Joululahjavinkit luontoliikkujille
Mielessäni asuu ikuista satua elävä joulutonttu. Tänäkin vuonna olen jo kesäkuussa koettanut kuluneessa nutussaan touhottavalle hahmolle myydä ajatusta täysin aineettomista joululahjoista. Reippain ottein tonttu lisää idean loputtomille, salaisille listoilleen ja
Kirjesalaisuuksia ja joululahjaideoita ulkoilijoille
Tasan kuukausi jouluaattoon. Umpihulluna jouluihmisenä olen toki jo jemmaillut monta lahjaa, kuunnellut joululauluja ja keitellyt glögiä. Ehkä ajankohta on allergisimmille liian aikainen? Vuoden vinkkilistaan lisäsin pari tee-se-itse-yllätystä, siksi ideat ovat
Jouluruoka Islannissa – herkullista, jos einarit sen sallivat
"Farðu i burið og sæk tu hangikjöt?* (fathy ii burith och salthy hankiköttis?) Flouthyr!" yritän sanoa videolla, mutta homma menee nauruksi aina uudelleen ja uudelleen. Teen koillisislantilaisen lammastilan pojan kanssa
8 seikkailuhenkistä joululahjavinkkiä islantilaistunnelmissa
Vietän tämän joulun peikkojen, maahisten ja vallattoman väkevän tuulen maassa, Islannissa. Siksipä joululahjavinkkien seassa hyppelevät islantilaiset jouluperinteet. Islannissa joulukalenterin korvaa ikkunalaudalle nostettu joulukenkä. Kenkä joutuu odottamaan tyhjänä aina 12. joulukuuta asti.
10 endorfiininmakuista joululahjavinkkiä
Varhaisilla tontuilla on jo lahjat paketeissa. Jos satut kuulumaan meihin myöhäistonttuilijoihin, alla 10 lahjaideaa vapaasti pöllittäväksi. 1. Seikkailijalle: Siipimuttereita, nippusiteitä ja pilli Useimmissa seikkailu- ja swimrun-tapahtumissa pilli on pakollinen varuste. Ja aina
Flyygeli korvassa ja muita lahjatoiveita
"No mitä sitä oikein voi toivoa joululahjaksi? Mitä sinä oikein toivot?" puuskahtaa työkaveri viereiseltä matolta ennen joogatuntia. Kömmin kotiin ja kirjoitan loputtoman listan. Ymmärrän saamani arvonimen kamahomo olevan ansaittu. Moitin
Röykkiöittäin tirkisteltävää
Olivia-lehti tarjoili 10 vinkkiä ammattiblogaajaksi aikovalle. Uutta on aina hauska oppia, vaikka tavoitteena ei ammattilaisuus olisikaan. Päätin toteuttaa ensimmäiseksi vinkin numero 5: "Anna lukijoille sopivasti tirkisteltävää. Mitä enemmän itsestään antaa, sitä
Retkiluistelu: Musta mieletön taikatalvi
Olen aina ihmetellyt muiden tarinoita lapsuuden valkoisista jouluista. Mielestäni lapsuuteni joulut olivat aina lumettomia ja kylätie tummaa jäätikköä. Aattona sain tehtäväksi kiikuttaa naapuriin hyasintin. Toinen käsi kukkatötterössä, toinen puunrunkoa puristaen