Title Image

Blogi

Hutsin poluilla, Kitee Kuva: Terhi Ilosaari

Kiteellä, Pahan Pajarin poluilla

Yhteistyössä Kiteen kaupungin kanssa

Viimeisten keltaisten ja oranssien piilouduttua talviunille, juuri ennen ensilumen saapumista, on syvien sammalenvihreiden vuoro loistaa. Metsässä kontatessa kohtaa silkkaa smaragdia. Seasta voi löytää aika-ajoin aidolta rubiinilta värejä varastaneen myöhäislehden. Hämäränhyssyilijälle riittää nyt tunteja, joihin kääriytyä. Näin minä koen marraskuun, mystisenä ja pehmeänä. Mutta monelle marraskuu lienee synkkä ja julma. Voisiko olla yhtä julma kuin Paha Pajari?

Luontoretkellä Kiteen poluilla Kuva: Terhi Ilosaari

Kuka oli Paha Pajari?

Kiteellä kulkenut on saattanut ihmetellä, miksi niin monessa kyltissä viitataan Pajariin: Pajarintie, Pajarinmäki, Pajarinniemi, Pajarinhovi. Nimien takana on legenda raa’asta mahtimiehestä Paha Pajarista. Sana pajari on suomalainen mukaelma venäjän sanasta bojaari, ylimys. Pajarit toimivat Pietari Suuren aikaan sotureina ja hallitsijan neuvonantajina. Maanviljelyn ja muun rehkimisen sijaan tämä Kiteen pahalainen rakasti huvituksia, erityisesti sellaisia, joihin liittyivät nuoret vähäpukeiset neidot.

Kiteen poluilla, marraskuun ihmeellinen valo Kuva: Terhi Ilosaari
Marraskuun maaginen valo

Epäilys Pahan Pajarin tarinan todenperäisyydestä herää, kun lukee hieman pohjoisempana ilkeilleestä Simon Affleckista eli kansanomaisemmin Simo Hurtasta. Näiden ilkiöiden tekosissa on epäilyttävän paljon yhtäläisyyksiä. Pahan Pajarin todenperäisyyttä tukevat kuitenkin täsmälliset paikat, joihin tarinat tuntuvat sopivan kuin pajarin paha nyrkki tielle osuneen silmään. Voisivatko tarinat sittenkin olla totta?

”Humisi hiljaa kummun kuuset,
huokasi Karjalan kansa hiljaa,
kun oli ankara herra heillä,
veroja kantoi, vaati viljaa,
riisti rikkahat, ryösti köyhät,
vei veren, hien hän viimeisenki,
korjasi linnut, koppoi kalat;
säilyi sentään herja henki.”


Pajarin poika, Eino Leino

Kannon päällä kääpiä ihmettelemässä, Kitee. Paha Pajari & luontopolku. Kuva: Terhi Ilosaari

Pajarin luontopolku

Alle kolmen kilometrin päässä Kiteen kirkolta on pieni luontopolku, joka kiertelee pahamaineisen miehen kotimäkeä. Pajarimäen jyrkille rinteille voi hyvinkin kuvitella tarinan luisun, jota pitkin julmurin väitetään laskeneen veneellä järveen ja vaatineen alastomia neitoja kiskomaan itsensä veneineen ylös. Hovia mäen päältä ei löydä, mutta ihmeellisen paljon vanhoja tammia. Kuka muu puut olisi paikalle istuttanut, jos ei itse Paha Pajari?

Tammenlehti Pajarin luontopolku, Kitee Kuva: Terhi Ilosaari

”Tuop’ oli Pajarin tuiman paikka
järven kahden kaltahalla,
pohjoispuolella Kiteen aallot,
Hyypiän aallot etelän alla;
siin’ oli Pajarin kolkon koti,
siinä peltoa, siinä ruista,
siinä kasvua kaikenlaista,
muuten kumpua kuusipuista.”


Pajarin poika, Eino Leino

Pajarin polku on vain puolen kilometrin mittainen, siksi päätinkin lähteä retkelleni Hutsin urheilupuistosta, josta reitti alkaa Matinpolkuna ja vaihtuu matkalla Yhdyspoluksi.  Hutsin lähimaastot ovat kaunista, suppaista metsää, joka tarjoaa oivan temmellyskentän useammankin luontoliikunnan ystävälle. Monipuolisuuden vuoksi polkujakin risteilee sinne tänne, samoin opaskylttejä, ja niitä täydentäviä väritäpliä. Matkalla tapasin kaksi reipasta sauvakävelijää, joille reitti Pajarinmäelle ja takaisin oli mitä ilmeisimmin vaikka silmät ummessa kuljettavissa. Itse olisin ilman karttaa sotkeutunut useampaankin risteykseen. Parhaimman tolkun mielestäni saa Karelian polkujen kartasta, jonka keltaista viivaa seuraten löytää oikean reitin vaivatta.

