Lähes kaksi vuotta sitten luin Maailmanäärellä-blogin lumoavan tarinan lokakuisesta viikonlopusta kuuraisessa Patvinsuon kansallispuistossa ja lähistön mökissä tähdenlentojen räiskeessä. Siitä lähtien olen haaveillut palaavani puistoon juuri lokakuussa. Hellinyt unelmaa täysin hiljaisista pitkoksista ja erämaan korkeasta, kirkkaasta taivaasta.

Perjantai: Suomun luontotupa – Pirskanlampi (12 km)

Suomun luontotuvan pihassa rantakaivoa etsiessäni törmään kolmeen iloiseen ja lopulta koko joukkoon erä- ja luonto-oppaaksi opiskelevia opettajineen. Juomavesi unohtuu, kun opettaja varoittelee lähistöllä touhuavasta, hieman turhan tuttavallisesta karhusta. Karhu unohtuu, kun opettaja kutsuu notkuvan aamiaispöydän ääreen.

Ennen polulle pääsyä tapaan Suomun opastuvan sielun ja sydämen, itsensä Villiemännän. Hänkin varoittaa karhusta ja lupaa soittaa, kun kuulee kontion viimeisimmistä liikkeistä.

Hiljaisuuden sijaan vierailuni tässä itäisessä puistossa onkin vieraanvaraisuudella ja vaaran mahdollisuuksilla täytetty.

Karhu- ja ampumavaara

Nälmänpuron tulipaikalle saapuessani puhelin soi. Villiemäntä soittaa ja kertoo karhun edelleen touhuavan puiston pohjoisreunalla. Yöpyminen taivasalla suon eteläpuolella olisi vaaratonta, mutta seuraavaksi yöksi suunnittelemani Suomunjärven rantapaikan hän kehottaa vaihtamaan sisätiloihin.

Viikonlopun reittisuunnitelmaa päässäni uuteen päivittäen tallustan ensimmäisen pitkän suopätkän halki. Edellisviikonlopun ensilumesta on rippeet jäljellä, karpalot huutelevat pysähtymään ja suon ruska läikkyy punaisena. Mikä on tämän huumaavan punaisen nimi? Seassa on karmiinia ja sinooperia, kastanjanruskeaa ja kiinanruusua. Tolkun ääni olkapäällä huutelee: ”Nyt ei enää yhtään kuvaa punaisesta suosta ja pitkospuista.” Mutta painoton, sisäinen villisydän liihottaa upottavien hetteikköjen yli leijuen ja viis viittaa Tolkun toiveille.

Edessä on suorasanainen kyltti ja varoitusnauhaa. Hiienvaaran ampuma-alueella harjoitellaan tänään. Alue on Patvinsuon kansallispuiston lounaiskulmalla, vain aavistuksen puiston reunan päällä, mutta polkuni kulkee alueen halki. Netin tiedot väittävät harjoitusten olevan ohi puoleen päivään mennessä, mutta maaston viestit kertovat toista. Soitan opastaulussa mainittuun numeroon. Varoupseeri kertoo jämäkän täsmällisesti sotaharjoituksen jatkuvan, mutta ampumaharjoituksen päättyneen.

Möröntunti Pirskanlahdessa

Pehmeässä hämäryydessä ripustan riippumaton ja hämmentelen illallissopan. Nautin hiljaisuudesta ja yksin olosta. Avaamaton kirja kutsuu jo riippumatossa, mutta mieli haluaisi istua vielä hetken tyhjää soppakulhoa kaapien, tunnelmoiden. Kuksassa on pisara mökkiriennoista yli jäänyttä punaviiniä. Maistuupa se hyvältä.

Pimeyden mukana saapuu möröntunti. Vaikka lähistöllä on häiriköksi tunnustettu karhu ja lukuisia susia, eivät eläimet elämöi mielessä millikuutiotakaan. Pelkolistallani heti mörön jälkeen ovat kajahtaneet ihmiset, mutta nyt saan mieleni rauhoittumaan ajatellen lähistöllä harjoittelevia sotilaita. Heidän on pakko olla hyviksiä ja nappaavat varmasti mahdolliset pahikset. Mutta mörköjä pelkään jälleen niin paljon, että luulen kuolevani. Vihdoin ahkera Nukkumatti johdattaa minut mörön ulottumattomiin.

Lauantai: Pirskanlahti – Suomun luontotupa (18 km)

Aamulla herään talitintin hyppelyyn ja ihmettelen taas kerran, mikä metsässä, maailman parhaassa paikassa, on voinut olla pelottavaa.

