Listaamattomista, itselleni selkeistä syistä olin odottanut tätä retkeä kuin kaikki Suomen lapset kaikkia jouluja yhteensä vuosien 1970 ja 2019 välillä. Olin huhkinut talkoita islantilaisella tilalla jopa islantilaisittain poikkeuksellisen sateisen kesän lukuisat päivät, haalinut kasaan lainavarusteet ja istuin vihdoinkin talkoista palkkioksi sovitussa laina-autossa. En vielä tiennyt, että edessä olisi retki, jolla kaikki sujuu kuin elokuvissa. En myöskään tiennyt, että elokuvan tyylilajiksi valikoituisi islantilainen farssi.

Useimmat kommellukset marinoituvat tarinoiksi vikkelästi viikossa. Tämän reissun mehustuksessa kesti tarkalleen vuosi. Nyt jo naurattaa. Koska blogijutuissani on viime ajat eletty ihan mansikkapellossa, päätin paljastaa vaihtelun hinkuisena kaikille, etteivät minunkaan reissuni ole aina silkkaa strömsötä.

Kapustarinnan kanssa kraaterissa

Olisiko taustalla soinut pahaa enteilevä musiikki? Katsojat aistivat alamäen olevan edessä, vaikka itse päähenkilö marssiikin reippaana kohti retkiyöksi valitsemaansa majakkarantaa. Jo ensimmäinen ylämäki tuntuu yllättävän raskaalta. Voimien vähäisyys kielii tulevasta. Väsymykselle rukkasta viitaten etsin epätoivoisena tuulensuojaista paikkaa. Islannin laavasaarelta sellaista saakin etsiä. Löytäminen on ihan toinen tarina. Etsiessä ihmettelen, miksi kaukana siintävän sähkölinjan ääni kantaa niin kauas. Häiritsevä sirinä kuuluu rinkastani, missä maidonvaahdotin tyhjentää ahkerasti pattereitaan.

Yöllä herään ja onnistun saamaan retkikattilan käteeni juuri ennen vatsataudin ensimmäisen aallon ylösnousemusta. Illan hämärässä telttapaikaksi valikoitunut kaunis kraateri ei enää tunnukaan niin nerokkaalta, kun huomaan reunan maisemankatselutuolin, totaalisen näkösuojattomuuden ja äkillisen riukulan tarpeen kohtaavan samalla hetkellä. Virtuaaliterveiset ja mitä nöyrimmät pahoitteluni välitän nyt sille kapustarinnalle, jonka kotikuopan olin valloittanut. Pahoinvointini keskellä linnun taukoamaton, kaihoisa, mutta kiihkeä vihellys ei lumonnut.

Vinkkini nro. 1: Jos aiot sairastua vatsatautiin, älä leiriydy kraateriin. Näkösuojan puutteen lisäksi kuopasta on tuskallisen työlästä kiivetä ylös.

Roadtrippailua ja rinkkajupinaa

Ensimmäisen laina-auton jarrut jaksavat juuri ja juuri lähimpään kaupunkiin, jossa saan viettää varikkovuorokauden ja pitkälti toistakin, kun uuteen laina-autoon etsitään akkua, renkaita ja sen-sellaista perustarpeistoa.

Vehreän vihreät ja väkevät maisemapolut mielessäni palaan uuden laina-auton ratissa maantielle. Onni kääntyköön! Onni ei kääntynyt, enkä minä – nimittäin huoltoasemalle. Etäisyydet sivilisaatiosta toiseen ovat pitkiä, vuoristoinen reitti hörppii riemulla polttoainetta ja minä pidätän hengitystäni.

Väliin osuu muutama päivä, jolloin ei sada ylhäältä, alhaalta ja sivuilta, mutta tuulee toki raikkaasti. Matka ei ole edennyt läheskään niille kulmille, joille luulin suuntaavani. Luovun haaveestani pitkästä vaelluksesta ja keskityn pienempiin päiväretkiin.

