Kiinnitän pelastusliiveihini turvaliinan, turvaliinan toisen pään veneen kannella kulkevaan elämänlankaan. Kyykistyn paikkaan, jossa en ole pahasti kenenkään tiellä, en kastu heti, pysyn veneessä, pärjään muiden hoitaessa purjehduksen ja pääsen tarvittaessa nopeasti oksentamaan. Nieleskelen ja tuijotan harmaana horisonttiin. Kostean nihkeät kuravaatteet eivät suostu rullautumaan päälle, löydän housuistani vain vasempia lahkeita. Palelen ja mietin, miten muistaisin tämän hetken haaveillessani tulevia meriseikkailuja. Mietin, että samanlaista keliä ja oloa voi olla edessä pahimmillaan jopa vuorokauden verran.

Käynnissä on historian 26. ja elämäni viides Suursaari Race -avomeripurjehdukilpailu. Täysin tuulettoman alun jälkeen tuuli on noussut, ja puhkuu nyt mittariin jopa 30 solmun lukemia. Aallot pysäyttelevät vauhtia armotta ja ryskyttävät venettä.

Pipot päähän! Edessä on kylmä yö.

Kilpailun säännöt edellyttävät, että veneen tulee ylittää lähtölinja viimeistään, kun 4 minuuttia lähdöstä on kulunut. Tämän vuoden kilpailun lähtöhetkellä oli niin tyyntä, että osa veneistä hylättiin jo tässä vaiheessa.

Kilpailussa on kahdeksan eri luokkaa, joissa yhteensä mukana noin 70 venettä. Kilpailussa on siis satoja purjehtijoita, samaa reittiä kulkemassa. Silti jokainen vene muodostaa oman pienen maailmansa. On mahdollista kulkea tunteja näkemättä muita. Omassa minimaailmassamme vuorokaudet ovat kahdeksan tunnin pituisia, kommunikoimme sujuvasti kahdella kielellä ja herkuttelemme oman luottokokkimme eväillä. Muu maailma unohtuu.

Toisten kisaveneiden tunnelmat uivat korviimme VHF-raporttien kautta. Kilpailussa on kolme raportointipistettä, joiden kohdalla jokainen vene ilmoittaa kisajärjestäjille veneen nimen, purjenumeron ja kellonajan. Menomatkalla raportit ovat reippaita, paluumatkan viimeiset soperrukset kertovat väliin jääneistä unista. Raportit ovat kaunista mantraa, kuin radion merisää parhaimmillaan.

Käen kukunta, kesälomareissujen kaskaat ja kirkonkellot, avomerikisojen VHF-raportit ja Jukolan-viestin monikieliset kuulutukset. Nämä ovat oman kesäradioni ääniä.

Tovi jos toinenkin vierähti Haukilahden tuulettomuudessa kelluen. Vihdoin tuuli virisi ja kisaveneet pääsivät kulkemaan kohti avomerta.

Kahdeksan hengen miehistöstämme kolme juoksee tulevana viikonloppuna samassa joukkueessa Jukolassa. Siellä saamme kartan käteemme ja radan tietoomme vasta oman osuutemme alkaessa.

Avomerikilpailuissa rata on tiedossa. Usein samaa rataa kierretään vuodesta toiseen, mutta luonto päättää vasta kuhunkin paikkaan saapuessamme, millainen reitinvalinta kannattaa tehdä. Kääntyykö tuuli ennusteen mukaisesti? Osaammeko hyödyntää paikalliset, pikaiset muutokset? Tarjolla on monenlaista koneviisautta, joka yhdistää sääennusteen rataan ja tarjoaa optimireittejä.

Kokemus on kuitenkin konetta viisaampi myös tällä reissulla.

Oletko nähnyt Suursaaren? Suursaari on tuo kaunis sininen kuvan taustalla.

Keulan kulkuvalo hajosi menomatkan aallokossa. Paluumatkan myötätuulipätkällä kippari ehtii korjaamaan valon juuri sopivasti ennen uuden hämärän laskeutumista.

Meri rauhoittuu lähestyessämme Suursaarta. Syön varovasti palan gastikaverin leipomaa tuoretta ruisleipää. Oma ruorivuoro reippaassa aallokossa tuo lämmön, sileämpi vesi palauttaa sisuskalut paikoilleen. En vietäkään vuorokautta kaloja ruokkien. Saan merenkulkijan euforiasta taas kiinni.

Rikomme isopurjeen kiinnitykset reippaassa käännöksessä. Vessan tankki täyttyy, ja aiheutan tarmokkaalla pumppauksella kannella istuvien kauhuksi kakkasuihkulähteen. Jostain valuu vettä sisään normaalia enemmän. Köydet kiertyvät engelsmanneille, ja välillä purjeiden riittävän kireälle trimmaaminen on melkein mahdotonta. Aina sattuu ja tapahtuu. Tärkeintä onkin, miten selviämme kommelluksista.

Wikipedia: Kalbådagrundin majakka on Suomen ensimmäinen majakkalaivaa korvaamaan rakennettu pohjamajakka. Majakan rakennustyöt aloitettiin 1950 ja lyhty sytytettiin ensimmäisen kerran syksyllä 1953.

Reissun toinen auringonlasku värjää taivaan naurettavan upeaksi. Myötätuulessa tarkenee. Edessä vain lyhyt vastatuuliosuus ennen maalia. Vatsassa kokkimme lämpimät herkut. Ilme paljastaa tunnelman.

Ennätyksellisen vauhdikas tuuli toi veneen ajoissa kotisatamaan, mutta aiheutti myös pitkän työrupeaman veneellä. Vettä loiskui uskomattomissa koloissa, purjeet ja patjat kaipasivat tuuletusta ja moni paikka korjausta. Kippari myhäily tyytyväisenä: ”Jos vene kesti tämän reissun, on se turvallinen myös tulevia lomapurjehduksia varten.”

Veneemme ohittaa viimeisen raportointipisteen. Hilpeinä hymyillen ylitämme maalilinjan.

Haukilahdessa linnut laulavat aamuyön laulujaan. Muuten on aivan hiljaista. Odotamme laiturissa kiinnitysköydet valmiudessa, kun kippari käy viemässä raporttimme kisatoimistoon. Olemme taas kokeneet jotain uskomattoman hienoa yhdessä. Kesäyössä olo on epätodellisen onnellinen.

Linkkejä:

• First 31.7.fi: Suursaaressa jälleen tiivistä kamppailua
• Alandia Suursaari Race -kilpailun sivut
• Alandia Suursaari Race -kilpailun YouTube-kanava
• Tarina siitä, miten päädyin metsästä merelle: Solmu, joka vei seikkailuihin
• Endorfiininmetsästystä Facebookissa