Title Image

Blog

Nuuksio Classic 2019 ultramatka Kuva: Poppis Suomela

Nuuksio Classic 2019 – päättymätön viikonloppu

Elokuussa tapahtui tahaton, virtuaalinen takaisinkytkentä. Onnittelen Anne Rauhamäkeä upeasta suorituksesta Kaldoaivin erämaan poluilla. Anne vastaa: ”Kiitos inspiraatiosta. Ilman sua ja sun blogia en olis tänne lähtenyt.”

Riippumatossa Nuuksio Classici -kisan aattona Kuva: Terhi Jaakkola, Endorfiininmetsästäjä

Kisapäivän aattoilta. Hyvää yötä!

Mitä ihmettä?! Kirjoitin reissuraportin vuoden takaisesta Kaldoaivi Ultra Trail -kärsimyksestä ensi sijaisesti itselleni. Yritin tallentaa julkisesti muistiin onnenhetkien lisäksi myös kaiken kylmyyden ja kamaluuden. Liimasin mukaan kuvan hetkestä, jolloin en pinnistämälläkään saanut aikaan mitään hymynkaltaista. Enkö kirjoittanutkaan kaikkea tätä?

Palaan kirjoitukseeni, löydän riveiltä Apulannan kappaleen Toinen jumala. Tuuppaan kuulokkeet liian syvälle päähän, volyymin vääriin lukemiin ja annan Toni Wirtasen tarinoida:

”Viime yönä minä ymmärsin
Että mitä se tarkoittaa
Et joku toinen on jumala
Ja minä en.”

Yhden varomattoman kappalevalinnan myötä suoniin kohisee tuttu, kuukausia nukkunut hinku. On päästävä ultraamaan.

Nuuksio Classic Kuva: Rami Valonen

Yhteisiä muistoja keräämässä Nuuksion aamussa Kuva: Rami Valonen

Penkki, perse ja enkeli

Kahdeksannen Nuuksio Classic -juoksun aattona avaan läppärini, kaivan esiin vanhat ja tutut muistilistat, salasanat, valokuvasäilöt ja kontaktit. Kaksi ensimmäistä vuotta osallistuin tähän polkujuoksutapahtumien klassikkoon numerolappu paidassani, sitten siirryin vapaaehtoisten riveihin. Nyt aion ahmia elämyksiä kreppinarun molemmin puolin. Lauantaina kuljen kisapaidassa, perjantaina ja sunnuntaina vapaaehtoisena.

Käytännössä vapaaehtoisuuteni tarkoittaa ylipitkää työpäivää ergonomiasta piittaamattomissa, mutta energisissä olosuhteissa. Puinen penkki naulaa viimeiset ruosteiset naulat vuosien hartaudella rakentamaani ja viime päivien autoilulla varmistamaani persejumiin.

Aamuntaikaa ja lampien usvaa Nuuksio Classicin poluilta käsin nähtynä Kuva: Terhi Jaakkola, Endorfiininmetsästäjä

Reitin lukuisat, sileät lammet oli koristeltu upeilla usvasiivuilla.

Illalla takareisien kireys soittaa päässä pirunviulua. Mietin millä turruttaa konserton yöksi – konjakilla vai kipulääkkeillä, mutta sitten näen enkelin. Enkeli näyttää ihan Andersilta. Tovin pyörittely miehen taikapöydällä saa ihmeitä aikaan. Hoidon päälle Päivi tankkaa Noshtin tiskin alta mustikkaista marmeladia kisaevääkseni. Leijailen onnellisena riippumattooni.

Nuuksio Classic Kuva: Poppis Suomela

Kohti itää ja auringonnousua Nuuksio Classic Kuva: Poppis Suomela

Alkutaival – autuasta ahdistusta

Aamupalapöydässä kokematon kannustaja kysyy: ”Miten te oikein näette siellä metsässä, kun tuollahan on ihan pimeää?” Vakuutan auringon nousevan tänäänkin.

