Juna nytkähtää liikkeelle. Kädessäni on evässämpylä, toisessa kuksallinen kuumaa kahvia. Maiseman tuore lumi on vielä aamussa sinistä. Rinkka vieruskaverina ja seikkailuystävä vastapäisellä penkillä liimaan nenäni junan kylmään ikkunaan. Yksi unelmani on juuri toteutumassa, matkustan junalla satumaisen kauniin matkan Sarajevosta Mostariin. Kulkusuunnassa oikeanpuoleiset istuimet täyttyvät aamu-unia jatkavista. Heille nämä maisemat lienevät arkisia. Yritän pyydystää maisemaa kännykkääni, kun syöksymme jälleen tunneliin.

Sarajevon pakkanen ja lumisade vaihtuvat suomalaisen huhtikuun väreihin. Alle kolmen tunnin junamatka siirtää meidät vuoristosta välimerenilmastoon. Kun Sarajevossa nautitaan talven pakkasesta, puhaltaa Mostarissa aina viiltävän kylmä, pohjoinen Bora-tuuli.

Kävelykierros Mostarin kujilla

”Kesällä kaupungissa on pakko pitää aurinkolaseja, etteivät turistiryhmien vetäjien sateenvarjot puhkaise silmiä kapeilla kujilla!” valistaa kävelykierroksemme opas – mies, jolla on Mostarin komein parta.

Pistävän kylmässä tuulessa kuuntelemme Shevan katkeamatonta tarinaa. Kulkukoira nauttii sesongin ulkopuolisesta rauhasta meidän tuijottaessa epäuskoisena Neretvajoen yli kauniisti kaartuvaa siltaa. ”Sulttaani Suleiman Suuri määräsi Mimar Hajrudille lähes mahdottoman suunnittelutyön. Suleimanin julmuuden tuntien Hajrud kaivoi jo itselleen haudan, mutta päätti kuitenkin yrittää. Sillan kalkkikivitiilet tämä 1500-luvun insinöörinero keksi muurata toisiinsa vuohen karvoista, joen hiekasta, kalkkikiven pölystä ja kananmunista sekoitetulla laastilla.” tarinoi opas. Silta kesti arjet, juhlat ja vaihtuvat hallitsijat 427 vuotta, kunnes tuhoutui 9. marraskuuta 1993.

Parrakkaan Shevan tarinoidessa opimme mostarilaisesta uimahyppyperinteestä, islamilaisten rukoukseen valmistavista peseytymisrituaaleista, kaupungin historiasta ja tästä päivästä. Kävelyn lomassa hän tervehtii tiheästi vastaantulevia, halaa tärkeimmät ja maksaa eiliset kahvivelat. Ihmiset pitävät täällä toisistaan huolta.

Yö mostarilaisella vuorella

Mostarilainen siltainsinööri, yliopisto-opettaja, paikallisten maastopyöräilijöiden puheenjohtaja, iloinen ja ystävällinen Đani rahaa valkoisen patterin keskelle vuoristomajaa meitä lämmittämään. Mies jättää majan kokonaan käyttöömme ja palaa kaupunkiin.

Bora-tuuli tempaisee aika ajoin ovea. Kuulostaa kuin joku pyrkisi vahvasti sisälle. Nyt ymmärrämme, miksi paikallisissa taloissa katot on rakennettu painavista kivilaatoista. Fortica-vuoren majan sisäseinät ovat tuoreet, mutta perustukset samat, joilta Mostariin hyökättiin jo toisen maailmansodan aikana. Majan nurkalta lähtee 570 metrinen köysiliukurata Stolac-vuorelle. Ajatus radasta ei ole uusi. Italialaiset sotilaat kuljettivat aseita ja ruokaa bunkkerista toiseen tätä samaa reittiä pitkin jo 2. maailmansodan aikana.

Kaivamme rinkoistamme makuupussit ja kaiken villan. Olemme löytäneet mielestämme täydellisen luksushotellin.

