Title Image

Blogi

Ukko-Kolilla syyskuun alussa kultaista auringonnousua ihastelemassa Kuva: Terhi Jaakkola, Endorfiininmetsästäjä

Pohjois-Karjala, Kolin kansallispuisto: Kaskimaita, koivikoita ja Etelä-Suomen korkein huippu

Kaupallinen yhteistyö: Majatalo Pihlajapuu

Linnunreittiä länteen lentäessä on Ukko-Kolin huipulta vain 14 kilometrin matka siihen pieneen saunaan, jossa isäni syntyi. Istun Etelä-Suomen korkeimmalla kohdalla, muinaisen Karelidien vuoriston jäänteiden päällä, lähellä Suomen vanhinta kallioperää.

On Majatalo Pihlajapuun kolme kansallispuistoa yhteen pitkään viikonloppuun sisällyttävän patikkapaketin kolmas puistopäivä.

Ukko-Koli ja auringonnousu Kuva: Terhi Jaakkola, Endorfiininmetsästäjä

Ukko-Kolilla aurinkoa tervehtimässä

Katson itään päin avautuvia vesireittejä, suikaleisia saaria ja tyyniä poukamia. Mietin nuorta isääni, joka 50-luvulla osti säästämillään rahoilla vaihdepyörän, polki Lieksasta Pielisen poikki kantohankia pitkin kotiinsa Kuhnustajärven kupeeseen ja unohti ilmeisesti tarkistaa kännykästään tuoreen säätiedotuksen, koska joutui sekä lumipyryn, että loskaksi pehmenneiden kinosten yllättämäksi. Saarnaan kaikille siitä, miten jäälle ei mennä ilman turvavarusteita ja kaveria. Minä, jonka isä tuumaa tätä tarinaa kertoessaan: ”Niin, olihan minulla pyörä turvanani. Tärkeintä oli varmistaa, ettei osu Lieksanjoen suulle.”

Aamuauringon maalaamia puunlatvoja Kuva: Terhi Jaakkola, Endorfiininmetsästäjä

Kolin huipulla auringonnousu maalaa lännen latvoja

Havahdun mietteistäni. Kolin korkein kohta kerää hiljalleen muitakin ihmettelijöitä.
Pihlajapuun Kolille suuntaavan retkipäivän ensimmäisellä jaloittelulla keräämme pelkkiä kirsikoita kakusta: Ukko-Koli, Akka-Koli, Pahakoli.

Huippujen häkellyttävimmät maisemat lyövät niin lujaa päähän, että keskisuuret maisemaelämykset voivat jäädä havaitsematta ahnaimmalta elämyshotkoilta. Pysähdymme hetkeksi evästelemään, jotta tuntosarvet tokenisivat.

Evästauko Kolilla Kuva: Terhi Jaakkola, Endorfiininmetsästäjä

Elämyssarvia lepuuttamassa Kolin maisemissa

Luontokeskuksen luontoverryttely ja Koivuinen Kaskenkierros

Aivan liian monet kerrat olen vain kiivennyt Kolin huipulle, haukkonut hetken henkeä ja jatkanut matkaa. Onneksi oma opas on esivalinnut reitin ja näin päädymme Kaskenkierrokselle, reitille, jonne en itse olisi tullut lähteneeksi.

Nyt kun katson karttaa uusin silmin, huomaan alueen koostuvan lukuisista hyvin erilaisista, mutta mukavan lyhyistä rengasreiteistä. Alueen monipuolisuus on läkähdyttävää. Onneksi olemme verytelleet aamulla aistimme valppaiksi Kolin luontokeskuksen näyttelyssä ja erityisesti luontoelokuvan katsomossa.

Kolin koivikko Kuva: Terhi Jaakkola, Endorfiininmetsästäjä

Usein olen pohtinut, miksi Kolin kansallispuiston tunnuksessa on koivuja. Kaskenkierros paljasti syyn.

