Taskulampun valossa etsin lämpömittarin pientä sinistä viivaa. Poloinen on mennyt yön aikana ujosti kyykkyyn. Lämmitän itseni hereille kuumalla kahvilla, pukeudun pyöreäksi, raavin sitkeän jään tuulilasista ja toivon ehtiväni Pisanmäelle ennen aurinkoa.

Syksyllä Tahkovuoren tuskassa ja usvassa -kirjoitukseni lukenut tuttu vinkkasi Pisan luontopolun olevan yksi Tahkon vierailuidensa vakikohteista. Miten olen voinut vierailla vuorella vuosikaudet tajuamatta tällaisen upean kukkulan kurkkivan Syväri-järven toisella puolella? Paikkahan esitellään Suomen maisemia -teoksessa ensimmäisen kerran jo vuonna 1909!

Kiitän sydäntalven kiireetöntä aurinkoa kiivetessäni polun viimeisiä metrejä. Ehdin mäelle juuri aamun punaisen valon saavutaessa käkkärämäntyjen latvat.

Mäen korkeimmalle kohdalle kiivettyään on jo 270 metriä merenpinnan ja 170 metriä lähiympäristön yläpuolella. Jos tämä ei vielä riitä, voi kiivetä vuonna 2014 uusittuun näköalatorniin ihailemaan pökerryttävän hienoja maisemia.

Jo portaissa mahdollisesti pökertyviä tukee kapea porraskuilu. Juuri ja juuri mahdun monine villahousuineni ja untuvapallotakkeineni kiipeämään ylös asti.

Tornista voi nähdä jopa 45 kilometrin päässä komeilevan Puijon tornin. Tornin bongailun sijaan tähyilin innoissani lähivesistöjen jäätilannetta.

Taustalla ahkeroivat Tahkovuoren lumitykkimiehet. Kuusella ei ole mihinkään kiire.

Aamuauringossa leveilevä maisema läkähdyttää kauneudellaan, mutta talven toistaiseksi kylmin aamu hätistää pian pois tornista viimaa piiloon.

Jo ennen Suomen maisemia -mainintaa Pisa on päässyt kirjan sivuille. Pisan puut esiintyvät Kalevalan sivuilla:
”Tieän puut Pisan mäellä, hongat Hornan kalliolla:
pitkät on puut Pisan mäellä, hongat Hornan kalliolla.”

Puiden pituuden sijaan ihailen lukuisia käkkäräisiä ja kippuraisia mäntyjä. Näitä haluan palata ihailemaan, kun lämpötila sallii sammalikossa istuskelun.

Lähimmältä parkkipaikalta Pisan näköalatornille on vain parin kilometrin taival. Polku on helppokulkuista, joskin talvisäällä täytyy lukuisten jäätyneiden lätäköiden ja purojen kohdalla olla tarkkana. Lopun jyrkänteet pääsee kiipeämään tukevia, kaiteellisia portaita pitkin, joten paikka sopii monenlaiselle matkaajalle.

Minun polkuvarpaitani jäi kutittamaan Pisankierros, kahdeksan kilometrin merkitty reitti.

Kyltti paljastaa: täällä on aarteita! Ainakin muinaismuistolailla rauhoitettu Täyssinän rauhan rajakivi on jossain ihan lähellä.

Pipo on peittynyt kuuraan, kuvauskäsi kipristelee jäisenä, osa kameran nappuloista on jumiutunut pakkasessa. On aika laskeutua maanpinnalle. Mutta vain, jotta voisi palata.

Raportti retkestäni on julkaistu myös Retkipaikka.fi-palvelussa: Pisan suora torni, Nilsiä

Linkkejä:

• Jos on kovin elämyshinkuinen, voi Pisamäen retkeen yhdistää helposti vierailun Lastukosken kanavalla. Kanavan taustasta tarinaa Lastukosken-Kylät ry:n sivuilla.
• Luontoon.fi: Pisan luonnonsuojelualue
• Retkipaikka.fi: Pisan uusi näköalatorni avattiin Nilsiässä
• Metsänpiika-blogi: Pisa, pikkuvuori Koillis-Savossa
• Lisätty 7.1.2016
  • Tommi Lahtosen videolla kiivetään heti alussa Pisan näköalatorniin: Retkiluistelua Tiilikkajärvellä, Pielisellä ja Syvärillä 

Aikaisempia kirjoituksiani Tahkovuorelta:

• Tahkovuoren tuskassa ja usvassa
• Polkujuoksija kiipesi vuorelle
• Aamu taikavuorella