Boran räyhätessä vielä aamullakin joudumme luopumaan päivälle suunnitellusta vuoristovaelluksesta. Kääntelemme majasta löytyviä esitteitä. Komea vesiputous ja maaginen lähde kiinnostavat, mutta miten teleporttaisimme itsemme näihin nähtävyyksiin? Balkanilla riittää, kun tuntee yhden hyvän tyypin. Loppu järjestyy aina. Niin nytkin. Kerromme Đanille varovaisen haaveemme ja pian istumme Miranin kyydissä matkalla Blagajin kylää.

Hullun bosnialaisen matkassa Mostarissa

”Tiedättekö, mitä nimeni ’Miran’ tarkoittaa?” virnuilee uusi oppaamme. ”Hiljaista ja rauhallista”, hän vastaa nauraen ennen kuin ehdimme arvailemaan. ”Kun netistä etsii sanoilla ’crazy bosnian guy’ löytää minut – kokeilkaa vaikka!”

Vuonna 2005 Miranin Kanadaan muuttanut serkku neuvoi perustamaan hostellin. ”Mikä on hostelli?” kysyi Miran sukulaismieheltään. ”Reppureissaajat majoittuvat sellaisiin”, valisti sukulainen. Värikkäästi tarinoiva Miran sai vakuutettua äitinsä ja vaimonsa ideasta, jonka ydintä kukaan ei ymmärtänyt. Nyt nappaamme hostellista kyytiin amerikkalaisen nuoren miehen ja kiidämme nähtävyydestä toiseen. Me vuorella nukkuneet arktiset naiset saamme hullulta mieheltä kehuja, mutta nuori mies saa omenan.

Kun lähestymme Kravican vesiputousta Miran luukuttaa stereoista amerikkalaiselle omistamaansa kappaletta:

”I am from Bosnia, take me to America
I really want to see Statue of Liberty
I can no longer wait, take me to United States
Take me to Golden Gate, I will assimilate”

Oppaamme tykittää tarinaa. Mielipiteet eivät ole korrekteja, mutta lakia poliittisella painotuksella lukeneen miehen faktat ovat kunnossa. Vastaantulija vilauttaa valoja varoittaen lähestyvistä poliiseista. Miran hymyilee, kiinnittää turvavyön ja kääntää paikallisen humpan kovemmalle.

Pimeän maiseman halki palaamme tuulisesta Mostarista lumiseen Sarajevoon.

Crveni Kuk – aurinkoisen vuoren valloitus

Samer ja Lori ovat meitä sovitusti vastassa kaupungin vasta heräillessä. Ajamme vuoden 1984 talviolympialaisten alppilajien areenan Bjelašnican ohi kohti päivän vaelluskohdetta. Verkon vaellustiedoista olemme poimineet kaksi toivereittiä: kauniisti kiemurtelevan Rakitnica-joen ja eristyneen Lukomirin kylän.

“The village of Lukomir is totally inaccessible in winter months, cause roads and trails are completely under snow and village stays completely empty over the winter. Without overnight option in Lukomir right now, you would have to turn back to Umoljani again, which would be a very, very long day.” neuvovat oppaamme ja lupaavat viedä meidät ajankohtaan paremmin soveltuville tonteille lähelle Umoljania.

Kyselemme oppailta, mistä löytäisimme karttoja paikallisille poluille. He kertovat brittituristista, joka toi mukanaan verkosta printtaamiaan karttoja. Turisti kyseli, mitä kartan reunassa oleva punainen teksti mahtoi tarkoittaa. Paikallisella kielellä painettu varoitus kertoi aineiston olevan huippusalaista.

Kiipeämme vuorelle ilman karttaa. Reitti on selkeä, taivas sininen ja koko seutu vain meidän yksityiskäytössämme. Päivän retki on juuri sitä, mitä toivoimme. Lähes viisi tuntia puhdasta lunta, raitista ilmaa ja auringonvaloa. Ennustettu lumisade pysyttelee piilossa vuorten takana vielä silloinkin, kun nautimme kanakeittoa pikkuruisen kylän ravintolan terassilla.

