Jukolan viesti 2019: etähuhuilua ja edellisten vuosien elämyksiä
Ensi viikonloppuna on suunnistajan joulu, juhannus ja syntymäpäivä samassa paketissa. Jukolan viesti juostaan tänä vuonna Kangasalan maastoissa, noin 20 kilometriä Tampereelta itään. Jukolan tutut äänet, leirin pystyttely, yön tunnelma, omalle osuudella
Rakkaudesta lajiin
Kaksi vuotta sitten silloinen työkaveri kysyi: ”Mistä saat innon ja inspiraation liikkumiseen?” Kaksi vuotta olen etsinyt vastausta, yrittänyt ratkoa mysteeriä uima-allasta kauhoessani, latuja kuluttaessani. Olen haastatellut heitä, joilla on jatkuvasti
Jukolan viesti ja elämäni elämykset
Syyttäjälaitoksen sivut kertovat: ”Syyteoikeuden vanheneminen riippuu rikoksen vakavuudesta. Syyte vanhenee, jos sitä ei nosteta kahdessakymmenessä vuodessa, jos rikoksesta säädetty kovin rangaistus on yli kahdeksan vuoden vankeus
Ensimmäistä kertaa Venlojen-viestissä – mikä pelottaa, jännittää, kauhistuttaa?
Tasan kahden kuukauden kuluttua suunnistajat matkaavat raukeina, reput täynnä metsän tuoksuja kohti kotejaan Joensuu-Jukolasta. Viime vuonna pääsin ilokseni osallistumaan ensikertalaisista koostuvan Venla-joukkueen opastukseen. Olen päätynyt monenlaisiin ulkoileviin ja urheilullisiin koitoksiin sen suuremmin
Suursaari Race eli sinne ja takaisin
Kiinnitän pelastusliiveihini turvaliinan, turvaliinan toisen pään veneen kannella kulkevaan elämänlankaan. Kyykistyn paikkaan, jossa en ole pahasti kenenkään tiellä, en kastu heti, pysyn veneessä, pärjään muiden hoitaessa purjehduksen ja pääsen tarvittaessa
113 (k)ilometrin mittainen flow
20. elokuuta 2015 klo 9.30 Terhi Jaakkola kirjoitti: Tässä ehdotukseni MM-vauhdiksi: 88 km linnuntietä = 114 km kuljettua matkaa 21 km linnuntietä / 6 tuntia 3,5 km linnuntietä / 1 tunti = 4,7 km
1 / 1600 osa ruususta
Sain sähköpostin viime kesän Jukolan kilpailunjohtajalta Jouko Kaihualta, jossa hän kertoi Kuopio-Jukolan saaneen kunniakirjan 239 vuotisjuhliaan viettäneeltä Kuopion kaupungilta Esimerkillisestä ryhmäsuorituksesta. Olin viime kesänä yksi Kuopio-Jukolan noin 1 600 talkoolaisesta. Meille
Gravitaatio kadoksissa – vapaaehtoisena Jukolassa
Viime viikolla muutamakin tuttu postaili some-kanavissaan sitaatin: "What if I fall? Oh, my darling, what If you fly?" Näin kävi minulle. Lensin. Eikä painovoima oikein toimi kohdallani vieläkään. Leijailen edelleen enkä tiedä toivunko entiselleen enää
38 kisaa merellä ja metsissä
Syksyisellä polkulenkillä kaverini kertoi tuttavastaan, joka treenasi vuoden ajan triatlonin puolimatkalle. Kisa-aamun koittaessa kuume esti osallistumisen. Kuulin hänen kommentoineen pettyneenä: "Kaikki ne aikaiset aamut uimahallilla ja muutkin treenit - aivan