Hirvimiehiä ja uusia seikkailusuunnitelmia

Polku rytisee ja ohitseni marssii pitkä letka oranssitakkisia miehiä. Yksi koukkaa kertomaan juuri alkaneesta hirvestyskaudesta. Käännän piponi oranssin puolen esiin. Letkan viimeinen kääntyy kysymään, olenko yksin retkellä. Kuultuaan vastauksen hän mainitsee olleensa mukana etsintäjoukoissa, kun Lapissa etsittiin eksynyttä naista. Jään kahvini kanssa miettimään napakkaa vastausta.

Onneksi olen hidas. Sanansäilän heiluttelu ei olisi tehnyt maailmasta yhtään tämän parempaa. Ehkä joskus etsin tilastoista tietoa siitä, ovatko juuri naiset erityisen hanakoita eksymään Lapissa. Ehkä pysyn aiheesta ihan hiljaa ja nöyränä, kunnes tulevan Rovaniemen Jukolan mahdolliset pummit ovat painuneet tilastoiden poimuihin?

Rinkka asettuu selkään edellispäivää sopuisammin. Etureisissä juilaaa ennen kokemattomalla tavalla. Ensimmäisille pitkospuille noustessani tajuan: kyseessä on vain liukkaalla pitkospuulla luistellessa käytössä oleva lihas. Muutamakin blogisti on kirjoittanut nastakenkien poistavan ongelman.

Edessä on tumma ja tyyni Nälmänjoki. Vetolautta on viimeisiä päiviä paikoillaan. Erään reissutarinan perusteella ylempää voi tuurilla päästä ketterä kuivin jaloin yli silloinkin, kun lautta on talviunilla. Jo jokea ylittäessä pohdin, voisiko vettä pitkin meloa suota ihailemaan.

Juttua kirjoittaessa joen kutsu kutittaa jälleen ohimoa. En löydä yhtään juttua joelta. Päädyn viestittelemään aiheesta ja aiheen vierestä pitkäksi aikaa seudun asiantuntijan, Tervastulia-blogin kirjoittajan kanssa. Polveilevan viestiketjun ytimen tulkitsen tiiviiseen muotoon: ”No tuohan täytyy mennä pian itse testaamaan!” Kevät lienee otollisinta aikaa, kun vesi on riittävän korkealla.

Koitere ja Teretti, Susitaivalta takaisin Suomun tuvalle

Kuvitelmissani aina tyynenä kimmeltävä Patvinsuon kansallispuiston eteläreunan Koiterejärvi kuohuu nyt syystuulen riepoteltavana. Yksi säänkestävä kalastaja tempoo muuten tyhjällä selällä. Kolmen maastopyöräilijän virittämä taukotuli huutelee kutsuvasti, mutta mieleni kaipaa jo avaraan suomaisemaan.

Koitereen jäädessä taakse yhtyy reitti lähes 100 kilometrin mittaiseen Susitaipaleeseen. Teretin laavulla odottavat karpalonpoimijoiden retkireput. Sade löytää reitin iholle huolimattomasti vahaamani takin läpi, kun kohtaan pitkoksilla miehen kummallinen putki kädessään. Aivot rakentavat aasinsillan karpalonpoimijoista miehen kädessä notkuvaan putkeen ja päättävät, että laite on varmasti karpaloimuri.

Onneksi tarkistan tietoni ja pääsen oppimaan, että kyseessä on kameralle miehen itsensä kehittämä jatkovarsi, jonka avulla hän pääsee kuvaamaan suon ihmeitä, jotka jäisivät muuten näkemättä. Mies on Pekka Honkakoski, joka on kuvannut aineistoa Patvinsuon lisäksi mm. Kolin Herajärven kierrosta esittelevälle sivustolle.

Alueen touhukarhu on jo kulkenut koilliseen, mutta läpimärät hihat auttavat päätöksessä. Otan ilolla vastaan Villiemännän lupaaman petipaikan Suomun sisätiloista, kamiinan lämmöstä.

Sunnuntai: Suomunkierto (15 km)

Karhunpyllistäjiä ja kauniita kankaita

Uskallanko lähteä kiertämään Suomujärveä kahdestaan kameran kanssa? Palasiko karhu jo koillisesta kotikankailleen? Savon Sanomat neuvoo naisretkeilijää vanhasta perinteestä:

”Jos metsässä tulee karhu vastaan, älä pakene suin päin, vaan käännä sille selkäsi ja paljasta takapuolesi. Karhu nostaa käpälät silmilleen ja lähtee livohkaan. Ei ujouttaan, vaan siksi, että naisen energia on suurempi kuin karhun.”

