Kansalaisopiston kuvataidekurssilla sivellin on tahmea. Aloittelijan ajattelemattomuudella tavoittelen akvarellin kuulautta, mutta veto vedolta kadotan hahtuvaisen keveyden tukkoiseen tauluun.

Sivellin vaihtuu melaan, kun ennuste lupailee kylmää yötä ja aurinkoista aamua. Sääkartalla näkyvät lupaavat ainekset aamu-usvan ystävälle, siksipä nostan kajakin katolle jo illalla ja asettelen varusteet jonoon. Torkuttaja-tontulle en salli pääsyä tätä aamua pilaamaan. Tyynyn vetovoima menettäköön kykynsä välittömästi aamuviiden jälkeen.

Jo ajomatka joelle on silkkaa ilotulitusta. Valoa ei näy tunnelin päässä, vaan koko matka on yhtä keltaista valotunnelia, jonka päässä on hyväenteinen valkoinen patja.

Sukellus tuntemattomaan

Lukuisat kerrat olen katsonut Syväysjokea kartalta sinne retkeä suunnitellen. Tämä aamu kääntäköön haaveilut todeksi. Rannassa erotan vielä maiseman, mutta jokeen molskahdettuani katoaa näkyvyys metriin. Hanhiaura paljastaa ylilennon kaakatuksellaan, Käenkoski pauhaa vielä lähistöllä, mutta missä on joki? Tiedän uoman tekevän monen monituista mutkaa ennen Koitereeseen liitymistä, mutta nyt tiedän vain, että kajakin alla on vettä. Se riittäköön suunnaksi.

Mikä ja missä on Syväysjoki?

Syväysjoki mutkittelee Koitereen itäreunalla, Ilomantsissa, alle 20 kilometrin päässä Patvinsuon kansallispuiston eteläreunasta. Jokea ympäröivät molemmin puolin suojellut avosuoalueet. Matkaan voi lähteä Käenkoskelta. Ainakin näin syksyllä virtaus on kovin maltillista ja melomaan pystyy niin myötä- kuin vastamäkeenkin.

Koihun pisimmät omatoimimelontavaellukset kulkevat Koitajokea pitkin Koitereelle ja päättyvät toisinaan Syväysjokea pitkin Käenkoskelle. Ovatpa jotkut jopa YouTube-videoiden perusteella meloneet idästä lähestyen Hattujärveltä Koitereelle asti. Melojalle mahdollisuuksia on siis monia.

Aamun kaste piirtelee polkuja kajakin keulaan, aurinko porailee pieniä reikiä usvaan, suolta pilkottaa toisinaan kelopuu. Välillä maisema katoaa taas kokonaan. Missä on ylhäällä, missä on alhaalla? En tiedä. On vain pehmeää, kultaista usvaa, jossa pyöritän ihmeissäni päätäni.

Hiljalleen maisema avautuu. Huomaan asettelevani melan kajakin päälle, avaavani aukkopeiton, kaivavani kameran suojalaukustaan – uudestaan ja uudestaan. Päättäen aina: tämä on ehdottomasti viimeinen kuva, sitten vähän melon.

Ei, tässä aamusadussa ei voi meloa. Tätä on vain katseltava ja kuunneltava.

Palaan kotiin ja unohdan retkeni muutamaksi päiväksi. Lopulta siirrän kuvat muistikortilta tietokoneelle ja mitä näenkään näytölläni! Siinä ne ovat, kaipaamani akvarellimaalaukset, kameralla mukaan nappaillut.

Muita kirjoituksiani Pohjois-Karjalasta

• Lehtoukonhattu & luontopolku mystisen myrskyhatun jäljillä
• Avantouinti – kolmen saunan viikonloppu Pohjois-Karjalassa
• Karhunpolku – 133 km itäistä neulasmattoa lokakuussa
• Melontaretkellä Pohjoisen Saimaan saaristossa, Rääkkylässä
• Rääkkylän Saaristo Trail: Pyöräretkellä Pohjoisen Saimaan saaristossa
• Pohjois-Karjalan erikoisimmat majoituspaikat luontomatkaajalle
• Patvinsuon kansallispuisto – keväinen festivaalimatka
• Pöllöretki – ihan(an) pimeää puuhaa
• Kitee: Puoli vuotta pontikkapannujen perässä
• Pohjois-Karjalan parhaat etätyöpaikat luontoliikkujalle

JK.

Kuvissa vilahtavia, ystäväni yrityksen Ukuitin Arctic Animal -melontarukkasten jääkarhuversioita ei ole varastossa, mutta näitä alla kuvattuja mursuja riittää vielä nopeimmille. Parasta Ukuitin rukkasissa heti lämpimän sisävuoren jälkeen ovat hihan renksut, joista saa hampailla kiinni ja voi näin oikoa hihat suoriksi.

Kauppaan voit meloa seuraamalla tätä linkkiä.