Kaskenkierroksen opastaulut paljastavat, ettemme ole metsässä yksin. Menoamme tarkkailevat isokelokärsäkäs, havuhuppukuoriainen, kulohärö, haapasyöksykäs, palojahkiainen, pikkunutukainen ja yli 400 muuta kovakuoriaislajia. Lyhyitä lukutaukoja pidämme niin kaskenpoltosta kuin kummitustarinoistakin kertovien kylttien ja tarinataulujen kohdalla.

Kolin Kaskenkierroksen maatilamiljöötä Kuva: Terhi Jaakkola, Endorfiininmetsästäjä

Turulan tilan rinteessä on kaivo ja leiriytymispaikka.

Matkoillani kulkee aina mukana oma ruisleipäjuuri. Jään pohtimaan voisiko Kolin kaskimailla kasvatettua ja puitua ruista saada jostain. Metsähallituksen Luontopalveluilta saan pian vastauksen. Viimeksi ruissatoa saatiin talteen vuonna 2017, kesällä 2018 lehmät polkivat rukiin ja tämän vuoden kaskeaminen kohdistui liian lähelle tietä. Laarin pohjalta vielä löytyvät rukiit menevät kaikki puiston omien tilaisuuksien tarjoiluihin, viimeksi syyskuun sadonkorjuujuhlan pitopöytään. Kansallispuistoissamme siis paitsi kasvatetaan, myös puidaan ja käytetään ihan omaa ruista!

1800-luvulla Järnefelt, Sibelius ja Aho ylistivät Kolin maisemia. Paikalliset katselivat hämmästyneinä maatöidensä lomasta lehmipolkuja pitkin kiipeäviä turisteja. Silloin Kolin tapaisten kansallismaisemien maalaaminen ja luontoon matkaaminen olivat myös kannanottoja luonnonsuojelun puolesta.

Nyt välineet ovat toiset, mutta ehkä moni jakaa kuvan löytämistään maisemista ja ajattelee: ”Katsokaa, kuinka kaunista täällä on. Pidetäänhän tästä yhdessä hyvää huolta!”

Niin minä nyt teen.

Lue tarinat majatalo Pihlajapuun kansallispuistopaketin kahdesta muusta päivästä:

Varaa oma matkasi majatalon Pihlajapuuhun:

Muita kirjoituksiani Itä-Suomesta:

Tiesitkö tämän kansallispuistoista?

    1. Leiriytyminen on suurimmassa osassa kansallispuistojamme sallittu vain leiriytymiseen osoitetuilla paikoilla. Sama sääntö koskee kaikenlaisia yöpyjiä, myös riippumattoilijoita. Leiriytymispaikat kansallispuistoittain löytyvät helpoiten Luontoon.fi-sivustolta
    2. Metsäpalovaroituksen aikana tulenteko on sallittu vain hormilla ja katoksella varustetuilla tulentekopaikoilla sekä autiotupien tulisijoissa. Olet aina itse vastuussa tulta sytyttäessäsi. Avotulen teko on sallittu vain maanomistajan luvalla. Leirinuotion polttaminen maastossa ei ole osa jokamiehenoikeuksia (poikkeuksena määrätyt erämää- ja luonnosuojelualueet). Kansallispuistoissamme voit tehdä avotulen vain kartalle merkityillä tulentekopaikoilla. Kun löydät vanhan tai vaikka vasta käytetyn, karttaan merkitsemättömän nuotiopohjan, ei ko. paikalla avotulen teko ole sallittua.
    3. Kaikkien 40 kansallispuistomme tarinat ja paikallisohjeet löydät kätevimmin Luontoon.fi-sivustolta. Vaikka olenkin jo vuosikymmenten ajan nautiskellut Suomen metsiä ja meriä, tarkistan aina tiedot ja tiedotukset ko. sivustolta ennen retkeäni kansallispuistoon. (Poikkeuksena toki Nuuksio, oma henkinen takapihani)

Kuvagalleria (lisätty 18.9.2019)

Millaisen oivalluksen kirjoitus antoi? Oletko jostain eri mieltä? Haluatko kysyä lisää? Kommentoi alle niin jatketaan keskustelua!