Artikkeli jatkuu: ””Ääh pois karhu miu karhui tielt, tiä on syönt jo monta miestä”, sanoi karjalainen mummo.”

Järven rannalla säihkyvät sadepisarat juolukoiden lehdillä. Tanskankielestä kääntäen marjoja voisi kutsua myös jauhopalleiksi. Nyt pallien lehdet ovat punastuneet lähes epätodellisiksi, olisivatko syynä mahdolliset lähikankaiden karhunpyllistysesitykset?

Luontoon.fi valistaa: ”Sodan jälkeen alueelta löytyi partisaanien kantoihin kätkemiä ammusvarastoja. Piilotetun laskuvarjon löytyminen oli aina onnenpotku pula-ajan naisväelle, sillä varjokankaasta ommeltiin miellyttäviä oranssinvärisiä silkkihousuja.”

Menneet karhunpyllistäjät ovat siis saattaneet säilyttää vähemmän salaista asettaan kauniin oranssissa silkkikääreessä. Jatkan villahousuissa matkaani, ja mietin onkohan oikea sana partisaani vai desantti?

Onnellisena, karhua kohtaamatta, palaan takaisin Suomuntuvan pihaan. Villiemäntä huikkaa juuri poistuville: ”Tulkkee uuestaan!”
”No tullaanha myö!” kuuluu vastaus, johon on helppo yhtyä.

Toivottavasti päätit jo lähteä Patvinsuon kansallispuistoon! Muutama ajatus retkeä suunnittelevalle

Alueella on lukuisia lyhyitä, päiväretkelle sopivia rengasreittejä, esimerkiksi: Kuusipolku (3 km), Lakkapolku (3,3 km), Mäntypolku (4,5 km) ja Suomunkierto (15 km). Kaikki reitit ja kartan löydät Luontoon.fi-sivustolta. Virallisten rengasreittien lisäksi on muitakin mukavia ympyröitä kulkijoille mm. Olkkosen reitti, josta tarina Retkipaikka.fi:n sivuilla.

Kaltaiselleni elämyshotkolle paikka on vaarallinen. Kansallispuistosta lähtee 133 kilometrin mittainen Karhunpolku sekä yli 90 kilometrin pituinen Susitaival. Nämä pitäisi päästä nauttimaan hetioitis!

Kansallispuiston alueella saa leiriytyä vain sille osoitetuilla paikoilla, mutta Patvinsuolla näitä riittää moneen makuun. Suomunjärveä kiertäville paikkoja on tarjolla peräti neljä – toinen toistaan upeampia. Mutta millainen mahtaisi olla äänimaisema Teretin laavulla yöpyessä alkukesän lintujen kiihkeää konserttia kuunnellessa?

Puiston upeuden voi kokea helposti myös lakanamajoituksesta käsin. Majoitusvaihtoehdoista ja varaustilanteesta saa helpoiten tiedot Villiemännältä.

Tarkista ja mieti ennen retkelle lähtöä Luontoon.fi-sivuston Ajankohtaista-osion avulla:

• Mistä otat juomaveden (kaivojen paikat, jos et pakkaa omaa keitintä mukaan)
• Onko Nämänjoen lautta käytössä?
• Harjoitellaanko ampuma-alueella (vain jos suuntaan suon eteläosiin)
• Kuuluko kännykkä? Puiston pohjoisosissa kuuluvuus on heikko, etelässä parempi

Patvinsuolle on harmillisen huonot yhteydet julkisilla kulkien, mutta Villiemännän avulla järjestyy varmasti kuljetuskin tarvittaessa.

Lue lisää

• Karjalainen.fi: Kukkamekossa kansallispuistossa – Tuula Turunen elää onnellista kolmatta elämäänsä erä- ja luonto-oppaana Patvinsuon kansallispuistossa
• Yle.fi: Valokuvaaja otti poikkeuksellisella menetelmällä kuvia kalliomaalauksista – katso videolta, tunnistatko, mitä kuvien maalaukset esittävät: sarvet vai kädet? Artikkelissa kerrotaan Patvinsuolla kohtaamastani kuvaajasta, Pekka Honkakoskesta.

Muita kirjoituksiani Itä-Suomesta

• Pogostan kierros lokakuussa – 4 vuorokautta Pohjois-Karjalan poluilla
• Pogostan hiihto – yksinäinen massahiihdossa
• Kolme kansallispuistoa Majatalo Pihlajapuun tapaan
• Kolin kansallispuisto: kaskimaita, koivikoita ja Etelä-Suomen korkein huippu