Ohjeita nilkkaleikkauksesta toipuvalle
Tasan kolme vuotta sitten vasen nilkkani leikattiin kolmannen kerran. Viime viikonloppuna luistelin saman järven jäällä, jolla tein päätöksen leikkaukseeen lähdöstä lähes kolme vuotta sitten. Nyt vastaavan operaation juuri kokenut kyseli
Ei enää yhtään telakkapäivää
"Olipa mahtavaa juosta! Juokseminen on vaan niin hienoa! Miksi en ole juossut moneen viikkoon?!", hihkun miehelleni yhtenä vuoden pimeimmistä päivistä. "Niin eikös sulla ollut joku ongelma kantapäässä?", saan vastaukseksi ja
Tarahumalassa
"Joka vuosi 60-80% juoksijoista loukkaantuu. Juostujen kilometrien määrällä ei ole merkitystä, loukkaantumisriski on aina sama." Viime keväänä nilkkaleikkauksesta toipuessani ahmin Christopher McDougall:n Syntynyt juoksemaan -kirjan. Huomasin ujuttavani kirjamerkkejä itselleni erityisen
12 ajatusta kuntoutujalle
Postilaatikkooni tipahti viesti: "Olen lukenut blogiasi, ja muistin, että sinultahan leikattiin nilkka viime vuonna. Minulla on sama ruljanssi edessä kuukauden päästä…kuntoutuksesta haluaisin pitää huolta. Olisiko sinulla vinkkejä leikkauksen jälkeiseen elämään