee hän suussaan paikallisen, makean juolukan maun. Blåbäreistä puhuttaessa minä taas ajatellen Islannissakin kasvavaa marjaa, jonka tuntevat nimellä ’aðalbláber’, joka taas englanniksi on ’bilberry’. Aðalblábereja kasvaa Islannissa eniten koillisessa eli juuri siellä, missä joulukuussa paikallisia pakastemarjoja maistelin.

Meniköhän tämä nyt oikein? Kuka tietää? Kommentoithan ja korjaat!

Crowberry in Greenland Photo: Terhi Jaakkola

English: Crowberry, Latin: Empetrum hermaphroditum, Finnish: Variksenmarja, kaarnikka, Icelandic: Fjallakrækilyn

Pohjoisen toinen tumma herkku: Variksenmarja

Kesäkuussa viehkoina kukkineet vaaleanpunaiset vanat muuttuivat heinäkuun kuluessa mustiksi muhkuroiksi. Pohjoinen versio variksenmarjasta on eteläistä maukkaampi. Heinäkuun ajan marjat jatkavat pullistumistaan. Sitkeimmät säilyvät syöntikelpoisina lumen alla jopa seuraavaan kesään asti.

Common harebell, Lapinkissankello Grönlannissa Kuva: Terhi Jaakkola

English: Common harebell, Latin: Campanula gieseckiana, Finnish: Lapinkissankello, Icelandic: Bláklukka

Lisää sinistä syötävää: Kissankello

Kesäkuun lopulla Etelä-Grönlantilaisessa maastossa kulkiessa voi huomata kainosti nuokkuvia sinisiä nuppuja. Pysähdyn ihastelemaan kontilleni. Miten täällä karun arktisen varvukon keskellä voi olla jotain näin hentoa ja kaunista? Hiljalleen sinisiä nuokkujia ilmestyy lisää ja lisää.

Tunturikissankello, campanula rotundifolia groenlandica Kuva: Terhi Jaakkola

Tunturikissankello, campanula rotundifolia groenlandica

Grönlannissa kasvaa kaksi kissankelloa: lapinkissankello (campanula rotundifolia gieseckiana) ja tunturikissankello (campanula rotundifolia groenlandica). Näistä ensimmäinen kasvattaa yksikukkaisen varren, jälkimmäisen varressa on useampi kukka.

Muistelen parin vuoden takaista kesäaamua Kolilla. Halusin poimia äitini juhliin luonnonkukkia. Mielessäni rönsyilivät monenkirjavat kukkasaavit, mutta viileä alkukesä tarjoili lähinnä villiä vihreää. Mikä riemu silloin oli löytää yksi kissankello!

Grönlantilainen kissankellomeri Kuva: Terhi Jaakkola

Kissankellomeri peittää maiseman

Grönlannissa opin kaikkien tämän suvun kukkien olevan syötäviä. Maistelen ensin varovasti. Saako jotain näin kaunista syödä? Kuin puraisisin keijun kahtia. Maussa on makeaa hernettä, jotain kesäistä ja kovin koukuttavaa. Kiipeän vuorelle ihailemaan auringonlaskua ja kahmaisen kourallisen kukkia suuhuni lähes joka askelella. En voi lopettaa. Voisinko jäädä nelinkontin rouskuttamaan?

Common harebell, Campanula gieseckiana and fork Photo: Terhi Jaakkola

Muista maistaa!

Heinäkuu on jo pitkällä kun huomaan, että maisema on muuttunut aivan siniseksi. Tätä sinistä keijumerta en pysty ahmimaan, vaikka en muuta tekisikään. Kuulen paikallisten valmistavan kelloista hilloa. Ehkä näiden syöminen ei olekaan syntiä.

Kasvikirja kertoo kukan symboloivan kestävyyttä ja sitkeyttä rakkaudessa.

Väinönputki ja ruusujuuri – lautasen vihreät villit

Angelica in Qaqortoq, Greenland Photo: Terhi Jaakkola

English: Angelica, Latin: Angelica archangelica, Finnish: Väinönputki, Icelandic: Ætihvönn

Grönlantiin matkatessa olin varautunut syömään tulevat viikot vain kalaa ja kuivamuonia. Majapaikastani olisi lähimpään puotiin pitkä venematka. Perunan kilohinnan kuultuani sanoin mielessäni heiheit myös tomaateille ja kurkuille. Hiljalleen opin katsomaan jalkoihini. Lähes kaikki luonnossa kasvava on Grönlannissa puhdasta ja syötävää.

Monipuolisimmaksi herkuksi osoittautui väinönputki. Väinö on Grönlannissa helppo kaveri. Suomessa voi varomaton poimia hieman samankaltaisia, myrkyllisiä kasveja. Grönlannissa on tarjolla vain tämä yksi, ihan villi ja ihana.

Alkuun pilkoin lehtiä salaattiin, sitten pikkelöin kukkia, lopulta lisäsin vartta kuullottaen sipulin jatkeeksi ja lopulta tein putkista raparperipiirakan ohjetta seuraillen jälkiruokaa, joka katosi ensin kermvaahdon alle ja sitten mahoihin.  Maku vaati hetken totuttelun, mutta nyt olen koukussa. Arvokkaimmat aarteet ovat lukemani mukaan juuressa. Tämä osa on vielä testaamatta.

Kun Suomessa syömme raparperia sokeriin vartta kastaen, syövät grönlantilaiset väinönputkea samaan tapaan.

