Vaikka eteläinen Suomi on pullollaan toinen toistaan upeampia paikkoja, on minulle aina ja ikuisesti yksi kohde ylitse muiden: Kauhalan puronotko Pohjois-Kirkkonummella. Kauhalan kallioilla olen könynnyt sieni- ja marjaämpäreiden kanssa. Junnuvuosina liihottanut gravitaation hyläten, kun juoksu on kulkenut ja rastit löytyneet. Liuottanut kiukun ja murheet sammalikkoon. Lumikenkäillyt käsittämättömässä taikametsässä kuutamon loisteessa. Pelännyt käärmeitä. Hämmästellyt hirviä. Kohdannut mäyräperheen. Vienyt itseni ihan salaa ja hiljaa kävelylle aina, kun tuhannet touhut tahtovat kääntyä stressin puolelle.

Marraskuun pimeydessä saan ilokseni houkuteltua ystävät mukaan letkeälle lauantairetkelle.

Ensimmäisillä askelilla saan hyvän suvaitsevaisuuskoulutuksen. Kallion juurella möyryää trialkaksikko. Edellisillan suurjoulu muistuttelee vielä ohimoissa. Polttoaineen käry ja moottorinmöykkä ovat viimeiset asiat, jotka haluan nyt kokea. Savu nousee korvistani, kun lähestymme äänekkäitä pyöräilijöitä. Oho, toinen kavereistahan on ihan tuttu! Tiedän, kuinka paljon hän nauttii ajamisesta, liikkuu luonnossa monin tavoin ja on jo ala-asteella näyttänyt kaltaiseltani, mieluummin olisin metsässä -ajatuskuplaiselta ihmiseltä. Opin, että tarkoin määrätyissä paikoissa saa ajaa, kunhan lupa on kunnossa. Kuulen, että paikassa on ratkottu jopa EM-titteleitä ja ajettu uskomattomia temppuja. Mikä asia kiukuttaa eniten? Haluatko oppia siivun suvaitsevaisuutta? Tutustupa asiaan perehtyneeseen tai rakastuneeseen ja voit yllättyä!

Ensimmäiset maisemat ja jyrkänteet ihastelen vielä ihan rauhassa, mutta puronvarteen päästyämme sydämessä läikkyy taas. Miten yksi paikka voi läkähdyttää aina uudelleen ja uudelleen? Vielä satojen vierailukertojenkin jälkeen?

Kun haluaa ihailla koko 248 hehtaarin kokoisen Kauhalan ulkoilualueen, pitää mukaan pakata kunnon kartta. Puronotkon vartta pystyy kuitenkin kulkemaan, vaikka karttaa ei olisikaan.

Retki kannattaa aloittaa ulkoilualueen eteläreunan parkkipaikalta (osoite: Forsgårdintie 20, Kirkkonummi). Parkkipaikalta lähtiessä voi valita länsiluoteeseen, aidan viertä lähtevän ja alakautta purolle johdattelevan polun. Maksimoidakseen elämyksen, kannattaa ensin suunnata ylemmälle reitille edeten kohti pohjoista, pysytellen jyrkänteiden päällä ensimmäiset 700 metriä, kunnes polku koukkaa jyrkänteiden välistä alas polulle. Kun vettä on paljon, johdattaa oikeaan paikkaan puron pauhu.

Pienenä sain kulkea kallioille ihan yksin. Vuosituhannen alussa hämmästyin. Joku on käynyt metsässäni! Kiipeilijät olivat löytäneet alueen. Nyt kartoitettuna on jo viisi sektoria ja peräti 60 reittiä. Paljon myöhemmin löysin tiedon muinaisesta luutuurasta. Alueelta on löydetty hirven luusta kivikaudella valmistettu työkalu. Suomesta on nettitietojen mukaan löydetty vain kaksi muuta yhtä vanhaa todistetta ihmisen paikallaolosta.

Taas kohtaan tutun ongelman. Ihailisinko upeita jyrkänteitä, valtavia lohkareita, ja uskomattomia kivenliuskoja vai kauniisti uomaansa kulkevaa vettä? Onneksi mukana on retkikavereita. Yhdessä ehdimme ihailla enemmän. Puro on täysin vastustamaton. Ylempänä rinteessä voisi kulkea, mutta vesi vetää puoleensa. Tukevat vaelluskengät pitävät sukat kuivina, kaveri kastelee lenkkarinsa.

Parin kilometrin polkupoukkoilun ja hihkumisen jälkeen saavumme Kakarlammen rannalle. Vaikka kaunis neulasmatolla päällystetty leiriytymispaikka houkutteleekin, päätämme palata puronvarteen keittelemään retkikahveja. Vain kilometrin päässä Kakarlammelta on lapsuuden laturetkiltä tuttu mehupiste, kieltolain aikaisen piilopannun kotikolo, Viinakallion luola. Paikan historiaa kunnioittaaksemme nautimme eräällä riemukkaalla polkulenkillä Viinakallion kohdalla liköörikonvehdit.

Kahvitauolla hämärä hiipii esiin. Vain hetken letkeilyä varten viritetty riippumatto saa ihmettelemään: miksi emme jäisi yöksi? Heräisi puron solinaan?

Juttu tältä samalta retkeltä myös Retkipaikka.fi-palvelussa: Kauhalan jylhät jyrkänteet ja puronotko, Kirkkonummi