Title Image

Blog

Neljä vaeltajaa Käsivarren erämaassa Kuva: Tom Toivonen

Juhlava vaellus Haltille

Kesäkuussa internetin postinkantaja tuo mieluisan viestin: ”Rakkaat ystävät! Olette lämpimästi tervetulleita liittymään seuraani 50-v-tunturitourneelle Kilpisjärvelle elokuun vikalla viikolla!” Se, oliko haave Haltin vaelluksesta muhinut sankarittaremme mielessä pitkäänkin, paljastui seuraavassa viestissä: ”Ei meinannut mikään 50-v-juttu oikein tuntua luontevalta, mutta viikko ennen juhannusta kuulin Radio Suomesta Taiskan Haltin häät ja siitä tuli ajatus, että Kilpisjärvihän vois olla kiva, varsinkin, kun siellä en ole käynyt.” Kun syntymäpäiväsankaritar, mukaan kutsuttu letka sekä syyt reissulle olivat silkkaa priimaa, vastasin kutsuun myöntävästi seitsemässä minuutissa.

Haltille deluxe-tyyliin

”Unohda kakkukahvit ja pönötys. Nykyviiskymppiset järjestävät luksusjuhlia”, otsikoi Me Naiset jo vuosi sitten. Mitä ilmeisimmin aviisin neuvosta vaaristuneena, järjesti syntymäpäiväsankarittaremme meille kakkukahvien sijaan yli viikon mittaisen luksusreissun.

Mikäli yöt tuulessa vapisevassa teltassa, kuhmuraisella alustalla, kevyttä kenttäkeittiötä niskassa kuljettaen ei ole mielestäsi parasta herkkua, suosittelen pöllimään tämän vaahtokarkkimatkan majoitusratkaisun: vietä kaikki yöt varaustuvissa. Kaikissa reittimme tuvissa oli niin patjat, tyynyt, peitot kuin riittävät kokkailuvälineistötkin kaasuliesineen. Vain täydellistä hätätilannetta varten pakkasimme yhteisesti mukaan yhden kevyen teltan ja kevyen retkikeittimen. Yö näissä erämaan hulppeissa hotelleissa maksaa 12 € / vaeltaja. Kiitos kurjan koronan, on pedeistä vain puolet käytössä ja siksi saammekin kaikki reissun tuvat riemukkaan ryhmämme omaan käyttöön yhdeksi yöksi kerrallaan.

Pohjois-Lapin tuvat Enontekiön seudulta löytää täältä:
Luontoon.fi: Tuvat Pohjois-Lappi ja Enontekiö
Luontoon.fi: Ohjeita varaustupien käyttäjille

Vaellus Haltille, taustalla Meekonvaara Kuva: Tom Toivonen
Meekonvaaran kupeessa Kuva: Tom T

Kohti Haltia Norjaa kiertäen

Edellisestä vaelluksesta on vierähtänyt jo vuosi. Kotipolkujen tatit kiusaavat, kun käyn koekävelyllä rinkkani kanssa. Yksi kauneimmista sieniyksilöistä unohtuu viikoksi kantolaitteet uumeniin. Ahkeran raakahauduttelun tulos lienee ulkopuolisesta hilpeä: näyttää kuin joku olisi kakannut rinkkaani. Kaapiessani sotkua taskun saumoista, kakkaa koronavirus reittisuunnitelmamme päälle. Epäuskoisena vilkuilen pakkauksen lomassa uutisotsikoita. Voiko todellakin olla niin, että emme voi poiketa Norjan puolelle? Viime metreillä Norjan kautta palaavaksi suunniteltu reittimme muuttuu edes-takaiseksi Kilpisjärvi-Halti-Kilpisjärvi-haikiksi.

Norjan rajalla Kuva: Tom Toivonen
Päätöntä menoa Kuva: Tom T

Harmittiko? Ei pisaraakaan! Oli huojentavaa nauttia maisemia vain yhteen suuntaan huokaillen, kun tiesi, että taakse jäävät upeudet pääsisi nauttimaan uudestaan toisesta kulmasta ihan pian.