Klo 5.50 olen lähtökarsinassa niin monissa koitoksissa yhteen hitsautuneen letkan kanssa. Maratonmatkalaiset starttaavat vasta klo 10.00 alkaen, me ultrataivaltajat jo ennen aurinkoa. ”Meillä on sitten sama turvasana kuin Kaldoaivissa”, kuulen letkaltani. Kukaan ei muista sanaa eikä käyttötarkoitusta.

Kuntoni on täysi arvoitus. Olen viimeisten kuukausien aikana maalannut taloja, korjannut aitoja, kätilöinyt karitsoita, siivonnut ja leiponut. Lenkit voi laskea yhden käden sormilla. Pyydän letkan insinööriä toimimaan selkosuomea puhuvana kellona. 37 kilometrin kohdalla on oltava, kun lähtölaukauksesta on kulunut kuusi tuntia ja 15 minuuttia. Vaadittu vauhti ei huimaa päätä, mutta Nuuksion polut eivät ole Suomen armollisimmat.

Ensimmäiset kilometrit ovat lupaavia: ”Olemme minuutin edellä aikataulua”, toteaa kellottaja. ”Nyt meillä on kolme minuuttia pankissa”, päivittää hän. Polun varsi on täynnä tuttuja. Kaikki kannustavat. Saamme halauksia, taputuksia. ”Ei oo enää paljon jälellä!” huuto naurattaa, kun kilometrejä on edessä 69 ja takana kolme.

Kolme juoksijaa Nuuksion poluilla Kuva: Jaakko Posti

Letkassa mukana myös pitkän matkan kanssamme taivaltanut Antti Kuva: Jaakko Posti

Solvallaa edeltävä mäki syö pankitetut minuutit, Swinghillin nousu nakertaa lisää. Reippaan kävelyvauhdin ja ajoittaisen hölkän pitäisi riittää. Miksi jäämme aikataulusta? Olenko harjoitellut? En. Tehnyt kaiken kuukausien ajan juuri tämän onnistumisen eteen? En. Mutta-kun-mä-niin-kamalan-paljon-haluaisin-päästä-läpi…. Katse kääntyy nöyränä kengänkärkiin.

Puolet pulisevasta letkastamme jää metritolkulla. Sanomme heipat toisillemme ja jatkamme kahtena pariairolahtikkona.

Hyvin ilmastoidut polkulenkkarit irvistävät reunasta - ei ole ihan varmaa, mistä reiästä kenkään kannattaisi sukeltaa.

Sisäänajon aikataulutuksen jalo taito … vaatii vielä harjoittelua.

UTMB ja ultramatkailun ihanuus

Heinäkuussa jahkaan mahdollista Nuuksio Classic -osallistumistani juuri tapaamalleni, Grönlannin halki hiihtäneelle loistotyypille. Selitykseni sisältö tiivistettynä on jota kuinkin tällainen: Tammikuussa 2020 arvotaan taas paikkoja UTMB-kilpailuun*. Pisteistäni vanhenee yksi, jonka saisin varmasti osallistumalla syyskuun alussa Nuuksion polkumaratonille eli 42 kilometrin matkalle. Mutta mutta … mutta kun kaverit ovat menossa ultramatkalle. Mutta kun maratonmatka ei saa minua kokemaan huimausta, kuolemanpelkoa, näkemään sudenkorentoja ja niskaa kihelmöimään. Maratonmatkalla ei koe aamun pimeyttä, auringonnousun taikaa, lampien syysusvaa, otsaan lekalla lyöviä seiniä, uusia nousuja, hetkiä, jolloin mahdoton muuttuu mahdolliseksi. Haluan polkuelämyscocktailini tuplana, kaikilla mausteilla ja kahdella tähtisadetikulla.**

Tuplatähtisadetikku vai varma UTMB-piste?

Olen elämystenkeräilijä. Valitsen tähtisateen. Päätän, että myös DNF on elämys, jota en ole vielä kokenut. Välillä on hyvä ottaa huolella nenäänsä.