Roseroot in Greenland Photo: Terhi Jaakkola

English: Roseroot, Latin: Rhodiola rosea, Finnish: Ruusujuuri, Icelandic: Burnirót

Salaatinsekaan heittelin Grönlannissa myös ruusujuuren lehtiä. Suomessa vähemmän hekumoitu ruusujuuri on tunnettu maailmalla lääkkeenä kaikkiin vaivoihin jo ennen ajanlaskumme alkua. Kasvin ruusuisuus löytyy juuren tuoksusta.

Chamerion latifolium, naalinhorsma Kuva: Terhi Jaakkola

English: Broad-levaed willowherb, Latin: Chamerion latifolium, Finnish: Naalinhorsma

Naalinhorsma ja suolaheinä – punaista pöytään

Tuttuakin tutumman maitohorsman pohjoinen serkku tunnetaan myös nimellä köyhän miehen parsa. Grönlannissa horsman kaunis nimi: niviarsiaq tarkoittaa nuorta tyttöä. Kasvi on Grönlannin kansalliskukka. Helpoin tapa hyödyntää kasvi ruokapöydässä on heittää kourallinen kukkia salaatin päälle. Onpa kasvia käytetty jopa tupakankorvikkeenakin. Tyydyn paistelemaan parsana.

Niittysuolaheinä ja töppövilla Kuva: Terhi Jaakkola

The dark red on right: English: Common sorrel, Latin: Rumex acetosa, Finnish: Niittysuolaheinä, Icelandic: Túnsúra

A- ja C-vitamiinit voi poimia niittysuolaheiniköstä, mutta nyt taitaa olla jo liian myöhäistä. Kun kasvi kukkii, säilyy maukas kirpeä maku, mutta vitamiinit katoavat kukinnan mukana.

Arktisen teen aineksia Kuva: Terhi Jaakkola

Poimulehti, tunturikoivu, kataja, juolukka ja ruusujuuri – ainekset arktiseen teehen.

Arktista teetä lempeästi keräten

Grönlantilaisen poroaseman rantaan, turkoosin poukaman päätyyn saapuu joka kesä tuttu hahmo. Kaj on katsonut verkolleen paikan jo vuonna 1988. Viikko alkaa verkkoja viritellen. Kun laatikkoon on kertynyt viitisenkymmentä nieriäfilettä, seuraa suolaus ja lopulta savustus. Kalojen savustuessa variksenmarjojen tuoksussa tarttuu kalastaja koriinsa ja astelee rauhallisesti rinteille. Savustusperinteeseen kuuluu talven teeainesten keruu.

Arktisen teen pääainekset ovat aina samat: tunturikoivun lehtiä ja katajan tuoreimpia osia. Muu makukimara kertyy aina tunnelman mukaan. Hyviä tarjokkaita ovat juolukanlehdet, ruusujuuri ja naalinhorsma. Myös tummaa jäkälää päätyy usein mukaan.

Tunturikoivu Grönlannissa Kuva: Terhi Jaakkola

English: Downy birch, Latin: Betula pubescens, Finnish: Tunturikoivu, Icelandic: Skógviður

Kun edellinen savu on sammunut, astelee kalastaja hiljalleen tulipaikalle ja sytyttää uudet oksat tuleen. Tähän paikkaan ja hetkeen hän kertoo palaavansa aina uudelleen talven kiireiden pureskellessa ohimoita. Teekuppi auttaa mieltä matkaamaan.

Tämän kirjoitettuani matkustan Islantiin maistelemaan sinisiä marjoja. Mielessä kummittelee erään lause, jossa mainittiin jopa kolmas sininen vuorten marja. Elokuun tuokoon tullessaan sinisuista sanasaivartelua ja monta herkkullista hetkeä pohjoisen mättäiköillä.

Onko muu maa enää mustikka?

Grönlantilaisen kukkatrilogian muut jaksot:

Täydennys tarinaan 11.8.2019

Olen juuri viettänyt yön islantilaisen variksenmarjavarvukon keskellä. Tepastellut takaisin autolle variksenmarjoja, mustikoita ja juolukoita maistellen. Etelä-Suomessa olen tottunut juolukan kasvavan suon laidoilla yli polven korkuiseksi. Islannissa juolukka asuu sulassa sovussa samassa mättäikössä mustikanvarpujen kanssa. Paikalliset poimivat juolukkaa siinä missä mustikkaakin. Yleisesti englanniksi rupatellessa käyttävät molemmista sanaa ’blueberry’.

Pohdintani tavoittaa laillani sanasaivartelusta innostuvan, kieliä ammatikseen kääntävän ja luontoakin ymmärtävän Matsin. Hän kommentoi:

”Olisiko kyseessä samaan heimoon kuuluva juolukka (vaccinium uligunosum), joka kasvaa varsin runsaana myös Suomen saaristossa ja Lapissa. Viihtyy siis tundramiljöössä. Marja on syötävä, vaikkei yhtä makea kuin mustikka, mutta sitä hyödynnetään ainakin toistaiseksi merkillisen vähän.

Bilberry on ymmärtääkseni oikea englanninkielinen nimitys eurooppalaiselle mustikalle (vaccinium myrtillus) kun taas blueberry on amerikkalainen mustikka (vaccinium corymbosum). Hämmennys on kuitenkin suuri ja molempia kutsutaan milloin miksikin.”

Tämä selvennys kuulostaa oikealta. Nyt olen saanut maistella arktista juolukkaa, suomalaista mustikkaa ja variksenmarjoja. Mutta mistä löytäisin lähimmän paikan, jossa voisin maistella suoraan luonnosta aitoa, oikeaa ’blueberryä’?

Millainen oivallus sinulle tuli postauksesta? Oletko jostain eri mieltä? Haluatko kysyä lisää? Kommentoi alle niin jatketaan keskustelua!