Jälkiruokakahvin kyljessä kuulemme oppaidemme kaverista, miehestä, joka rakastui lähiseudun kanjoniin jo 80-luvulla. Vielä tänäkin päivänä kanjoni on vaativuutensa vuoksi vain hyvin harvojen valloittama. Kaveri omistautui kanjonissa kulkemiselle niin, että määritti jokaiselle osuudelle oman tunnuskappaleen. Keltaiset Sony Walkmanit soittivat mm. Deep Purplea ja Whitesnakea.

Me emme kaipaa kylmään kanjoniin, vaan keskitymme ihmettelemään tien varteen pysäköityjä autoja. Juhlavasti koristeltuihin autoihin pakataan kuivuneita tammenoksia ja -runkoja. Opimme, että tänään on serbian ortodoksien jouluaatto ja tammi heidän perinteinen joulupuunsa.

Sarjaevossa salepilla. Onkohan tämä syntiä?

Löydämme itsemme rinkkojemme kanssa jälleen Tea House Drizlosta, pakkaspäivän iltaan täydellisesti sopivan salep-juoman äärestä. Kahvilan emäntä opettaa meitä sekoittamaan juomiamme tasaisesti ylhäältä alas. Mukeihin on sekoitettu tietyn orkidealajin juurista tehtyä jauhetta, kanelia, inkivääriä ja sokeria. Ketun kiveksiä juomassa ei ole, vaikka nimen alkuperä arabiankielessä tähän viittaakin. Maistelemme juomaa ja huokaamme ihastuneina: ”Tämä on liian hyvää, lienee syntiä!” Kahvilan rouva vahvistaa epäilyksemme. Valmistukseen käytetty juuri on rauhoitettu jo monessa maassa. Otan kolmannen syntisen kulauksen, enkä vaivaudu edes kauhistelemaan asiaa. Vastaus olisi kuitenkin perinteinen ja naurun siivittämä: ”This is Bosnia!”

Näissä vierailimme:

• Outdooractive.com: Crveni Kuk – päiväretki vuorelle
• Sheva Walking Tours – veloitukseton kaupunkikävely Mostarissa joka päivä klo 11.00
• Tripadvisor: Koskin-Mehmed Pasha’s Mosque Tornista avautuvat kauniit maisemat. En tiedä, miten kapoisia portaita kuljetaan sesonkina. Koko kaupunkia, mutta erityisesti tätä kohdetta, suosittelen vain hiljaisten turistivirtojen aikaan
• Pocitelj – entinen kriittinen porttipaikka ja kauppakylä
• Salepilla sarajevolaisessa kahvilassa: Tea House Dzirlo
• Kravican vesiputous
• Hullun bosnialaisen hostelli Mostarissa: Hostel Miran Mostar
• Blagajin kylä
  • Blagaj Tekija: islamilaisten hartaudenharjoittajien, dervissien talo
  • Buna river (Vrelo Bune): uskomattoman tumman turkoosi joki alkaa vuoren sisältä, yhdestä euroopan suurimmista lähteistä

Vahva suositus, kun haluat tutustua Sarajevon lähivuoriin tai tehdä jopa pidemmän vaelluksen Balkanilla: käytä Green Visions -yrityksen mainioita oppaita. Sain tutustua heistä kolmeen, ja lähtisin ihan jokaisen kanssa uudestaan retkelle.

• Verkkosivut: Greenvisions.ba
• Facebook: Greenvisions

Lue, katso & kuuntele lisää samasta seudusta:

• Bosnia ja Hertsegovina -reissutarinan osa 1/2: Trepevic-vuorella ja Skakavac-putouksella
• Ukuit-nainen & Endorfiininmetsästäjä – podcast-jakso: Vuosi vaihtoon Balkanin vuorilla
• Evan kirjoituksia vaelluksista ja elämästä Via Dinarica -reiteillä
• Taltioimiani tammikuisia tunnelmia Sarajevon kaduilta (video)
• Retki Skakavacin putoukselle (video)
• Ukuit-nainen & Endorfiininmetsästäjä: 11 podcast-jaksoa Balkanilta