Noustessani hiljalleen pitkin 1-tienä tunnettua valtaväylää ihmettelen jostain etuvasemmalta kuuluvaa merkittävää rohinaa. Päätän videoida tilanteen auton omistajalle diagnoosin ja täsmälääkkeen toivossa, kun kulku päättyy kolahdukseen. Autossa on edelleen kolme pyörää, mutta neljäs on lähtenyt omille teilleen. Luovun haaveestani pienistä päiväretkistä ja ajattelen, miten mukavaa on, että saan odottaa hinausautoa ulkona kauniista maisemasta nauttien. Tiedän erään tähtitaivasta ymmärtävän, joka kertoisi Merkuriuksen olevan nyt vahvasti pakki päällä.

Välipuhe: totuus Islannista

Jottei kukaan luulisi, että Islanti on silkkaa mielen vastatuulta, on tähän väliin muistutettava, että ikävöin tuolle tuuliselle laavan palalle lähes joka päivä. Ikävöin etukenoisia, kevätpurolta kuulostavia ihmisiä, lavasteidennäköisiä maisemia ja jostain kumpuavaa kaikkivoipaisuudenuskoista ilmapiiriä. Ikävöin kaikkialla vaeltavia lampaita ja mieleni valtaavaa virnettä.

Kun nyt tiedät totuuden, voimme jatkaa viime elokuista retkeä.

Jokanaisen oikeudet ja velvollisuudet

Kirkasotsaisena olen lukenut koko kesän turisteja paheksuvia uutisointeja. Miten Islannissakin on jokamiehen oikeus voimassa, mutta ihan missä tahansa leiriytymistä ei todellakaan katsota hyvällä silmällä. Miten turistit ovat ängenneet miltei terasseille ja vallanneet levähdyspaikat leireillään. Olin niin päättänyt olla kunnollinen kulkija, joka levittää leirinsä aina tuntien vaellusten päähän, autioihin laaksoihin, kaikkien näkymättömiin, lampaiden maille. Illan pimetessä rengas tyhjenee ja linkutan vaivoin ensimmäiselle levennykselle. Vaihdan väsyneenä herkkuillallisen nuudeli-instant-tuokioon ja lopulta koko ruokailun kynsien pureskeluun, kun retkikeitin ei pysty puhkumaan vettä arktisen tuulen tuiverruksessa edes kädenlämpöiseksi. Oi ihana elokuu!

Þetta reddast! Kaikki järjestyy.

Ehkä aika on jo kullannut muistot, mutta näin minä nyt kuitenkin kaiken muistan: lopulta päätän vain nukkua autossa, heittää haaveet arktisesta haikista ja lopettaa kaiken yrittämisen. Myysaan huolella pitkiä aamuja isossa takaluukussa, luen kirjaa, keitän lisää kahvia, kuuntelen äänikirjoja maisemia ikkunoiden läpi ihaillen ja nautin ihan laittoman paljon rähjäisen auton kanssa reissatessa.  

Wikipedia määrittää: ”Farssit päättyvät yleensä onnellisesti.”

Muita kirjoituksiani Islannista

• Islantilainen retki, jolla kaikki sujui kuin elokuvissa
• Mistä tilata islantilainen villapaita?
• 10 seikkaa islantilaisesta villapaidasta, ulkoilijan unelmavaatteesta
• 14+1 arktista nojatuolimatkaa – kirjavinkkejä viileän viiman ystäville
• Kansainvälinen majakkapäivä 2019 ja top-7-elämyslistani
• Majakkamaalari Mathilde Morant
• Muun maan mustikat ja grönlantilainen kasvimaa
• 14 vinkkiä Islantiin matkaavalle
• Kesäkelissä Islannin Länsivuonoilla s/y Auroran kyydissä
• Keväinen hiihtoloma Ísafjörðurissa, Islannin Länsivuonoilla