Nuuksio Classic 2019 ultramatka Kuva: Poppis Suomela

Kaverin kommentti: ”No en mä muuten tänne tulis, mutta kun täältä saa aina parhaat kuvat” Kiitos tästäkin iloisesta kuvamuistosta kuuluu Poppis Suomelalle

”Sul täytyy olla supervoimii…”

”Ei ollu hajukaan miten tää tehdään
luulin et ei näin vois enää käydäkään
Olin luovuttanutkin
Tutkimattomat oli putkiaivon tiet
Tuo kenkii kulutti…”

– Elastinen-

Kahdentoista kilometrin kohdalla aikakelloni rutisee kuuluvasti ja mutisee ääneen. ”Anteeksi. Laskin väärin. Meillä on vartti pankissa.” Huoli lennähtää harteilta. Maisemaan palaavat värit, reitille riemu. Tätä vauhtia pystyn etenemään. En uskalla kiristää yhtään, mutta tällä tahdilla jaksan kyllä.

Toisella juomapaikalla into kohtaa kokemuksen. Olemme aloittaneet maltilla, muut vauhdilla. Kun ultramatkoja on mittarissa jo muutamia, on oppinut minimoimaan säädön määrää. Juomapisteen kuittaamme kuin varikkopysähdyksen, emme jää asumaan. Energiatonkkien ääreen jäävät ensimmäiset selät.

Valmistaudun tulevaan seinään. Ultramatkalla tulee aina huono hetki. Vaadin mieltäni nauttimaan jokaisesta hyvästä kepeästä hetkestä, koska kohta syöksyn syvälle. Olen pakannut mukaani metallista räimettä, voimapoppia ja angstimusiikkia sisältävän soittolistan sekä tölkillisen RedBullia. Jalkani ovat elastiikaltaan uppotukin luokkaa. Etenen tahdonvoimalla ja vanhoilla pohjakunnon rippeillä.

Päässä soi kovan rockin sijaan Elastinen:

”En tajuu miten saat tän toimiin
Sul täytyy olla supervoimii
Oot teräsnainen, pysyt kasassa ku hajoon
Nostat ylös kun alan vajoo”

Polun pientareet ovat täynnä sieviä sieniä. En voi olla ihastelematta jokaista. Puren kieltäni, jotta kommentoisin ääneen vain kaikkein kauneimpia. Selitän hihkuntaa kellottajalleni: ”Koeta kestää – tiedämme molemmat, että kavereidemme letkassa on minuakin pahempi sienihihkuja.” En tiedä lohduttaako lainkaan.

Nuuksio Classic - ylämäki on herkkua

Tuntemattoman kuvaajan otos ah, niin makoisasta ylämäestä.

Iso-Parikkaan pohjoisreunalla kannustaa uskomattomaan afro-asuun pukeutunut kirittäjä. Kaikki on hysteerisen absurdia. Minun ei pitäisi jaksaa kulkea tätä matkaa, mutta jaloilla on ihan holtiton menonälkä. Täällä metsässä ei pitäisi olla tuon näköistä miestä, mutta siinä se vain viheltää.

Pään levylautanen jatkaa duurissa, nyt vuorossa Anna Puu:

”Me ollaan päättymätön viikonloppu
Eikä välii vaikka kukaan ei tajuu
Ne ei tajuu
Meil on junii joissa ei oo tolkkuu”

Kaikki on kaunista. Jokainen reitin varren 30 lammesta ja järvestä on suloinen ja sileä. Tönkköjaloin ja ihan hirmuinen menohinku sisuksissa napsimme selkiä kiinni. Tämän piti olla mahdotonta ja nyt OHITAMME ihmisiä. Kellottajan vauhdinjako on enemmän kuin onnistunut. Ensimmäisen kympin kuljemme keskimäärin 9 minuutin kilometrivauhtia, seuraavat 20 km hitaammin, 33 kilometristä vauhtimme kiihtyy niin, että viimeisen kympin liihottelemme 8,45 min / km.