Ruuhkaa erämaassa

Viime kuukaudet olen saanut retkeillä Pohjois-Karjalan autioilla reiteillä. Toisen kulkijan kohtaaminen on erinomaisen erikoinen tapaus. Nyt löydän itseni taapertamasta polkua, jota tallaavat kymmenet muut kulkijat, autiotupien pihat täyttyvät iltaisin lukuisista teltoista ja helikopteri sekä vesitaso siipeilevät ohitsemme lukuisia kertoja päivässä. Autioista metsistä tunturiruuhkaan saapuminen sai juron erakon minussa haukkomaan hiljaa henkeään harmituksesta ensimmäisen päivän ajan. Mihin tämän ihmisahdistukseni rullaan ja rutistan?

Hiljalleen rinkka asettuu selkään, pitkät päivämatkat tarjoavat myös hiljaisia hetkiä, luonto kaappaa lumoukseensa ja tuttu höpöttely vie huomion turhista. Ohut harmitus retkeilevästä ruuhkasta poistuu, kun järjestelen ajatuksen aivohyllyilleni näin: Olemme matkalla Suomen korkeinta kohtaa ihailemaan. Halti kuuluu kaikille, hiljaiset erämaareissut ovat asia erikseen.

Joen ylitys Kalottireitillä Kuva: Tom Toivonen

Ehkä jo huomasitkin, ettet ole lukemassa klassista vaelluskertomusta reittiaikatauluineen ja pakkausvinkkeineen? Sellaista haikailevalle suosittelen mm. näitä reissuraportteja:

Retkipaikka.fi:
Retki Haltin huipulle ja takaisin
Huomaathan myös nimimerkin Tapio kommentin artikkelin lopussa. Hän esittelee mielenkiintoisen ja vähemmän suositun reittivaihtoehdon
Kerrankin jonkin meni kuin elokuvissa – retki Haltin huipulle ja takaisin.

Kokovartalokommando: Halti
Pipo silmillä: Soolona Haltin huipulle 24 tunnissa sekä Kutturakuru ja Termisjärvi

Yllätyksiä luonnon sylissä

”Onko siellä jo ruska?” kyselivät tutut etelästä. Tulopäivän pilvisyydessä ei luonto hehkunut, maisema tuntui vihreältä. Matkan edetessä silmät poimivat päivä päivältä enemmän värejä. Kilpisjärvelle palattuamme olivat mustikanvarvut jo monin paikoin vaihtaneet värinsä, riekonmarjojen lehdet kiljuivat punaisuuttaan ja iloisen keltaiseksi kääntyneitä tunturikoivun lehtiä pilkotti siellä täällä.

Marjojen vyöryä olinkin osannut odottaa, mutta jokapäiväinen tattisaalis tuli täytenä yllätyksenä. Vaikka kartalta katsoessa järki kertoo alueen olevan käyristä ruskea, olivat maisemat silti monin paikoin suomalaisittain uskomattoman jylhiä.

Vaellus Haltille Kuva: Tom Toivonen
Syntymäpäiväsankarin jalanjäljissä

Kesän 2019 vietin Islannissa ja Grönlannissa. Nyt edelliskesänä tutuksi tulleet arktiset kasvit kurkkivat taas mättäiköstä, enkä harmikseni muista puoltakaan nimeltä! Kas, kasvit eivät seuraakaan valtioiden rajoja, vaan ihan omia vyöhykkeitään.

Porojen määrä erityisesti Kilpisjärven kylän liepeillä hämmästytti. Kilpisjarvi.org-sivustolta löydän selityksen: ”Kesällä poroja näkee Kilpisjärven kylällä, mutta talvella porot laiduntavat laajalla alueella kauempana tunturissa.”