”Suhisi sukset, siukoi sauvat,
sakeni korvet ja vihisi virvet,
koska ne Karjalan poiat potki
niinkuin Vienan viitain hirvet;
milloin ne nukkui nuotiolla,
milloin vain havut päätä harjoi,
mutta murhetta kansan kaiken
päivä ja kuu ja tähdet varjoi.”

Eino Leinon runossa Pajarin poika neljä miestä vaeltavat Ruotsiin kertomaan kuninkaalle veronkantajansa pahuudesta.

Hutsin notkoissa, Kitee Kuva: Terhi Ilosaari
Yhdyspolun varrelta löytyi vastustamaton sammalnotkelma

Jos haluaa kulkea vain Pajarin luontopolun, löytää kulkuneuvolleen parkkipaikan täältä.

Lisämaustetta retkelleen saa poimimalla matkalta muutaman kiintorastin. Kiintorastikartan löytää täältä.

Pajarinmäen jyrkällä rinteellä. Paha Pajari & luontopolku. Kuva: Terhi Ilosaari
Pajarinmäen luontopolun rinteet voivat yllättää jyrkkyydellään

Pajarinniemi – paikka, jossa Paha Pajari sai palkkansa

Jos oli julma itse pajari, niin olivat julmia myös rangaistukset tuona aikana. Kun sana miehen pahuudesta kiiri Ruotsin kuninkaalle asti, antoi hän paikallisille vapaat kädet ilkimyksen surmaamiseen. Pajari reessä edellä ja rangaistusta toimeenpanevat perässä eteni hurja matka Kiteen kirkolta aina nykyiselle Pajarinniemelle asti, missä pahainen surmattiin tai ainakin elävältä kiviröykkiöön haudattiin – hieman tarinan kertojasta riippuen.

”Heltisi kukkaro Pajarin poian,
kullat järvehen pyhään putoi,
hänen jo silmissä Häijyttäret
huntuja kuolon ja koston kutoi;
hänet jo jäljessä kiitävä kansa
kivitti niemelle nimettömälle,
hautasi miehen hevosinensa
armoa antamatta hälle.”


Pajarin poika, Eino Leino

Oravan sienikätkö Kuva: Terhi Ilosaari
Pajarin polun varrelta löytyi oravan ruokavarasto.

Useampikin matkaaja on ehkä ajanut 6-tietä Pajarinhovin ohi. Seuraavalla kerralla suosittelen pysähtymään. Hovin takana on Oriveden ja Pyhäjärven välinen Pajarinselkä ja selkään pistää pitkä, kapea, kaunis niemi, jonka puolessa välissä on tänäkin päivänä kiviröykkiö, jonka alta Pahan Pajarin kerrotaan edelleen huutelevan sulkkusten suitsiensa ja hopeisten kannustensa perään.

Pajarin hauta kartalla.

Pajarinniemellä vierailin kesäisellä valokuvausreissullani. Siitä juttu täällä.

Marraskuun pieniä luontoihmeitä Pajarin luontopolun varrelta:

Oiti-tyttären kyyneleet

Muiden vesistöjen simpukoiden helmillä syntytarina on toinen, mutta Kiteen vesistöjen simpukat ovat Pahan Pajarin tyttären, Oitin helmivyöstä kotoisin. Oitin kerrotaan edelleen kuittaavan isänsä hirmutöitä. Mustan linnun kirous pitää Oitin yöt tuonelassa unettomina, kunnes hän on jokaisen isänsä julmuuden hyvittänyt ihmisille kilteillä teoillaan. Vieläkin väitetään Oitin kulkevan usvattaren hahmossa Kiteen vesien yllä kesäöinä

”Ei saa impi Pajarinen
Unehon unta tuonelassa
Ennen kuin kyyneleet kuivaa
Verisen ison vuodattamat.”

Pajarin luontopolku, Kitee Kuva: Terhi Ilosaari

Lue myös:

Muita kirjoituksiani Kiteeltä


Tarinoitani mm. Islannista saagojen maasta, voit lukea esikoiskirjastani Iloa etsimässä.


Uusimmat kirjoitukseni Pohjois-Karjalasta

Millaisen oivalluksen kirjoitus antoi? Oletko jostain eri mieltä? Haluatko kysyä lisää? Kommentoi alle niin jatketaan keskustelua!