Nuuksio Classic 2019 Terhi Jaakkola Kuva: Juha / ONEVISION.fi

Polkujuoksua duurissa Kuva: Juha / ONEVISION.fi

72 ilometriä Nuuksion poluilla

Ylitän maaliviivan yhdessä kellottajani kanssa. Emme ole nähneet kuukausiin. Höpötys on jatkunut lähes tauotta. Hän on yksi kahdeksasta sitkeästä, jotka ovat osallistuneet jokaiseen tähän mennessä järjestettyyn Nuuksio Classic -polkujuoksuun. Nämä sitkeimmät palkitaan maalissa kuplivalla pullolla.

Pulloa enemmän kuplivat maalissa vastassa olevat ystävät. Jokainen on osallistunut päivään omalla tavallaan. Miten voisin kuulla heti ihan jokaisen päivän kokemukset ja kertoa samalla omani? Kaikki ovat nauttineet ja jotkut jopa ylittäneet itsensä. Tämä hetki. Korvaamaton.

”Eikä välii vaikka kukaan ei tajuu
Ne ei tajuu.”

Anna Puu

Kuva: Merja Enroos

”Everything is possible, even the impossible.” – Mary Poppins- Kuva: Merja Enroos

Kuva: Merja Enroos

Kaikkea muuta kuin DNF!!! Kuva: Merja Enroos

Kuva: Merja Enroos

Kuva: Merja Enroos

Nuuksio Classic maalissa Kuva: Helena Skogman

Kiitos ultrahullut letkaystävät! Kiitos järjestäjät! Kiitos Nuuksio! Kiitos kannustajat! Kuva: Helena Skogman

Kuva: Helena Skogman

”Jos sun lysti on, niin kädet yhteen lyö!” Kuva: Helena Skogman

* UTMB =  Ultra Trail du Mont Blanc eli polkujuoksijoiden Kaustinen

** Täydennys 25.9.2019 lukijakommentin innoittamana. Jutussani helmittelen Nuuksio Classic -tapahtuman ultramatkan ihanuutta. Oma ultrahäröilyni ei muuta sitä vahvaa tosiseikkaa, että 42 kilometrin mittainen maratonmatka on tapahtuman THE klassikkomatka. Olen juossut tuon maratonin mittaisen reitin kahdesti. Toinen kerroista on yksi arvokkaimmista juoksumuistoistani – juoksu, jonka tunnelmiin palaan aina uudelleen ja uudelleen.

Nuuksio Classicin maratonmatka on monelle ensimmäinen kokemus näin pitkästä matkasta, useille jopa ensimmäinen kokemus polkujuoksutapahtumasta. Mikään omista polkujuoksuistani tuskin tulee sykähdyttämään niin paljon, kuin ensikertalaisten tarinat omista juoksuista, suuret tunteet maalisuoralla, ystäväni kyyneleet viimeisten kilometrien aikana, kun hän ymmärtää pääsevänsä aivan varmasti maaliin.

Arvostan omaa ultrajuoksuani enemmän niiden 42 km:n reitin taivaltaneiden suoritusta, jotka ovat sitkeästi harjoitelleet tätä koitosta varten kuukausien ajan. Oma läpipääsyni opetti: myös fyysinen työ ylläpitää pohjakuntoa. Läppärin hakkaamisen sijaan olen lakaissut lampolaa ja kärrännyt lantaa. Yhden sortin luomujuoksu siis…

Itsensä ylittäminen ja iloisesti yllättäminen on aina yhtä hienoa – olipa matkana metri tai maapallon ympärys.

Nuuksio Classic 2019:

COMMENTS

Millainen oivallus sinulle tuli postauksesta? Oletko jostain eri mieltä? Haluatko kysyä lisää? Kommentoi alle niin jatketaan keskustelua!