Kaksi kaverusta, toisella poronsarvet Kuva: Terhi Ilosaari
Mainitsinkohan jo? Kilpisjärvellä näimme yllättävän paljon poroja!

Suurimman yllätyksen luonto järjesti kuitenkin sään muodossa. Odotin sateen kera luihin ja ytimiin syventyvää tuulta, kiireisiä pilviä ja märkiä hartioita. Mutta mitä saimmekaan? Kuivaa ja leppoisaa keliä lähes koko vaelluksen ajan!

Kaksi vaeltajaa ja heijastus Kuva: Terhi Ilosaari
Ystävät valmistautuvat pian käynnistyvään retkiluistelukauteen

Taikahetkiä, joita kamera ei tavoita

Kun matkassa on useampikin kameralla tuokioita ahkerasti taltioiva, luulisi tärkeimpien hetkien löytyvän edes jonkun muistikortilta. Satumaisimmat hetket vievät onneksi edelleen tajun ja saavat laitteet unohtumaan.

Useampaankin kuvaan saimme talteen Haltilla kokemamme ensilumen sekä hauskasti vain toiselta reunalta valkoiseksi värjäytyneet kivet. Ensilumen tuoksua ei kenenkään laite saanut napattua kiinni. Miten hyvältä se tuoksuikaan! Kuin kurkkupastilli ilman väriä ja keinotekoista makua, aavistus greippiä ja jotain kuulaan vaalean harmaata, hieman paperista kenties?

Viimeisenä vuokratupayönä makaan makuupussissani ja yritän saada takapuoleni irti patjasta. On pakko mennä vessaan. Yläsängystä kiipeää yllättäen yksi ystävä alas samalle asialle ja pian toinenkin kiilaa tietämättään ohitseni jonossa. Me kolme hätäistä kohtaamme yössä. Keltainen planeetta heijastuu valona viereiseen lampeen johdattaen katseen tuntureiden yläpuolelle. Siellä ne tanssivat: sesongin ensimmäiset revontulet. Aamulla maa on kuurassa, eivätkä muut vielä tiedä, millaisen taikahetken me yön peikot saimme kokea.

Saana ja vaeltajat Kuva: Terhi Ilosaari
Paluumatkalla Saana vahtii menoamme

Kokki mökissä, riemua laseissa

Palaamme Kilpisjärven kylästä vuokraamaamme mökkiin. Saunan lämmetessä nostamme maljoja syntymäpäiväsankarille. Hän on koonnut letkan kasaan, suunnitellut kaiken, varannut mökin ja koordinoinnit pienimmätkin jutut meidän muiden kahlatessa omissa kiireissämme. Olisiko aika antaa juhlakalun heittäytyä hemmoteltavaksi? Ei! Hän halua jatkaa ylenpalttisuutta meille jakaen. Kokki saapuu mökkiimme, valtaa keittiön ja saamme nauttia kuin tyhjästä ilmestyneestä kolmen ruokalajin illallisesta.

Mökin ikkunoista näkyvät niin Saana, Malla kuin Pältsa-tunturikin. Soittolistan suosikkina Haltin häät.

Ilta on silkkaa naurua ja ilonkyyneliä. Syntymäpäiväsankari näyttää läpensä onnelliselta. Muinaiset, Haltin häät -laulusta tutut jättiläiset pysyvät aloilleen jähmettyneinä. Jatkamme hilpeää iltaamme ruskan viimeistellessä ulkona alkupalojaan.

Kiitos rakas, ihastuttava, hersyvä Sammal-Siskoni Merja! Kiitos upea vaellusletka! Näiden muistojen kanssa koen olevani lähes laittoman ökyrikas.

Kalottireitin varrelta Kuva: Terhi Ilosaari

Lue lisää:

Muita vaellustarinoitani:

Millaisen oivalluksen kirjoitus antoi? Oletko jostain eri mieltä? Haluatko kysyä lisää? Kommentoi alle niin jatketaan keskustelua!